
Lomautusperusteen oltava lomautuksen toteutushetkellä
Korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätös 2018:57 koski tilannetta, jossa yhtiö oli säästötoimenpiteenä lomauttanut porrastetusti noin 2 500 työntekijäänsä 12 päivän ajaksi.

Lääkäripula ei hellitä erikoissairaanhoidossa
Erikoissairaanhoidossa lääkärien tehtävistä täyttämättä lokakuussa 2020 oli 6,5 prosenttia ja hammaslääkärien tehtävistä 6,8 prosenttia.

Vantaalle vastuu työllisyyspalveluistaan
Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät ensi vuonna kaikkiaan 125 kunnassa. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvillä kokeiluilla halutaan vahvistaa alueellista yhteistyötä työllisyyden edistämisessä.

Raahessa panostetaan koulutukseen
Raahe osallistuu työllisyyden kuntakokeiluun yhdessä Siikajoen ja Pyhäjoen kanssa. Alueellisesta yhteistyöstä odotetaan hyötyä työllisyyden hoidossa parivuotisen kokeilun aikana ja sen jälkeenkin.

Työllisyys turvaa hyvinvoinnin
Työllisyysaste vaikuttaa julkiseen talouteen verotuloina ja työttömyyden hoitoon uppoavina menoina. Koronan takia alijäämät kasvavat. Monessa paikassa on paineita nostaa veroäyriä.

Työllisyydessä tarvitaan päätöksiä
Valtiovarainministeriön talouskatsaus ennustaa epävarmuuden jatkuvan taloudessa. Talous heikkenee kuluvana vuonna lähes viisi prosenttia. Talouden elpyminen on koronan vuoksi hyvin epävarmaa. Varmaa on vain, että julkisen talouden alijäämät kasvavat ja työllisyys heikkenee.

Ratkaisuja etsimässä
Kovasti toivon, että sopu löytyy ja rauha palaa pian. Pääsemme uutisoimaan kaikista niistä hyvistä asioista, joita kunnissa ja alueilla tehdään. Olen nähnyt, kuinka kovasti KT:n neuvottelijat tekevät töitä ratkaisun eteen.