Miksi sopimukset tarvitsevat jatkuvaa uudistamista?
Sopimusten kehittämisestä neuvotellaan kymmenissä työryhmissä. KT:n toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas vertaa sopimuksia 70-luvun taloihin – ne vaativat remonttia.
Kunta- ja hyvinvointialan sekä KT:n yritysjäsenten sopimuksissa toimii sopimuskaudella 2025–2028 kaikkiaan noin 50 KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteistä työryhmää. Työryhmien suureen määrään on useita syitä. Virka- ja työehtosopimuksia on nyt enemmän, koska KT neuvottelee myös KT:n yritysjäsenten sopimukset. Ennätysmäärää selittää myös se, että palkkausjärjestelmiä uudistetaan ja niistä neuvotellaan useissa työryhmissä.
– KVTESin uuden tasopalkkamallin toimenpanoa seurataan yhteisessä työryhmässä. OVTESissa neuvotellaan erityisopettajien ehdoista ja teknisellä alalla uudesta virka- ja työehtosopimuksesta. Hyvinvointialalla jatkuvat neuvottelut palkkausjärjestelmäuudistuksista. KT:n yrityssektorilla jatketaan YTESin vakiinnuttamista. Työelämän kehittämisen työryhmissä pohditaan keinoja tukea työhyvinvointia ja työuria, luettelee toimitusjohtaja Henrika Nybondas-Kangas muutamia kuluvan sopimuskauden töistä.
Työryhmissä myös päivitetään virka-ja työehtosopimusten määräyksiä. Sopimuskauden aikana uudistetaan ja modernisoidaan muun muassa työaikajärjestelmiä.
– Haluamme, että virka- ja työehtosopimuksemme ovat käyttökelpoisia ja tarkoituksenmukaisia asiakkaillemme, Nybondas-Kangas sanoo.
Osa työryhmistä sovitaan sopimuskausittain
Osa työryhmistä on vakiintuneita työryhmiä, jotka toimivat sopimuskaudesta toiseen. Osa työryhmistä sovitaan vain sopimuskauden ajaksi.
– Osapuolet esittävät omia tavoitteitaan, joista viime kädessä pääneuvotteluryhmä perkaa ne tavoitteet, jotka hyväksytään yhteisesti ja jotka viedään sopimustyöryhmän neuvoteltavaksi, kertoo Henrika Nybondas-Kangas.
KT nimeää kuhunkin työryhmään omat neuvottelijansa, ja kyseisestä sopimuksesta neuvottelevat järjestöt nimeävät omansa. KT:n neuvottelijoista suurin osa osallistuu jonkin työryhmän työskentelyyn. Yksittäinen neuvottelija voi olla mukana useissa työryhmissä.
Työryhmän työskentelyyn on yleensä varattu sopimuskausi, jotta työryhmässä tehty työ on käytettävissä, kun uusia sopimuksia neuvotellaan. Jollekin työryhmille on voitu asettaa päämääräksi saada työ valmiiksi kuluvan sopimuskauden aikana.
Tällöin kyseessä on tavallisesti työryhmä, jossa käsitellään useisiin sopimusaloihin vaikuttavia määräyksiä. Sellainen työryhmä oli esimerkiksi perhevapaista neuvotellut työryhmä. Sen työn tuloksia vietiin sopimusalakohtaisiin neuvottelupöytiin.
Ajankohtaisia asioita voi nousta neuvottelupöytiin
Kunta- ja hyvinvointialan sopimus- ja neuvottelukulttuuriin kuuluu myös niin sanottu jatkuvan neuvottelun menettely. Sopimusten kehittämistä ei ole sidottu vain sopimusratkaisussa sopimuskaudelle asetettuihin työryhmiin.
– Työryhmille voi tulla toimeksiantoja sopimusten pääpöydistä tai pääneuvotteluryhmästä. Kyse voi olla jostain ajassa olevasta työelämän ilmiöstä, kuten esimerkiksi hybridijohtamisesta, tai jokin tasa-arvoon tai yhdenvertaisuuteen liittyvä teema, Henrika Nybondas-Kangas kertoo.
Neuvottelutulosta odotetaan marraskuun lopussa
SOTE-sopimuksessa ja HYVTESissä on neuvoteltu koko syksy uudesta palkkausjärjestelmästä. KT ja järjestöt ovat sopineet, että neuvottelutulos tulisi saada aikaan marraskuun loppuun mennessä.
– On tärkeää, että palkkaustyöryhmien työ valmistuu aikataulussa. Uusi tasopalkkajärjestelmä korvaisi tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän, sanoo neuvottelujohtaja Jenni Aaltonen.
Tekniselle alalle vain yksi sopimus
Neuvottelujohtaja Anne Kiiski nostaa yhdeksi sopimuskauden merkittävistä tavoitteista neuvottelutuloksen uudesta TATES-sopimuksesta.
– Kun olemme saaneet neuvottelutuloksen uudesta teknisen alan sopimuksesta, kunta-alalla on vain yksi teknisen alan virka- ja työehtosopimus. Jatkamme sopimuskaudella KVTESin ja muiden sopimusten tasopalkkajärjestelmien toimeenpanon tukemista, Kiiski kertoo sopimuskauden töistä.
OVTESin yhdessä työryhmässä neuvotellaan perusopetuksen erityisopettajien työaikajärjestelmän uudistamisesta.
– Uusi työaikajärjestelmä koskisi tuhansia opettajia. Tavoitteena on, että uusi järjestelmä tukisi paremmin toimintaa, neuvottelujohtaja Hannu Freund kertoo.
Freund on myös KT:n yrityspalveluiden neuvottelujohtaja.
– SOTE-sopimuksen ja HYVTESin palkkausjärjestelmien uudistamisella on suuri vaikutus myös KT:n sote-yrityksille.
Työelämän kehittämisen työryhmissä neuvotellaan ja kerätään hyviä käytäntöjä muun muassa työkyvyn tuen prosesseista, etä- ja hybridityöstä ja siitä, kuinka osaamista kehitetään työn- ja tehtävänjaoissa sekä toimintatapojen uudistamisessa.
– Uskon, että hyvien käytäntöjen levittämisellä kehitämme työelämän käytäntöjä, laatua ja tuloksellisuutta. Näin edistämme henkilöstön riittävyyttä ja saatavuutta, sanoo neuvottelujohtaja Anna Kukka.
14.11.2025