
Lääkärien koulutusmäärät eivät vastaa potilaiden tarpeita
Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väestö ikääntyy ennennäkemätöntä tahtia. Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa reilusta puolesta miljoonasta yli yhdeksänsataan tuhanteen.

Kuntasektorilla yt-neuvottelujen täyteinen vuosi
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite, henkilöstöjohtaja Eija-Liisa Heikkilä:
“Soitessa säästötarve on kaikkiaan 14 miljoonaa euroa, josta henkilöstömenojen osuus on 11 miljoonaa euroa (220 henkilötyövuotta). Yt-neuvottelujen piirissä on koko henkilöstö, eli noin 3 800 henkilöä. Yt-neuvottelut ovat parhaillaan (14. marraskuuta) käynnissä.

Kiky vähentää työnantajamaksuja
Työmarkkinakeskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja.

Hyvä taloudellinen huoltosuhde vaatii poliittisia toimia
Koska työllisyysaste kuitenkin lasketaan virallisesti 15–64 -vuotiaasta työikäisestä väestöstä, väestön ikääntyminen ei eläköitymisen kautta juuri vaikuta työllisyysasteeseen. Sen ongelmallisuutta havainnollistavat paremmin työllisten määrän kehittyminen suhteessa koko väestöön sekä ns. taloudellinen huoltosuhde.

Lisäpäiväoikeuden alaikäraja nousee
Hallitus antoi työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikärajan nostamista koskevan esityksen 7. marraskuuta. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2020.

Pääsopimuksen irtisanominen voi vaikuttaa paikallisiin sopimuksiin
KoHo on yksi kolmesta kunta-alan pääsopijajärjestöstä. Irtisanominen koskee kaikkia osapuolia, jos jokin osapuolista irtisanoo pääsopimuksen. Tämä tarkoittaa, että irtisanomisajan jälkeen pääsopimuksesta sovelletaan vain tiettyjä määräyksiä, kunnes uusi pääsopimus on astunut voimaan.

Varkaudessa on lupa kehittää
Varkaudessa on parin vuoden ajan kehitetty kaupungin työyhteisöjä ja uudenlaisia palveluja suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Kaupunginhallituksen päätöksellä kiky-sopimuksen tuomat 24 lisätuntia on käytetty työyhteisöjen ja uusien palvelujen kehittämiseen.

Naisten ansiot nousevat miesten ansioita nopeammin kunta-alalla
Kuntasektorilla työskentelevien miesten ja naisten kokonaisansioiden ero oli 636 euroa viime vuoden lokakuussa. Naisten keskimääräinen kokonaisansio oli 3 084 euroa ja miesten 3 720. Ero kokonaisansioissa on siis yli 17 prosenttia miesten eduksi.
Vielä vuonna 2007 ero oli lähes 24 prosenttia.