Oikeustapaukset 23.10.2019Ritva Liivala, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill KKO:n ennakkopäätös yhteistoimintavelvoitteesta Korkein oikeus antoi elokuussa ratkaisun, joka koskee yhteistoimintalain mukaista yhteistoimintavelvoitteen noudattamista.
Sopimukset 23.10.2019Hannu Freund, neuvottelupäällikkö Esimiestyön edellytyksiä parannettava opetusalalla Peruskouluissa ja lukioissa tarvitaan lisää joustavuutta esimiestyön järjestämiseen. Ammatillisissa oppilaitoksissa otetaan käyttöön vuosityöaikajärjestelmä, joka antaa uusia mahdollisuuksia esimiestyöhön.
Sopimukset 23.10.2019Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Tehtävän vaativuuden arviointityön tulevaisuus KVTES:n sopijaosapuolet pohtivat tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän tulevaisuutta yhteisessä työryhmässä. Työ on kesken. Helppoja ratkaisuja ei ole näköpiirissä.
Sopimukset 11.9.2019Canelia Wessman, työmarkkina-asiamies Mirja-Maija Tossavainen, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Eeva Anundi Päiväkodin työaikasuunnittelu on monen asian summa Työvuorosuunnitteluun vaikuttavat muun muassa päiväkodin aukioloajat, palvelun käytön ajankohdat ja mitoitusmääräykset. Työnantajan on hyvä arvioida säännöllisesti työaikasuunnittelun toimivuutta.
Lainsäädäntö 13.6.2019Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill EU vaikuttaa myös kunta-alan työmarkkinoihin EU:n työmarkkinakevät on ollut vilkas, kun kauttansa päättelevä komissio on pyrkinyt saamaan tärkeitä tavoitteitaan maaliin.
Sopimukset 5.6.2019 Vuosilomamääräyksiin muutoksia KVTES 2018–2019:n ja TTES 2018–2019:n eräisiin vuosilomamääräysiin on sovittu muutoksia. Työkyvyttömyyden vaikutus vuosiloman pituuteen ja siirretyn loman antamisajankohtaan muuttui.
Lainsäädäntö 9.4.2019Jouko Hämäläinen, työmarkkinalakimies Eläkejärjestelmien yhdistäminen saa kannatusta Eläkejärjestelmien erillisyyttä perusteellisesti selvittänyt työryhmä katsoo helmikuussa julkistamassaan raportissa, että julkinen ja yksityinen eläkejärjestelmä on mahdollista ja tarkoituksenmukaista yhdistää. Toteuttaminen vaatii laajaa jatkovalmistelua.
Oikeustapaukset 9.4.2019Mirja-Maija Tossavainen, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Kuntatyönantaja voi tehdä muutoksia työvuoroluetteloon Työtuomioistuin on hylännyt useiden palkansaajajärjestöjen yhdessä esittämän kanteen, jossa haettiin uutta tulkintaa työvuoroluettelojen muuttamiseen. KT Kuntatyönantajat ja järjestöt olivat eri mieltä työnantajan oikeudesta tehdä muutoksia luetteloihin.
Lainsäädäntö 9.4.2019Mirja-Maija Tossavainen, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Työaikasääntelyyn tulossa muutoksia Eduskunta hyväksyi maaliskuussa uuden työaikalain. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 alusta. Uusi laki ei aiheuta välittömiä toimenpiteitä kunnissa ja kuntayhtymissä.
Lainsäädäntö 9.4.2019Teksti: Kaisa Koskela Sote odottaa Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen oli maakunnallisille valmistelijoille pettymys, mutta entiseen ei ole paluuta. Kunnissa ja alueilla haetaan ratkaisuja tuottaa palveluja tehokkaasti. Moni odottaa uuden hallituksen linjauksia.
Sopimukset 9.4.2019Hannu Freund, neuvottelupäällikkö Lukioon sopimus opettajan tutortyön korvaamisesta KT ja Juko ovat sopineet erillisellä virka- ja työ- ehtosopimuksella opettajan tutortyön korvaamisesta myös lukioissa. Näin valtion myöntämää erityisavustusta voidaan hyödyntää alueellisissa yhteistyö- hankkeissa.
Sopimukset 19.2.2019Teksti: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva: Tanja Seppänen Yhtiöittäminen onnistuu yhteispelillä Mitä yhtiöittämistä suunnittelevan kunnan kannattaa muistaa ja mistä saa apua yhtiöittämisprosessiin? Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine ja KT:n neuvottelupäällikkö Sari Ojanen ovat yhtiöittämisasioiden konkareita, ja kertovat nyt omista näkemyksistään ja kokemuksistaan.