
Työllisyysasteen on parannuttava
Hallitus tavoittelee työllisyystoimia, joiden työllisyysvaikutus on hallituskauden aikana 80 000 lisätyöllistä.

Sote-uudistuksen valmistelu etenee
Hallituksen esitys sote-uudistuksesta on tarkoitus viedä eduskunnan käsittelyyn joulukuussa. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 2021.

Johtaminen uudistuu Porvoon kouluissa
Porvoossa kuten muuallakin Suomessa on viime vuosina uudistettu kouluverkostoa. Tähän on kytketty koulutoimen johtamisen uudistaminen. Nykyisin Porvoossa on 24 peruskoulua ja kaksi lukiota.

Uutta sotea verkostojen voimin
Kun Sipilän hallituskauden lopussa kävi ilmi, ettei silloisesta sote- ja maakuntauudistuksesta tulisi valmista, päätettiin Varsinais-Suomessa jatkaa uudistukseen valmistautumista vapaaehtoisesti ilman uusia hallintorakenteita.

Henkilöstömitoitus voimaan porrastetusti
Lakia ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista on muutettu.

Tavallisuus on arvokasta
Jo valmiiksi kehnossa kunnossa ollut kuntatalous kärsi lisää koronapandemian tuomista ylimääräisistä kuluista.

Sopimusratkaisu tuo kunnille vakautta
Koska neuvottelujen kohteena olevat asiat olivat laajoja ja vaikeita, neuvottelujen yllä leijui jatkuva kriisiytymisen uhka ja sopimusratkaisun siirtyminen syksyyn.

Kunnat varpaillaan opetusjärjestelyissä
Perusopetuslakiin lisättiin mahdollisuus siirtyä kuntakohtaisilla päätöksillä etäyhteyksiä hyödyntäviin opetusjärjestelyihin. Mahdollisuus on voimassa ainakin vuoden 2020 loppuun.

Kuntien edunvalvonta on kestävyyslaji
Markku Jalosella on takanaan monipuolinen yli 30 vuoden työkokemus työmarkkinajärjestöissä niin palkansaaja- kuin työnantajapuolellakin.