Sopimukset 27.12.2023Teksti: Niina Paakkonen, työmarkkinatutkija Järjestelyerien käytöstä sovittiin hyvässä hengessä Kunta-alan sopimusratkaisuun 2022–2025 sisältyy paikallisia järjestelyeriä 1.6.2023 kaikilla sopimusaloilla. KT:n tiedustelun mukaan paikallisten erien käytöstä sovittiin laajasti yhteisymmärryksessä.
Lainsäädäntö 18.12.2023Teksti: Juha Knuuti, johtava eläkeasiantuntija Sosiaaliturvamaksut pienenevät merkittävästi KT:n johtava eläkeasiantuntija Juha Knuuti kirjoittaa, että kunta- ja hyvinvointialan työnantajat maksavat vuonna 2024 pienempiä työttömyysvakuutus-, eläkevakuutus- ja sairausvakuutusmaksuja. Työnantajien sosiaaliturvamaksut alenevat jopa yli 1,5 prosenttiyksikköä.
Oikeustapaukset 15.12.2023Teksti: Hanne Ojanperä, työmarkkinalakimies Liikaa maksettu palkka voidaan periä takaisin Työnantajalla on oikeus periä liikaa maksettu palkka takaisin. Kyse on niin sanotusta perusteettomasta edusta, joka kuuluu palauttaa työnantajalle.
Lainsäädäntö 27.10.2023Teksti: Mervi Itkonen, Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva Eläkeuudistus nytkähti eteenpäin Hallitus on asettanut uusia työryhmiä pohtimaan eläkeuudistusta ja jatkuvaa oppimista. Työrauhakysymyksiä selvittänyt työryhmä sai työnsä valmiiksi 12. lokakuuta.
Oikeustapaukset 27.10.2023Maarit Lehtinen, työmarkkinalakimies Kunnanjohtajan irtisanominen vaatii lainmukaiset perusteet Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa todetaan, että viranhaltijalain mukainen irtisanomissuoja ei ole kunnanjohtajalla heikompi kuin muilla viranhaltijoilla, kirjoittaa KT:n työmarkkinalakimies Maarit Lehtinen.
Oikeustapaukset 27.10.2023 Työtuomioistuin: Poikkeuslupaan voitiin liittää paikallista sopimista koskeva ehto Työtuomioistuin antoi elokuussa kaksi päätöstä, jotka liittyivät hyvinvointialueiden työaikoja koskeviin poikkeuslupiin.
Sopimukset 27.10.2023Teksti: Mari Kokko, työmarkkina-asiamies TE-henkilöstön palkkauksesta neuvotellaan TE-uudistuksessa henkilöstöä siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta uusille työllisyysviranomaisille.
Sopimukset 15.9.2023Teksti: Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelujohtaja Lääkärien palkkaukseen uusi uraporrasjärjestelmä Lääkärisopimukseen on sovittu uraporrasjärjestelmä, joka korvaa tehtävän vaativuuden perusteella maksetun tehtäväkohtaisen palkan. Uudessa järjestelmässä on mukana myös tehtävälisä.
Lainsäädäntö 15.9.2023Teksti: Hanne Ojanperä, työmarkkinalakimies Työnantajan muistilista työllistymisen tukemisessa Jos työnantaja joutuu irtisanomaan henkilöstöään taloudellisin tai tuotannollisin perustein, työnantajalla on useita velvollisuuksia tukea työntekijän tai viranhaltijan työllistymistä.
Lainsäädäntö 15.9.2023Teksti: Mervi Itkonen Kuva: Antti Yrjönen / Lehtikuva Työelämään monia uudistuksia KT edustaa jäseniään muun muassa työriitoja ja työttömyysturvaa koskevassa lainvalmistelussa.
Lainsäädäntö 16.6.2023Teksti: Marjaana Waldèn, työelämän kehittämisen asiantuntija Miksi uusi ja nuori työntekijä tarvitsee hyvän perehdytyksen? Nuorina työntekijöinä voidaan pitää alle 30-vuotiaita, mutta nuorten työntekijöiden suojelemisesta säädettävässä laissa nuorilla työntekijöillä tarkoitetaan alle 18-vuotiaita.
Lainsäädäntö 16.6.2023Teksti: Juha Knuuti, johtava eläkeasiantuntija Voiko nuorikin luottaa saavansa eläkettä? Syntyvyyden väheneminen pakottaa karsimaan eläkejärjestelmän etuja. Voiko nuorikin odottaa saavansa kohtuullista eläkettä, vaikka suomalainen eläkejärjestelmä toimii kuin ketjukirje?