Economicus 28.10.2022Juho Ruskoaho, pääekonomisti Menojen kasvu pakottaa karsimaan Valtion budjetti 2023 tehtiin poikkeuksellisena aikana. Kuluneen vuoden ajan talouskeskustelu on pyörinyt kiihtyvän inflaation ympärillä. Ensin kasvoivat polttoaineiden hinnat, sitten sähkön, ja nyt näköpiirissä siintää ruoan hinnannousu.
Economicus 14.9.2022Juho Ruskoaho, pääekonomisti Taloudessakin talvi edessä Taloudessa poikkeukselliset ajat jatkuvat. Koronapandemia, energian hintojen nousu ja Venäjän hyökkäyssota ovat näkyneet jokaisen kansalaisen taloudessa viime vuosina. Syksyyn mennään heikosti ennakoitavassa tilanteessa.
Pääkirjoitus 14.9.2022Mervi Itkonen, päätoimittaja Ratkaisuja etsimässä Hei, hauska tutustua! Aloitin työt KT:ssä elokuussa. Tylsää päivää ei ole ollut. Ensimmäisellä työviikollani kohistiin hoitajapulasta ja päivystysten ruuhkista. Toisella työviikolla järjestöt uhkasivat laittaa kaksi teho-osastoa kiinni. Sen jälkeen on tullut jo uusia lakonuhkia.
KT-kulma 13.9.2022Markku Jalonen, toimitusjohtaja Häikäilemätöntä peliä ihmisten hengellä KT:n, JUKOn ja JAUn hyväksymät kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset sekä työrauha koskevat noin kahta kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä. Työrauhan arvo korostuu historiallisen vaikean työmarkkinakevään jälkeen. Kolmen vuoden työrauha tuo vakautta ja ennustettavuutta kunta-alalle ja hyvinvointialueille.
Economicus 9.6.2022Ville-Veikko Ahonen, muutosjohtaja, valtiovarainministeriö Suomen suurimmat työnantajat paljon vartijoina Hyvinvointialueet tulevat olemaan Suomen suurimpia työnantajia. Vuodenvaihteen jälkeen kymmenen suurimman työnantajan listalla tapahtuu radikaali muutos, kun listan valtaa moni hyvinvointialueista ja HUS-yhtymä.
KT-kulma 9.6.2022Markku Jalonen, toimitusjohtaja Historiallisen vaikea työriita Tätä kirjoitettaessa kunta-alan sopimukset ja työrauha ovat edelleen auki. Työriitalain mukainen sovittelulautakunta teki toukokuussa sovintoehdotuksen, jonka KT, JUKO ja JAU olivat valmiita hyväksymään. Tehylle ja Superille mikään ei tunnu riittävän ja järjestöt sanoivat tällekin sovintoehdotukselle ei.
Pääkirjoitus 9.6.2022Aija Tuimala, päätoimittaja Vastamäessä esihenkilö tunnetaan Kunta-alan henkilöstöä on koeteltu viimeiset pari vuotta yhteiskunnallisten kriisien vuoksi. Nostamme tässä lehdessä esille esihenkilöiden ja heidän jaksamisensa tärkeyden työyhteisölle. Työelämän kehittämisessä on huomioitava myös esihenkilöosaamisen kehittäminen ja tuki.
KT-kulma 13.4.2022Markku Jalonen, toimitusjohtaja Lakkojen kevät Kunta-alan kevään työmarkkinaneuvottelut ovat osoittautuneet niin vaikeiksi kuin ennakolta osattiin odottaa. Kaikki palkansaajajärjestöt antoivat laajat lakkoilmoitukset välittömästi, kun sopimukset päättyivät helmikuun lopussa. Lähinnä vastaava tilanne on koettu viimeksi vuonna 1995.
Pääkirjoitus 13.4.2022Aija Tuimala, päätoimittaja Yhteistyöllä vaikeuksien yli Tänä keväänä on lyhyessä ajassa tapahtunut asioita, joita emme olisi hetki sitten voineet kuvitellakaan. Koronan yleistyminen ja kunta-alan lakkouhat näyttävät yllättäen Ukrainan sotaa vasten paljon pienemmiltä kuin ilman sitä. Ihmisten kärsimys lähialueilla herättää tunteita ja huolta. Sotaa paenneet ihmiset näkyvät jo monien kuntien katukuvassakin.
Economicus 11.4.2022Timo Vesala, pääekonomisti, Kuntarahoitus Sota muutti ratkaisevasti myös talouden näkymät Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tragedia, jota ei 2020-luvun Euroopassa enää uskonut näkevänsä. Käynnissä on humanitaarinen ja turvallisuuspoliittinen kriisi, joka vaikuttaa merkittävästi myös talouden näkymiin. Vauhdikas elpyminen koronapandemiasta on vaihtunut hyvin epävarmaan tulevaisuudenkuvaan.
Economicus 10.2.2022Mika Juutinen, tutkimuspäällikkö Talousennustajien taitoja testataan Koronapandemia varjostaa ja vaikeuttaa jo toista kertaa työ- ja virkasopimusehtoneuvotteluita. Varsinkin alussa neuvottelutapaamiset etänä vähintäänkin hidastavat yhteisen tilannekuvan muodostusta.
KT-kulma 10.2.2022Markku Jalonen, toimitusjohtaja Palkankorotukset asetettava kestävälle pohjalle Kunta-alan työmarkkinaneuvottelut ovat täydessä vauhdissa kaikilla sopimusaloilla keskellä vaikeaa koronatilannetta. Sopimuskausi ja työrauha päättyvät helmikuun lopussa.