Onko hyvinvointialueiden rahoitusmalli valuvikainen vai pintaremontin tarpeessa?

Rahoitusmalli ei vaikuta kestävän merivettä. Ensimmäisenä toimintavuonna hyvinvointialueiden saama rahoitus ei riittänyt lakisääteisten palveluiden järjestämiseen, vaan alijäämää kertyi noin 1,3 miljardia euroa. Syitä epätasapainoiseen lähtötilanteeseen oli monia. Kustannukset kasvoivat rajusti, koska koronapandemia oli aiheuttanut hoitovelkaa ja työvoimapulaa. Lisäksi inflaatio jylläsi. Ostopalvelusopimusten hinnat nousivat reilusti vuoden 2022 lopulta alkaen.

Hyvinvointialueet saivat alussa rahoitusta sen mukaan, kuinka paljon palvelujen järjestäminen maksoi kunnissa vuonna 2022. Hyvinvointialueindeksi ei ollut riittävällä tasolla, koska inflaatio kiihtyi odotettua enemmän. Rahoitus nousi inflaation ennakoimattoman kiihtymisen vuoksi vuodesta 2022 lähes neljännesmiljardilla liian vähän. Vaikka sote-uudistusta ei olisi tehty, olisi sote-palveluihin käytetty reilusti enemmän rahaa vuonna 2023 kuin vuonna 2022.

Tämän päälle tulivat sote-uudistuksen aiheuttamat muutoskulut. Niistä suurin oli lakisääteinen palkkaharmonisointi, jonka kalleudesta KT muistutti päättäjiä vuosikausia. Alkuperäinen arvio vajaasta 700 miljoonasta eurosta on kasvaneen palkkasumman vuoksi noussut noin 800 miljoonaan euroon. Rahoitusmallin huomiotta jättämä lakisääteinen harmonisointikulu näkyy koko voimallaan vasta vuonna 2026.

”Rahoituslaki asettaa hyvinvointialueet mahdottoman tehtävän eteen.”

Rahoitusmallin taustaoletukset olivat, että siirtyvät rahat vastaisivat kustannuksia, ennusteet kustannuskehityksestä osuisivat oikeaan ja alueiden diagnoositiedot olisivat täydelliset ja yhtenevät. Kun näin ei ole, rahoitusmalli on ongelmissa. Lähtötilanteen epätasapaino aiheuttaa rytmihäiriön, kun alijäämien kattaminen edellyttää ylijäämän tekemistä, joka vähentää jälkikäteistarkistusta kahden vuoden viiveellä.

Väistämättä seuraavaksi edessä on lakien hierarkian testaus. Pitäisikö alueiden noudattaa valtion määräämää budjettikuria, vaikka se tarkoittaa, että perustuslain turvaamiin palveluihin ei ole rahaa? Hallinto-oikeus totesi Etelä-Karjalan liian tiukan budjetin laittomaksi, mutta valtiolta ei ole silti herunut lisärahaa.

Rahoituksen kulmakivi ovat diagnoositiedot. Mallin on tarkoitus turvata yhdenvertaisuus, mutta tietojen siirtymisessä on ollut eroja. Koska tietopohja ei ole yhdenvertainen, ei lopputuloskaan ole. Hyvinvointialueet ovat parantaneet diagnoosiensa raportointia, mutta tarkoituksenmukaista olisi käyttää rahat kansalaisten palveluihin, ei sen varmistamiseen, että diagnoosit kirjautuvat oikealla tavalla järjestelmiin.

Vaikka lähtötilanne määrittyisi tarpeen mukaan, diagnoositietoihin perustuva rahanjako ei  kannusta tarpeeksi hyvinvointialueita hoitamaan sairauksia kustannustehokkaasti. Silla kun väestö  terveydentila paranee, diagnoosit vähenevät. Siitä ei  kuitenkaan palkita, vaan vähentyneet diagnoosit vähentävät alueen rahoitusta.  Hyvinvointialueiden rahoitusmalli on nollasummapeliä, jossa jollekin alueelle kasautuvat lisäsairaudet vähentävät muiden alueiden rahoitusta.

Rahoitusmalli kaipaa uudistusta. Useammasta purosta muodostuva rahoitus ei olisi niin herkkä virheille kuin nykyinen rahoitusmalli. Alueille olisi hyvä antaa laajempi mahdollisuus vaikuttaa tuloihinsa ja palkita nykyistä voimakkaammin muun muassa tuloksellisesta työstä. On myös hyvä pohtia, voisivatko alueet tehdä itse enemmän päätöksiä esimerkiksi siitä, missä päivystykset toimivat.