Pääkirjoitus 11.9.2018Teuvo Arolainen, päätoimittaja Muutos on taukoamatonta Mikään ei ole niin epävarmaa kuin varma, ja toisaalta mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Yhdellä virkkeellä voi tänäkin syksynä kuvata niin sote- ja maakuntauudistusta kuin työn murrosta. Koko ajan tapahtuu jotain, suunta, laajuus ja lopputulos vain elävät.
KT-kulma 31.5.2018Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo Teinilä Hallitusohjelmatavoitteet valmistelussa Vaikka Sipilän hallituksen kautta on jäljellä vielä vajaa vuosi, puolueissa ja etujärjestöissä valmistaudutaan jo vauhdilla seuraavan hallituksen ohjelmakysymyksiin. Vuoden päästä maassa on jo todennäköisesti huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen muodostettu uusi hallitus ja sillä uusi hallitusohjelma.
Pääkirjoitus 31.5.2018Teuvo Arolainen, päätoimittaja Kuva: Jarmo Teinilä Vastuullinen kunta on läpinäkyvä Kuntatyönantaja-lehden joka numerossa on yksi teema, jota pyritään tarkastelemaan laajasti, monipuolisesti ja jopa yllättävistä näkökulmista. Perinteisiä ja toistuvia aiheita ovat olleet esimerkiksi henkilöstöjohtaminen, työturvallisuus ja kunta-alan sopimukset. Hiljalleen kattausta on lavennettu. Tarkastelussa ovat olleet muun muassa maine ja työn murros. Nyt tartuimme vastuullisuuteen.
Economicus 31.5.2018Esa Kallio, toimitusjohtaja, Kuntarahoitus Oyj Maailmanpalo ei tunne rajoja Tapaan työssäni säännöllisesti kansainvälisten sijoittajien ja pankkien edustajia. Heistä monet ovat huolissaan, vaikka globaalissa taloudessa kaikki näyttää tällä hetkellä periaatteessa hyvältä; taloudessa aurinko paistaa kauniisti. Kun kuitenkin tarkastelee kokonaisuutta hiukan laajemmin, taivaalla on tummia pilviä. Osa niistä on suorastaan sysimustia.
KT-kulma 22.3.2018Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo Teinilä Kuntasopimukset saatiin neuvotellen maaliin KT ja pääsopijajärjestöt ovat sopineet pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen uusista kunta-alan työ- ja virkaehtosopimuksista. Kunta-alan ratkaisuhakuinen neuvottelukulttuuri osoitti jälleen toimivuutensa.
Pääkirjoitus 22.3.2018Teuvo Arolainen, päätoimittaja Kuva: Jarmo Teinilä Kertaerä tukee kunta-alan tuottavuutta Kunta-alan sopimusneuvottelut olivat tänä talvena monella tavalla poikkeukselliset. Neuvottelut käytiin pitkästä aikaa liittokierroksena, jonka taustalla kummitteli vientiteollisuuden neuvotteluissa syntynyt niin sanottu yleinen linja.
Economicus 14.2.2018Juha Kilponen, ennustepäällikkö, Suomen Pankki Parantuneet suhdanteet eivät ratkaise julkisen sektorin pulmia Suomen talouden aneemisen kasvun vuodet ovat onneksi toistaiseksi takanapäin. Suomen talouden ennustajat – Suomen Pankki mukaan lukien – ovat reivanneet kasvu-arvioita kilvan ylöspäin. Suomen Pankin joulukuussa 2018 julkaistussa ennusteessa kuluvan vuoden BKT:n kasvuarviota korjattiin ylöspäin prosenttiyksikön verran reiluun kolmeen prosenttiin.
KT-kulma 14.2.2018Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuntasopimukset valmistumassa Tätä kirjoitettaessa neuvottelut kunta-alan uusista työ- ja virkaehtosopimuksista ovat aivan loppusuoralla. Poikkeuksellisen vaikeista lähtökohdista huolimatta neuvotteluissa on edetty lähes lopputulokseen.
Pääkirjoitus 5.2.2018Teuvo Arolainen, päätoimittaja Johtamista ilman opinkappaleita Johtamisesta on kehitelty mahtava määrä oppeja, ismejä, malleja ja termejä. Ne ovat kuin muoti, eri tyylit ovat vuorollaan pinnalla, hiipuvat ja nousevat taas retrosti esiin. Myös kunta-alalla on kokeiltu monenlaisia suuntauksia.
Economicus 14.12.2017Minna Punakallio, pääekonomisti, Suomen Kuntaliitto Myönteinen talousennuste lepää kapeilla hartioilla Tulevaisuutta ei ole helppo ennustaa. Ei edes ekonomistien, vaikka heille eväitä antavat sekä koulutustausta ja tilastot että ekonometriset mallit. Tästä huolimatta vähänkin pidemmän ajan talousennusteet menevät lähes aina metsään.
KT-kulma 14.12.2017Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo Teinilä Kunta-alan neuvottelut loppusuoralla Neuvottelut kunta-alan uusista työ- ja virkaehtosopimuksista ovat täydessä käynnissä. Suomen suurimman sopimusalan, kunta-alan, neuvottelut huipentuvat näillä näkymin tammikuun loppuun. Silloin päättyy kuntien ja eräiden muiden alojen, yhteensä lähes miljoonaa palkansaajaa koskevien työ- ja virkaehtosopimusten voimassaolo.
Pääkirjoitus 1.12.2017Teuvo Arolainen, päätoimittaja Kunnioittavaa kielenkäyttöä ja ärräpäitä Kunta-alan sopimusneuvottelut ovat alkaneet. Niiden rinnalla tilanteeseen liittyviä kannanottoja heitellään julkisuudessa. Osa on omalle väelle suunnattua viestintää, osa aseiden kalistelua.