Talous & raha 27.2.2026Teksti: Kristiina Ella Markkanen Kuvitus: Pinja Meretoja Palkkaus kehittyy: "Uudistuksia on tehtävä, jotta pystymme toimimaan kilpailukykyisinä työnantajina" Kuntien ja hyvinvointialueiden palkkausjärjestelmiä kehitetään, jotta ala säilyisi vetovoimaisena. Tulevat sukupolvet odottavat, että työstä palkitaan heti suorituksen yhteydessä, ei vasta vuosien päästä, sanoo Henrika Nybondas-Kangas.
Talous & raha 27.2.2026Teksti: Kristiina Ella Markkanen Jyväskylä tunnisti palkkauksen sokeita pisteitä: "Työn sisällöt muuttuvat" Jyväskylän kaupunki osallistui ensimmäiseen tasopalkan mallinnukseen keväällä 2021 ja oli mukana myöhemmässä järjestelmän simuloinnissa. Prosessiin kuului mahdollisuus antaa palautetta järjestelmästä.
Talous & raha 26.12.2025Teksti: työmarkkinatutkija Piitu ParmanneKuvat: Mostphotos Säästöpaineet vaikeuttavat alueiden strategiatyötä Palveluita uudistetaan hyvinvointialueilla tiukan talouden keskellä. Säästöpaineet ja alijäämien kattaminen vaikeuttavat strategiatyötä.
Talous & raha 12.12.2025Teksti: Kristiina Ella Markkanen Kuva: Jouni Porsanger ja Jasmin Koivisto Lapin hyvinvointialue joutui arvioinnin alle – miltä arviointimenettely tuntuu? Valtio käynnisti Lapin hyvinvointialueella arviointimenettelyn. Laphan johtaja Jari Jokela kertoo, minkälainen kokemus arviointimenettely on ollut.
Talous & raha 27.3.2025Teksti: Riikka Krause, työmarkkina-tutkija Keskiansiot kunnissa noin 3 600 ja hyvinvointialueilla noin 3 900 euroa Uusissa palkkatilastoissa hyvinvointialan palkat on koottu ensimmäistä kertaa omaksi tilastokseen. Kunta-alan palkkatiedot ovat lokakuulta 2023 ja hyvinvointialan tiedot helmikuulta 2024.
Talous & raha 12.12.2024Tekskti: KT-lehti Miksi seisomatyö ei olekaan hyväksi? Seisominen työpäivän aikana ei olekaan niin terveellistä kuin on luultu. Tämä johtuu siitä, että seisominen ei vähennäkään sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, vaan voi pikemminkin lisätä laskimoveritulppia.
Talous & raha 17.9.2024Teksti: Anne Ignatius Kuvat: Christoffer Björklund Pohjanmaan hyvinvointialueen toimialajohtaja Sofia Svartsjö: "Säästöä saattaa tulla siitä, että lähipalveluita säilytetään" Pohjanmaan hyvinvointialueella uskotaan, että toimiva perusterveydenhuolto pitää ihmiset terveinä ja kulut kurissa. Alueella on kovat säästöpaineet, mutta säästöjen halutaan olevan hyödyllisiä.
Talous & raha 23.2.2024Juho Ruskoaho, pääekonomisti Säästöpaineet kasvavat Heikkenevä talous pakottaa kunnat ja hyvinvointialueet säästämään henkilöstökuluista entistä enemmän. Toimintoja järjestellään uusiksi, mutta myös lomautuksia ja irtisanomisia on paikoin tulossa. Määrät ovat kuitenkin vähäisiä.
Talous & raha 17.4.2023Teksti: Juho Ruskoaho, pääekonomisti Kunnat säästivät töitä järjestelemällä Kunnat ja kuntayhtymät eivät vuonna 2022 irtisanoneet juuri lainkaan, ja lomautuksia oli vain vähän. Säästöjä saavutettiin muilla tavoin.
Talous & raha 3.5.2022Riikka Krause, työmarkkinatutkija Palkkauksen rakenne vaihtelee sopimusaloittain Lisä- ja ylityöaikakorvausten osuus kokonaisansioista on sopimusalasta riippuen alle yhdestä prosentista noin 20 prosenttiin. Tehtäväkohtaisen palkan osuus vaihtelee ansioissa 66 prosentista lähes 90 prosenttiin.
Talous & raha 16.12.2021Juha Knuuti, työmarkkina-asiamies Kuntatyönantajien eläkemaksu alenee Vuoden 2022 kuntien eläkemaksu on 27,9 prosenttia. Se on 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin tänä vuonna.
Talous & raha 25.10.2021Juha Knuuti, työmarkkina-asiamies Kuntasektorin eläkkeiden rahastointiaste korkein Kuntasektori on maksanut noin neljä prosenttiyksikköä korkeampaa eläkemaksua kuin yksityinen sektori. Jatkossa näin suuri ero ei ole enää perusteltavissa. Rahastointiaste on sektoreista korkein.