Pääkirjoitus
4
/2017

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Maltti turvaa tulevat rekrytoinnit

Kunta-ala on suuri työllistäjä ja samalla valtava rekrytointiorganisaatio. Vuosittain kunnista lähtee eläkkeelle 16 000 ihmistä. Vajaat 30 000 henkilöä on koko ajan työlomalla, virka- tai palkattomalla vapaalla tai muuten väliaikaisesti pois työstään. Näiden tilalle on hankittava uusia tekijöitä.

Teuvo Arolainen, päätoimittaja

Työntekijän palkkaaminen on sekä kallista että aikaa vievää toimintaa. Siinä on oltava tarkka, viisas ja oikeudenmukainen.

Kunta-ala on yhä houkutteleva ja myös palkitseva ala olla töissä. Ansiotaso on noussut vuodesta toiseen talouden suhdanteista huolimatta, lomat ovat pitkiä. Siksi on outoa kuunnella palkansaajajärjestöjen työsopimusneuvotteluihin liittyviä kannanottoja. Käsiä ollaan työntämässä syvälle kuntatyönantajan ja sitä kautta veronmaksajien taskuihin. Maksuvaraa kuulemma on, kun taloudessa on piristymisen merkkejä.

Työttömyys ja velkasummat ovat yhä korkealla. Talousluvut heiluvat. Taloudellinen tilanne näkyy kunnissa ja kuntayhtymissä myös rekrytointihaluissa. Välttämättömät työtehtävät täytetään aina, muiden kohdalla suhdanteilla on merkitystä.

Esimerkiksi pelkästään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä tehdään vuosittain lähes tuhat rekrytointia. Yli yhdeksän kymmenestä onnistuu, mikä on hyvä luku. Epäonnistunut uuden tekijän hankinta on kallis virhe kummallekin osapuolelle.

Sairaanhoitopiirin menestyksen takana on tehokas ja monipuolinen sosiaalisen median hyödyntäminen. Valintakriteerit mietitään etukäteen ja ilmoitukset laaditaan huolella. Esimiehiä on valmennettu etukäteen. Soveltuvuustestejä käytetään harkiten.

Jotta työllisyys kasvaa ja rekrytoinnit ovat mahdollisia vastaistuudessakin, kunta-alalla on välttämätöntä jatkaa maltillista kustannuskehitystä. Vain se pitää yllä talouskasvua. Siksi KT lähtee sopimusneuvotteluihin järki päässä ja työllisyystavoite edellä.

1.9.2017

Yhteystiedot

Teuvo Arolainen

viestintäpäällikkö
Puhelin:
+358 9 771 2518
Matkapuhelin:
+358 50 324 1195
Sähköposti:
Teuvo.Arolainen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT