Työelämän kehittäminen 3/2023 Miksi nuoret pitävät lähityöstä toimistolla? Tuoreen raportin mukaan nuoret haluavat työskennellä vanhempia kollegoitaan enemmän toimistolla, kun heiltä kysyttiin etä- ja lähityöstä. Tulos käy ilmi kiinteistösijoitusyhtiö Castellumin Tulevaisuuden työelämä -selvityksestä.
Työelämän kehittäminen 3/2023 Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus KT:n ja pääsopijajärjestöjen yhteinen Tärkein sijoitus -kampanja tuo esille julkisen työn arvon koko yhteiskunnalle.
Asian tuntija 3/2023 "Huonoksi koettu esihenkilö on yleisin syy lähteä muualle" Hyvät ihmissuhteet ovat keskeisiä henkilöstön pitovoimassa, uskoo johtamisen tutkija Susanna Kultalahti. Esihenkilöiden kannattaa ottaa huomioon, että työurat ovat pirstaloituneet, mutta henkilökohtaista kehitystä arvostetaan.
Työelämän kehittäminen 3/2023 Kuinka olla kiinnostava työnantaja nuorelle? Kuntarekryn palvelujohtaja Anne-Mari Mourukoski kokosi kolme vinkkiä asiakkaiden ja asiantuntijoiden kokemusten pohjalta. Nuorten näkemyksiä on kerätty nuorille suunnatuista kyselyistä.
Työelämän kehittäminen 3/2023 "TE-toimisto voisi kulkea jopa kumipyörillä" TE-palvelu-uudistuksen valmistelu työllisyysalueista on vielä kesken, mutta KT:n työllisyys- ja sosiaalipolitiikan asiantuntija Patrik Tötterman arvioi alueita tulevan Suomeen noin 37–44.
Kuntacaset 3/2023 "Hyvä työilmapiiri vetoaa nuoreen" Nuoret toivovat työuralta vaihtelua ja mahdollisuuksia kehittymiseen. Tärkeintä ovat kuitenkin hyvä johtaminen ja työilmapiiri. Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalvelujohtaja Anu Salonen kertoo, että niiden perässä nuoret ovat valmiita jopa vaihtamaan työpaikkaa.