Pääekonomistin talouskolumni: Siirtyykö nyt vain rahaa taskusta toiseen?

Osana julkisen talouden tasapainotusta valtio leikkaa sekä kuntien että hyvinvointialueiden rahoitusta. KT:n ajankohtaiskyselyn mukaan suurin haaste palvelujen järjestämisessä on jo nykyisin sekä kunnissa että hyvinvointialueilla riittämätön rahoitus.

Valtio hakee säästöjä keventämällä velvoitteita. Tähän liittyy laskennallinen säästö, joka leikataan rahoituksesta pois. Koska palvelujen järjestämisen hinnat vaihtelevat eri alueilla, tehtävien vähennykset ja rahoituksen leikkaaminen auttavat toisia toimijoita enemmän kuin toisia. Kokonaisuutena ne eivät taloushaasteita poista.

Kuntien norminkevennysetsinnöissä on löytynyt verkkaisesti purettavaa, eivätkä säästövaikutukset ole kummoisia. Valtio leikkaa norminpurun varjolla jo etukäteen 23 miljoonaa valtionosuuksista.

Pistemäisiä säästöjä haetaan myös hyvinvointialueilta. Ajokorttitodistukset haetaan jatkossa yksityislääkäriltä. Lääkärit saavat käyttää työaikaa suurempaa terveyshyötyä tuottavaan toimintaan, mutta kiitoksena on parin miljoonan leikkaus rahoitukseen.

KT:n ajankohtaiskyselyssä erityisesti hyvinvointialueet ilmaisivat, että ministeriöiden liian tiukka ohjaus vaikeuttaa palvelujen tarjoamista. Tiukka ministeriövetoinen sääntely ei helpota palveluiden tarjoamista ja suuntaamista, mutta heikentää mahdollisuuksia kehittää palveluita.

”Ei ihme, että liikkumatila hyvinvointialueilla koetaan kapeaksi.”

Uusia rahoitusleikkauksia suunnitellaan esimerkiksi kotihoitoon, jossa teknologiaa hyödyntämällä arvioidaan saatavan 16,2 miljoonan säästöt. Hyvinvointialueita siis ohjataan käyttämään palveluiden tuottamiseen tiettyjä uusia teknologioita ja toimintatapoja, ja rahoitusta leikataan etukäteen. Ei ihme, että liikkumatila hyvinvointialueilla koetaan kapeaksi.

Kuntien horisontissa siintää pistemäisten säästöjen ja hitaan norminpurun lisäksi suurempikin epävarmuusvuori, eli valtionosuusuudistus. Uudistuksen toteuttaminen kustannusneutraalisti vähentää toisten kuntien tuloja ja siirtää niitä toisille. Uudistus on monin tavoin haasteellinen, ja sitä jo lykättiinkin eteenpäin.

Hyvinvointialueilla on ilmassa vastaavan uusjaon riski. Rahoituksen jako hyvinvointialueille perustuu tarpeen arviointiin, johon vaikuttavat merkittävästi hyvinvointialueiden raportoimat diagnoosit. Hyvinvointialueuudistuksessa jouduttiin yhdistämään useita tietojärjestelmiä, ja tietojen siirtymisessä oli vaikeuksia. Tiedot olivatkin jo lähtötilanteessa paikoin puutteellisia.

Tietopohjan pitäisi olla yhteneväinen, jotta se tuottaa alueille oikeudenmukaisen rahanjaon. Ensitietojen mukaan diagnoosien määrät ovat tyypillisesti nousseet alueilla joko selvästi keskiarvoa enemmän tai vähemmän. Näin ollen rahoitukseen olisi tulossa muutoksia kaikilla alueilla.

Kaikilla hyvinvointialueilla on kannuste saada kaikki tietonsa raportoitua. Tarvearviot vaikuttavat kuitenkin vain rahanjakoon hyvinvointialueiden välillä, eivät rahoituksen tasoon kokonaisuutena. Muutokset rahoituksen määrässä voivat vaikeuttaa merkittävästi joidenkin hyvinvointialueiden alijäämien kattamistavoitteita ja vastaavasti helpottaa niitä toisilla.

Rahan uusjaon lisäksi pistemäisiä leikkauksia on odotettavissa myös tulevaisuudessa. Sinällään tehtävien vähentäminen ja sääntelyn väljentäminen edesauttavat tuottavuuden lisäämistä ja palvelujen järjestämistä. Mutta kun rahoitus ei riitä, kuntien ja hyvinvointialueiden pitää jatkaa  säästöjä etsiessään myös henkilöstömenojen sopeuttamista.