Työtuomioistuin: Palkkoja sai alentaa
KT ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue voittivat palkkojen alentamista koskevan jutun työtuomioistuimessa. Työnantaja oli alentanut esihenkilöiden tehtäväkohtaisia palkkoja, koska heidän johtamisvastuunsa kevenivät.

1. Mitä oli tapahtunut?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote eli nykyinen Etelä-Karjalan hyvinvointialue oli vuonna 2021 alentanut kolmen kotihoidon esihenkilönsä tehtäväkohtaista palkkaa. Syynä palkanalennukseen oli kotihoidon alueuudistus, jossa esihenkilöiden johtamia alueita pienennettiin merkittävästi. Se vähensi esihenkilöiden johtamisvastuita.
2. Mitä kiista koski?
Sote ry nosti kanteen hyvinvointialuetta ja KT:ta vastaan, sillä esihenkilöiden tehtäväkuvauksia ei ollut päivitetty ennen kuin palkkoja alennettiin. Sote ry:n mukaan arviota tehtävien vaativuuden olennaisesta muutoksesta ei voitu tehdä pätevästi ilman, että tehtäväkuvauksia päivitettiin. Tämän vuoksi palkkaa ei olisi saanut alentaa.
Lisäksi Sote ry katsoi, että vaikka palkkaa voitaisiin alentaa ilman päivitettyjä tehtäväkuvauksia, tehtävien vaativuus ei ollut silti muuttunut olennaisesti. Sote ry vaati aiemman oikeuskäytännön mukaisesti työnantajalle hyvityssakkoa siitä, että palkkaa oli muutettu ennen tehtäväkuvausten päivitystä. Lisäksi Sote ry vaati KT:lle hyvityssakkoa valvontavelvollisuutensa laiminlyönnistä.
3. Mikä sopimusmääräys oli olennainen ratkaisun kannalta?
Tehtäväkohtaisen palkan muuttaminen edellyttää sitä, että tehtävän vaativuus on olennaisesti muuttunut. Olennaisen muutoksen taas määrittää kulloinenkin paikallinen palkkausjärjestelmä, jonka täytyy olla työ- ja virkaehtosopimuksen mukainen. Eksotella oli käytössään soveltamansa sopimuksen (KVTES) mukainen palkkausjärjestelmä, jossa oli kuvattu kotihoidon esihenkilöiden työlle eri vaativuustasoja.
4. Mitä oikeus päätti?
Työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2025:10 kanne hylättiin muutoin paitsi työnantajan hyvityssakon osalta. Pääkysymys, eli oikeus alentaa esihenkilöiden tehtäväkohtaisia palkkoja alueuudistuksen myötä, vahvistettiin työnantajan ja KT:n kannan mukaisesti.
5. Miksi oikeus päätti näin?
Tehtäväkohtaisen palkan alentaminen edellyttää sitä, että tehtävän vaativuus on olennaisesti muuttunut. Olennaisen vaativuuden muutoksen määrittää paikallinen palkkausjärjestelmä.
Eksoten palkkausjärjestelmän vaativuustasojen kuvauksissa mainittiin esimerkiksi johdettavan henkilöstön määrän ja toimipisteiden määrän olevan asioita, jotka erottavat vaativuustasoja toisistaan. Eksoten alueuudistus vähensi toimipisteiden ja johdettavien määrää, joten muutosten kuuluikin vaikuttaa esihenkilöiden tehtävien vaativuuden arviointiin. Esihenkilöiden tehtävien vaativuus oli siis muuttunut siten, että johtovastuut olivat vähentyneet.
Vaikka tehtäväkuvauksia ei ollut päivitetty, osapuolet olivat siitä huolimatta tienneet muutoksista ennen palkkojen alentamista, sillä Eksotessa oli järjestetty yhteistoimintamenettelyt ja esihenkilöiden kuulemistilaisuuksia. Eksote oli siten toiminut oman palkkausjärjestelmänsä mukaisesti, kun se oli arvioinut vaativuuden muutoksia.
6. Mitä kantaa ratkaisu vahvistaa?
Tehtäväkuvausten päivittäminen vasta tehtäväkohtaisen palkan alentamisen jälkeen on sopimuksen vastaista. Tämä ei kuitenkaan estä palkkojen alentamista, jos osapuolten voidaan muuten näyttää tienneen, miten tehtävien vaativuus muuttuu.
Mitä aiempi oikeuskäytäntö sanoo?
Oikeuskäytännössä on aiemminkin pidetty tärkeänä, että paikallinen palkkausjärjestelmä ja vaativuuden arviointijärjestelmä ovat kunnossa. Esimerkiksi tapauksessa TT 2022:72 oli kyse tilanteesta, jossa työnantaja ei ollut korottanut viranhaltijansa tehtäväkohtaista palkkaa samalla, kun tämän tehtävät oli muutettu potilasasiamiehen tehtävistä sosiaali- ja potilasasiamiehen tehtäviksi. Palkansaajajärjestö vaati, että palkkaa olisi tullut korottaa, koska heistä tehtävä oli muuttunut olennaisesti vaativammaksi.
Työnantaja onnistui tässäkin tapauksessa muun muassa hyvin laaditun ja dokumentoidun paikallisen palkkaus- ja arviointijärjestelmänsä avulla näyttämään, että muutos ei juuri heidän järjestelmässään johtanut siihen, että viranhaltijan tehtävät olisivat nousseet korkeammalle vaativuustasolle.
Tuomioistuin ratkaisi asian työnantajan hyväksi. Tehtäväkohtaista palkkaa ei tarvinnut tarkastaa ylöspäin, sillä paikallisen järjestelmän mukaan muutos ei ollut olennainen, vaikka tehtävän vaativuus olikin jonkin verran kasvanut.
23.6.2025