Työelämän kehittäminen 5.6.2019Anniina Korhonen,liiketoimintamuutosten projektipäällikkö Tulorekisterihanke Kuva: Pixhill Tulorekisteri tuo kunnille lisää muutoksia Suurin osa työnantajista on ottanut tulorekisterin käyttöön ilman ongelmia. Vuonna 2020 kunnista tulee tulorekisterin käyttäjiä. Muutos tuo tehtäviä johdolle, teknisille osastoille ja asiakasmaksuista vastaaville
Työmarkkinat 5.6.2019Anne Hotti, johtava työmarkkinatutkija Paikallinen sopiminen toimii kunta-alalla Kaikkiin kunta-alan virka- ja työehtosopimuksiin sisältyy paikallinen järjestelyerä 1.1.2019. KVTES:n järjestelyeräpotista käytettiin valtaosa terveyden- ja sosiaalihuollon sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön palkankorotuksiin.
Työmarkkinat 5.6.2019Kuva: Pixhill Suuria eroja eri ammattien sairauspoissaoloissa Kunta10-tutkimuksen mukaan sairauspoissaolot lisääntyivät viime vuonna, mikä heijastelee yleistä sairauspoissaolokehitystä. Yli 50-vuotiaiden poissaolot ovat tasoittuneet, mutta nuorten poissaolojen määrä on kääntynyt kasvuun.
Työelämän kehittäminen 5.6.2019Kuva: Pixhill Työvuorosuunnittelu voi vähentää vuorotyön riskejä Työterveyslaitoksen tuoreet tutkimukset osoittavat epäsäännöllisellä vuorotyöllä olevan yhteys sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin sekä 1–3 päivän sairauspoissaoloihin. Riskejä voidaan välttää hyvällä työvuorosuunnittelulla.
Työmarkkinat 5.6.2019Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill Henkilöstömäärä kääntyi kasvuun Toukokuussa julkistetut tiedot ovat Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilastosta. Tiedot saadaan kerran vuodessa takautuvasti edelliseltä vuodelta. Palkkatilaston mukaan kunta-alan henkilöstömäärän kuusi vuotta jatkunut vähentyminen oli päättynyt vuonna 2018 huolimatta siitä, että Länsi-Pohjan terveyshuollon palvelut ulkoistettiin.
Työmarkkinat 5.6.2019Teksti: Kaisa Koskela Kuva: Pixhill Suotuisa kehitys työmarkkinoilla hiipuu Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan suotuisa työmarkkinakehitys hiipuu tänä vuonna ja ensi vuonna. Vuonna 2018 työmarkkinakehitys oli poikkeuksellisen hyvä. Siihen verrattuna työllisyyden kasvu puolittuu sekä tänä että ensi vuonna.
Työelämän kehittäminen 5.6.2019Jorma Palola, neuvotelupäällikkö Kuva: Pixhill Aktiiviseen EU-edunvalvontaan Kuntatyönantajien on tärkeä saada äänensä kuuluviin kansallisessa ja EU-tason päätöksenteossa. Valtaosa EU-tason päätöksistä vaikuttaa suomalaisiin kuntiin suoraan tai välillisesti.
Johtaminen 4.6.2019Teksti: Taru Berndtson Kuvat: Jussi Vierimaa Ruotsissa kunnan talous määrää palkankorotusvaran Ruotsissa kunta-alalla palkankorotuksista ei useimmilla aloilla neuvotella lainkaan, kertoo Uppsalan kaupungin neuvottelupäällikkö Anna Lind. Tiukkoja neuvotteluja käydään sitä vastoin työehdoista. Palkankorotukset määräytyvät kunnan palkankorotusvaran ja yksilöllisen suoriutumisen mukaan.
Työmarkkinat 18.4.2019Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Lääkärivaje kääntymässä kasvuun Täyttämättömien lääkärin tehtävien määrä perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa kasvoi toisena vuonna peräkkäin. Myös hammaslääkärien vaje kääntyi kasvuun pitkän laskun päätteeksi. Täyttämättömiä tehtäviä oli keskimäärin noin kuusi prosenttia eri lääkäriryhmissä.
Työelämän kehittäminen 9.4.2019 Hyvän elämän toimintamalli Kunta-alan vahvuudet voi tuoda esiin Hyvän elämän toimintamallilla. Työn ja muun elämän yhteensovittamisen hyviä käytäntöjä jaetaan myös Kuntekon Perheystävälliset kuntatyöpaikat -oppimisverkostossa.
Johtaminen 9.4.2019Teksti: Marja Lammi Kuva: Teemu Heikkilä Yhteistyötä yli hallintoalojen Mäntsälän kunnassa innostuttiin työsuojelun ja työhyvinvoinnin kehittämisestä yli hallintoalojen. Kehittämishankkeessa syntyi pysyvä toimintamalli, joka lisää keskustelua työpaikoilla ja jonka avulla voidaan ratkoa epäselvyyksiä.
Työelämän kehittäminen 9.4.2019Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Kuva: Pauliina Sievänen Muutos onnistuu yhteistyöllä Muutos on onnistunut, kun sen tavoitteet saavutetaan ja henkilöstö sitoutuu niihin ja voi hyvin. Epävarmuutta hallitaan muutosjohtamisella ja hyvillä henkilöstö-käytännöillä.