
Kunta-ala pärjää hyvin työtapaturmatilastoissa
Kunta-alalla sattui vuonna 2016 noin 27 500 työtapaturmaa, joista noin 20 700 työpaikalla. Neljännes kaikista tapaturmista oli työmatkatapaturmia. Tiedot tulevat ilmi Tapaturmavakuutuskeskuksen julkaisemista tapaturmatilastoista.
Kunta-alan tapaturmataajuus on pysynyt varsin alhaisena. Vuonna 2016 kuntasektorilla sattui 23 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden.

Sote- ja maakuntauudistus voi synnyttää valitusten vyöryn
– Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei ole sote- ja maakuntauudistuksessa aktiivinen toimija, sanoo tuore korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi. Hän aloitti tehtävässä syyskuun alussa.

Kotka valmiina Kymsoteen
Kotkan kaupungintalo kohoaa vakaana torin vieressä. Sisällä talossa eletään kuitenkin muutosten aikaa. Uuden Kymsote-kuntayhtymän valmistelut ovat hyvässä vauhdissa ja usko uuteen on luja.

Työn murrokseen voi vaikuttaa
Kuntaorganisaatioiden johto ja henkilöstö ovat näköalapaikalla uudistuksiin ja muutostarpeisiin. Uutta on, että kesäkuussa kunta-alan työmarkkinaosapuolet päättivät ryhtyä yhdessä valmistelemaan työn murroksen pitkäjänteistä seurantaa ja käsittelyä kunta-alalla.

Varhaiskasvatuslaki nostaa kelpoisuusvaatimuksia
Uudella varhaiskasvatuslailla kumottiin vuodelta 1973 ollut varhaiskasvatuslaki sekä asetukset lasten päivähoidosta. Uusi laki kokoaa yhteen aiemmin useisiin lakeihin ja asetuksiin perustuneet säännökset.

Muutos on taukoamatonta
Lokakuussa pitäisi olla vihdoin selvillä, perustetaanko Suomeen uudet maakunnat, jotka ottavat hoitaakseen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen. Parille sadalle tuhannelle ihmiselle se merkitsisi työnantajan vaihdosta. Mullistus on valtava.

Kohti seuraavaa hallituskautta
Työttömyysvakuutusmaksun kokonaismaksua alennetaan yhteensä 0,8 prosenttiyksiköllä. Palkansaajien maksu alenee 0,4 ja kaikkien työnantajien keskimäärin 0,41 prosenttiyksikköä. Alennus vastaa KT Kuntatyönantajien ajamaa näkemystä.

Tulorekisterissä asiointi vaatii valtuutuksen
Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta tulotiedoille. Työnantajat ja muut suorituksen maksajat ilmoittavat tiedot 1.1.2019 jälkeen maksetuista ansiotuloista tulorekisteriin viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä.

Sairaanhoitajat keskituloisia, lääkärit palkkaeliittiä
Suomessa kymmenesosalla kokoaikaisista työntekijöistä kuukausiansio on alle 2 130 euroa. Joka viidennen palkansaajankuukausiansio jää alle 2 360 euron. Palkkajakauma nousee mediaaniin asti kohtuullisen tasaisesti. Seuraavaan kymmenykseen nouseminen edellyttäisi karkeasti reilun 200 euron bruttopalkan lisäystä.