Työmarkkinat 14.1.2026Teksti: Jenni Tepsa Kysely ammattikouluista nostaa esiin vahvuuksia Työnantajat nostavat ammattikoulusta valmistuneiden nuorten vahvuuksiksi digitaidot, oppimiskyvyn ja sosiaaliset taidot. Parannettavaa löytyy itsenäisestä työskentelystä ja paineensietämisestä.
Työmarkkinat 19.12.2025Tekskti: työmarkkinatutkija Riikka Krause, Kuvat: Eeva Anundi Mukava työyhteisö jäi nuorille mieleen kunta- ja hyvinvointialan kesätöistä Sekä kunta-alan että hyvinvointialan kesätöissä työskennelleet nuoret suosittelisivat työnantajaansa mielellään. Hyvä työyhteisö ja kokemus arvostuksesta vaikuttavat siihen, että kesätyö koetaan onnistuneeksi.
Työmarkkinat 8.12.2025Piitu Parmanne, työmarkkinatutkija Hyvinvointialueet kouluttavat henkilöstöään yhä enemmän Täydennyskoulutukseen osallistuneiden osuus on kasvanut ja ylittää jo koronaa edeltävän tason. Huolena ovat hallituksen suunnitelmat lakkauttaa koulutuskorvaus työnantajille.
Työmarkkinat 30.10.2025Piitu Parmanne, työmarkkina-tutkija Yli 55-vuotiaat ovat suurin henkilöstöryhmämme Kunta- ja hyvinvointialan henkilöstön ikärakenne on muuttunut 2000-luvulla. Yli 55-vuotiaiden osuus on kasvanut. He ovat suurin ikäryhmä vuodesta 2018 lähtien.
Työmarkkinat 6.5.2025Teksti: Riikka Krause, työmarkkina-tutkija Kunta- ja hyvinvointialalla on jälleen runsaasti tarjolla kesätyöpaikkoja Noin 59 000 nuorta saa kesätyöpaikan kunta- ja hyvinvointialalta. Nuoret työllistyvät kesätöihin, jotka ovat joko organisaatioiden omia, kesätyösetelillä tuettuja tai kesäharjoittelupaikkoja.
Työmarkkinat 2.5.2025Teksti: Juho Ruskoaho Miksi kunta- ja hyvinvointialalla on nyt poikkeavan paljon lomautuksia ja irtisanomisia? Rahapula pakottaa kunnat ja hyvinvointialueet hakemaan säästöjä myös kovilla keinoilla. Lomautukset ovat nousemassa korona-ajan lukemiin. Vain 1990-luvun laman aikana nähtiin enemmän irtisanomisia.
Työmarkkinat 10.1.2025Teksti: Riikka Krause, työmarkkinatutkija Ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa Vuonna 2023 ulkomaalaistaustaisia oli 10,2 prosenttia Suomen väestöstä, mikä tarkoittaa 571 000:ta henkilöä. Edellisenä vuonna osuus oli 9,1 prosenttia väestöstä.
Työmarkkinat 20.12.2024Teksti: Riikka Krause, työmarkkina-tutkija Kesätyöt saavat nuorilta paljon kiitosta Työilmapiiri ja työkaverit saavat kiitosta kunta- ja hyvinvointialan kesätyöntekijöiltä. Viime kesänä kesätöissä viihtyivät niin peruskoululaiset ja lukiolaiset kuin eri ammatteihin opiskelevat.
Työmarkkinat 9.12.2024Teksti: johtava työelämän kehittämisen asiantuntijaNiilo Hakonen ja työmarkkinatutkija Piitu Parmanne, Kuva: Tanja Seppänen Kokemukset liikkuvista palveluista ovat hyviä KT:n liikkuvia palveluja koskevassa kyselyssä selvisi, että kaikilla alueilla aiotaan lisätä digitaalisia ja liikkuvia palveluja.
Työmarkkinat 9.12.2024Niina Paakkonen, työmarkkina-tutkija Perusopetuksessa on enemmän henkilöstöä kuin koskaan Oppilaiden koulunkäyntiä tuetaan peruskouluissa yhä enemmän. Sen lisäksi että opetushenkilöstön määrä on kasvanut, kunnat ovat palkanneet lisää henkilöstöä, joka työssään tukee oppilaan oppimista.
Työmarkkinat 17.11.2024Teksti: Hertta-Mari Kaukonen Tiesitkö, että väkiluku ei välttämättä laskekaan? Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan maahanmuutto lykkää, mutta ei estä huoltosuhteen heikkenemistä.
Työmarkkinat 8.11.2024Piitu Parmanne, työmarkkina-tutkija Hyvinvointialueet lisäsivät täydennyskoulutusta Kolme neljästä hyvinvointialueen työntekijästä osallistui työnantajansa järjestämän täydennyskoulutukseen viime vuonna. Koulutuksiin osallistuminen palasi koronapandemiaa edeltävälle tasolle.