
Voittava joukkue
Sävy on usein syyllistävä. Huonot asiat johtuvat pomoista ja huonosta johtamisesta; mitoituksen ovat pielessä, ihmisillä teetetään vääriä asioita, tieto ei kulje.
Tällaiset tulkinnat yhteisön menestyksen tekijöistä ovat karkeita ja yksipuolisia. Monessa paikassa on myös hyvä johtajia, ja toisaalta henkilöstössä hankalia yksilöitä.

Muutoksen johtaminen korostuu
Organisaatioiden johto, esimiehet ja henkilöstö ovat tehneet epävarmoissa olosuhteissa valtavan määrän työtä uudistusten valmistelussa ja johtamisessa. Pelkästään nyt alas ajettavissa muutosorganisaatioissa on työskennellyt noin tuhat henkeä.

Talouden ehdoilla
Tänä vuonna kuntien kyky kantaa taloudellinen vastuunsa on ollut heikompi kuin pitkään aikaan, eivätkä lähivuodet näytä tuovan helpotusta. Jo ensi vuodeksi moni kunta joutuu kiristämään verotustaan.

Työmarkkinakierros lämpenee
Sopimusneuvotteluita käydään alenevien talouden kasvulukujen ympäristössä ja hyvä työllisyyskehitys on pysähtynyt. Kuntatalouden tilanne on historiallisen huono. Kunta-alan yt-neuvotteluiden ennakoitua suurempi määrä kertoo talouden tilasta ja sopeutustarpeista.

Säästöjä haetaan kaikin keinoin
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän rahoitusvaje suhteessa vahvistettuun talousarvioon on tänä vuonna noin 40 miljoonaa euroa. Summan suuruus ei tullut yhtymän toimitusjohtajana loppukesästä aloittaneelle Marina Erholalle yllätyksenä.

Liikkuva kunta pysyy kunnossa
Sote-ratkaisu olisi saatava valmiiksi. Resursseja ja työaikaa kunnissa on tuhlattu aivan käsittämättömän paljon vuosia jatkuneeseen valmisteluun.
– Tilanne on suorastaan turhauttava, sanoo Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka.

Säästöistä voi sopia yhdessä
Koska kuntien ja kuntayhtymien kuluista noin puolet on henkilöstömenoja, vaikeissa taloustilanteissa säästöjä on haettava myös niistä. Kunnissa ja kuntayhtymissä ovat yleistyneet talouden tasapainottamisohjelmat, joilla henkilöstömenoissa ei haeta vaikutukseltaan lyhytkestoisia säästöjä, vaan taloutta suunnitellaan useaksi vuodeksi eteenpäin.

Leveämmät hartiat terveydenhuoltoon
Pitkään Mehiläisen lääketieteellisenä johtajana toimineella, lääketieteen tohtori Jarmo Karpakalla on kokemusta terveysjohtamisesta niin yksityiseltä kuin julkiseltakin sektorilta. Hän on toiminut johtavana ylilääkärinä Kainuun sairaanhoitopiirissä ja Oulun diakonissalaitoksella ja sittemmin 15 vuotta terveysyhtiö Mehiläisen lääketieteellisenä johtajana.

Osastonsihteerien työaikamuodosta ratkaisu
Erimielisyys koski terveyskeskussairaalan osastonsihteerien työaikamuotoa. Osastonsihteerit työskentelivät terveyskeskussairaalan potilasosastolla ja heihin sovellettiin yleistyöaikaa. Kiistassa oli kyse siitä, täytyikö osastonsihteereihin soveltaa KVTES III luvun 8 §:n mukaista toimistotyöaikaa vai 7 §:n mukaista yleistyöaikaa.

Ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä kasvaa myös kunnissa
Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2018 oli yhteensä 402 619 eli seitsemän prosenttia. Määrä on noussut Suomessa tasaisesti. Vuonna 2000 ulkomaalaistaustaisia oli 113 000 (2,2 prosenttia väestöstä) ja kymmenen vuotta myöhemmin 237 000 (4,4 prosenttia).