Oikeustapaukset 30.1.2026Mari Kokko, työmarkkina-asiamies, Kuva: Freepik Perhevapaalta palaavan työntekijän oikeuksia ei rikottu Turun hovioikeus hylkäsi perhevapaalta palanneen työntekijän kanteen, jossa hän vaati korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja tasa-arvolain mukaista hyvitystä. Oikeus katsoi, ettei työnantaja ollut rikkonut työhönpaluuoikeutta eikä syrjinyt työntekijää.
Oikeustapaukset 11.12.2025Mirja-Maija Tossavainen, johtava työmarkkinajuristi Työtuomioistuin: Ulosmarssi toi hyvityssakot Lentokentän työntekijöiden ulosmarssi toi ammattijärjestöille hyvityssakot. Oikeustapaus on ensimmäinen uuden lainsäädännön korottamien hyvityssakkojen aikana.
Oikeustapaukset 23.6.2025Teksti: Juha Raunio, johtava työmarkkinajuristi Työtuomioistuin: Palkkoja sai alentaa, kun esihenkilöiden vastuut kevenivät KT ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue voittivat palkkojen alentamista koskevan jutun työtuomioistuimessa.
Oikeustapaukset 15.5.2025Teksti: Heikki Wilén, työmarkkinajuristi Työtuomioistuin: Lisäkoulutuksesta piti maksaa ekstraa Psykologin lisätutkinnoista piti maksaa palkanlisää. Lisäksi oikeus vahvisti, että myös paikalliseen sopimukseen liittyvästä tulkintariidasta pitää käydä keskusneuvottelu.
Oikeustapaukset 19.3.2025Teksti: Anna Yli-Penttilä, työmarkkinajuristi Työtuomioistuin: Työnantaja täytti työntarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa Työtuomioistuimen päätöksessä (TT 2024:35) luottamusmiehenä toimineen valvomopäivystäjän työ oli loppunut ulkoistamisen takia. Kiista koski työnantajan työntarjoamis- ja koulutusvelvollisuutta.
Oikeustapaukset 21.12.2024Teksti: Eveliina Ryynänen, työmarkkinajuristi Korkein oikeus: Työnantaja purki työsopimuksen syrjivällä perusteella Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen (KKO:2024:63) mukaan työnantaja purki työsopimuksen syrjivällä perusteella. Työnantaja ei ollut selvittänyt, kykeneekö työntekijä vammastaan huolimatta suoriutumaan työtehtävistään kohtuullisilla mukautuksilla.
Oikeustapaukset 17.9.2024Teksti: Eeva Nypelö, työmarkkinajuristi Työtuomioistuinratkaisu: Työnantajan oltava tarkkana työvuorosuunnittelussa Työvuoroluettelo on laadittava koko tasoittumisjaksolle, ellei se ole tasoittumisjakson pituuden tai suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi erittäin vaikeaa. Paikallis- ja keskusneuvotteluvaiheessa työnantajan, KT:n ja JUKOn välillä oli erimielisyyttä työajantasoittumisjärjestelmän ja työvuoroluettelon laatimisesta. Oikeudessa erimielisyydet koskivat vain hyvityssakkoja ja osapuolten oikeudenkäyntikulujen korvaamista.
Oikeustapaukset 14.6.2024Teksti: Hanne Ojanperä, työmarkkinajuristi Korkein oikeus: Työn tarjoamatta jättäminen on perusteltava Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan työnantaja ei rikkonut työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuuttaan, kun se jätti tarjoamatta lennonjohtajalle ensimmäisenä avautunutta työtä Helsinki-Vantaan lentoasemalta.
Oikeustapaukset 19.4.2024Hanne Ojanperä, työmarkkinajuristi Korkein oikeus: Toimet palkkaerojen poistamiseksi riittivät vaikeassa taloustilanteessa Sairaanhoitopiiri oli pyrkinyt poistamaan liikkeen luovutuksesta johtuneita palkkaeroja riittävästi, kun otettiin huomioon sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne. Palkkaharmonisoinnin kohtuullinen kesto arvioidaan oikeudessa aina tapauskohtaisesti.
Oikeustapaukset 15.12.2023Teksti: Hanne Ojanperä, työmarkkinalakimies Liikaa maksettu palkka voidaan periä takaisin Työnantajalla on oikeus periä liikaa maksettu palkka takaisin. Kyse on niin sanotusta perusteettomasta edusta, joka kuuluu palauttaa työnantajalle.
Oikeustapaukset 27.10.2023Maarit Lehtinen, työmarkkinalakimies Kunnanjohtajan irtisanominen vaatii lainmukaiset perusteet Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa todetaan, että viranhaltijalain mukainen irtisanomissuoja ei ole kunnanjohtajalla heikompi kuin muilla viranhaltijoilla, kirjoittaa KT:n työmarkkinalakimies Maarit Lehtinen.
Oikeustapaukset 27.10.2023 Työtuomioistuin: Poikkeuslupaan voitiin liittää paikallista sopimista koskeva ehto Työtuomioistuin antoi elokuussa kaksi päätöstä, jotka liittyivät hyvinvointialueiden työaikoja koskeviin poikkeuslupiin.