Lainsäädäntö 26.10.2017Ritva Liivala, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Kameravalvonta on henkilötietojen käsittelyä Työpaikoilla tapahtuvaa kameravalvontaa koskee laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Kunnan henkilöstö voi tulla kuvatuksi työtehtävissään myös työnantajan tilojen ulkopuolella kuten asiakkaan kotona tai porraskäytävässä. Tällaista kuvaamista sääntelee työelämän lain sijasta henkilötietolaki ja rikoslaki.
Lainsäädäntö 26.10.2017Anne Kiiski, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Perhevapaamallia uudistetaan KT on mukana valmistelemassa hallituksen toteuttamaa perhevapaajärjestelmän uudistamista. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alussa.
Sopimukset 26.10.2017Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö, KT Laura Lindholm, neuvottelujohtaja, Suomen Lääkäriliitto Lotta Lax, neuvottelupäällikkö, Suomen Hammaslääkäriliitto Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen/KT Lääkärisopimuksen pilotit käynnissä Lääkäreille ja hammaslääkäreille pilotoidaan uutta palkkausjärjestelmää. Tavoitteena on saada maakunnissa ja maakuntien omistamissa yhtiöissä sovellettava uusi lääkärisopimus voimaan vuonna 2020.
Lainsäädäntö 26.10.2017Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill Yhteistoiminnan järjestäminen väliaikaishallinnossa Kun sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädäntö on hyväksymättä, voimaanpanolain tarkoittamaa väliaikaishallintoa ei vielä ole olemassa. Näin ei ole vielä olemassa väliaikaista yt-elintäkään. Sen perustaa vasta maakunta.
Sopimukset 26.10.2017Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill Lastentarhanopettajilla KVTES:n laajimmat edut Tänä syksynä on keskusteltu lastentarhanopettajien palkoista. Lastentarhanopettajaliitto ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ovat ilmaisseet halunsa siirtää lastentarhanopettajat kunnallisen opetusalan virkaehtosopimuksen (OVTES) piirin. Tämä vaatimus liittyy laajempaan tarpeeseen uudistaa neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää sote- ja maakuntauudistuksen myötä.
Lainsäädäntö 26.10.2017Jenni Aaltonen, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Varhaiskasvatuksen tiekartta tiukentaisi kelpoisuuksia Opetus- ja kulttuuriministeriön Varhaiskasvatuksen tiekartassa esitetään muutoksia, jotka merkitsisivät tiukennuksia päiväkotien henkilöstön kelpoisuuksiin ja mitoitukseen.
Oikeustapaukset 13.9.2017Tuula Vaskelainen, työmarkkina-asiamies Kuva: Pixhill/KT Pedagogisten opintojen puuttuminen ammatillisten aineiden opettajan rekrytoinnissa Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuussa päätöksen, jonka mukaan puuttuvat pedagogiset opinnot eivät olleet peruste kolmen vuoden määräaikaiselle palvelussuhteelle. Päätös koskee tapausta, jossa opettaja palkattiin ammatillisten aineiden päätoimiseksi tuntiopettajaksi kolmen vuoden määräaikaiseen palvelussuhteeseen.
Lainsäädäntö 13.9.2017Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Onnistu opettajarekrytoinnissa Opettajarekrytoinnissa on paljon huomioitavaa. Hyvällä valmistelulla pärjää myös mahdollisessa valitustilanteessa.
Lainsäädäntö 13.9.2017Taija Hämäläinen, työmarkkina-asiamies Kuva: Pixhill Työelämän rokotukset Rokotuksilla suojataan niin asiakkaita kuin työntekijöitä. Työntekijöiden rokotuksia säätelevät tartuntatautilaki ja työturvallisuuslainsäädäntö.
Lainsäädäntö 13.9.2017Ritva Liivala, työmarkkinalakimies Kuva: KT Työnantajan vastuut testaamisessa Testaamisen tarkoitus on työtehtävien hoidon edellytysten tai koulutus- taikka muun ammatillisen kehittämisen tarpeen selvittäminen. Testitulosten tulee olla myös välittömästi työntekijän työsuhteen kannalta tarpeellisia.
Sopimukset 13.9.2017Maarit Lehtinen, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Palvelussuhteen laji määrää rekrytointitavan Viranhaltijan rekrytointi poikkeaa huomattavasti työsuhteisen palkkaamisesta. Työsuhteisten kohdalla työnantajat voivat itse valita käytäntönsä.
Lainsäädäntö 13.9.2017Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Eeva Nypelö, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill EU muovaa työelämää Euroopan komissio antoi kevään lopulla lukuisia aloitteita, jotka toteutuessaan muuttavat työelämää eri tavoin.