
Kuntasopimukset valmistumassa
Suomen työmarkkinamallin muutos keskitetyistä ratkaisuista liitto- ja toimialakohtaisiin neuvotteluihin on vaikuttanut myös kunta-alan neuvotteluihin. Nyt on neuvoteltu toimialan omista lähtökohdista. Monet aiemmin sivuun jääneet asiat ovat nousseet keskiöön.

Pelitaidoilla yhtenäistä johtamista Hyvinkäälle
Hyvinkään kaupunki käynnisti viime vuoden lopulla esimiehilleen koulutusohjelman, jonka tavoitteena on luoda koko organisaation läpäisevää yhtenäistä johtamiskulttuuria.
Koulutusohjelma on osa kaupunkistrategian eli ns. Pelikirjan toteutusta. Tavoitteena on luoda kaupungille yhtenäinen tulevaisuudenkuva.

Opettajan palkanmaksu voi alkaa VESO-päivästä
Työtuomioistuimen 10. tammikuuta antama päätös oli merkittävä. Sillä vahvistettiin KT:n tulkinta siitä, että virkaehtosopimuksella ei voi sopia palvelussuhteen aloittamisen ajankohdasta.

Maltti turvaa tulevat rekrytoinnit
Työntekijän palkkaaminen on sekä kallista että aikaa vievää toimintaa. Siinä on oltava tarkka, viisas ja oikeudenmukainen.

Valinnanvapaus ja harmaat tilaisuudet
Muutamilla paikkakunnilla sote-palveluiden valinnanvapautta on jo kokeillaan. Keski-Uudellamaalla ollaan pitkällä – ja tyytyväisiä.
Niin yksityiset kuin julkiset palveluntarjoajat joutuvat kokeilun aikana pohtimaan, miten ne ottavat huomioon sekä asiakkaat että eurot.

Maltin ja vakauden KT
Viime vuoden suuri ponnistus, kilpailukykysopimus, on nyt voimassa. Vireillä on jo jatko, kikyssä sovitun Suomen mallin muovaaminen sopimuksiksi.

Turvaa ja oikeudenmukaisuutta työssä
Laki velvoittaa kunta-alan työnantajia pitämään huolta työntekijöiden turvallisuudesta. Lain kirjainta täytyy tietysti noudattaa, mutta samalla tulee huolehdittua ihmisten hyvinvoinnista ja työn tuottavuudesta.
Esimiehillä on valta ja voima pitää huolta työyhteisön turvallisuudesta. Tueksi on tarjolla monenlaisia neuvoja ja käytäntöjä, joilla esimies voi estää ja korjata ongelmia.

Laittomien lakkojen varjo
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n analyysin mukaan syinä ovat keskitetty palkkamalli, työnantajien ja työntekijöiden vanhat vastakkainasettelut sekä heikko lainkuuliaisuus.
Laitonta lakkoilua ovat lisänneet ammattiyhdistysliikkeen sisäiset valtataistelut ja kauna maan hallitusta kohtaan.

Johda ihmistä, viesti ihmiselle
Johtamisoppien perinteisessä jaossa ihmisten johtaminen (leadership) erotetaan asioiden johtamisesta (management). Sanojen tulkinnoista on monia näkemyksiä, samoin johtamistapojen keskinäisestä suhteesta. Keskiössä on kuitenkin ihminen.

Monen tason luottamusta
Muutoksen ohella puheena oli luottamus. Sitä korosti muun muassa sote- ja maakuntauudistuksen projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti.