Nyt on ratkaisevien päätösten aika

Kuntien on toimitettava työvoimaviranomaisten muodostamista koskevat asiakirjat viimeistään lokakuun lopussa työ- ja elinkeinoministeriöön. Jos päätökset tehdään aiemmin, takaraja on kahden viikon sisällä päätöksistä.

Työvoimapalveluiden järjestämislaissa on säädetty muodostuvien työvoimaviranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta perustamis- ja muutosvaiheissa. Nyt kunnilta edellytetään kahta dokumenttia.

Ensin ministeriöön on toimitettava työvoimaviranomaisen muodostumista koskeva päätös, sopimus tai perussopimus. Jos kunta päättää järjestää työvoimapalvelut itsenäisesti, se toimittaa tästä päätöksen.

Sen sijaan, jos kunnat muodostavat yhteisen työllisyysalueen, niiden on toimitettava sopimus yhteisestä toimielimestä tai perussopimus perustettavasta kuntayhtymästä työvoimapalveluiden järjestämiseksi.

Suunnitelma kannattaa tehdä huolella

Toinen toimitettava dokumentti on järjestämissuunnitelma. Sen avulla ministeriö arvioi muodostuvan työvoimaviranomaisen edellytyksiä suoriutua järjestämisvastuusta ja palveluiden tarjoamisesta.

Ministeriö on laatinut kunnille ohjeistuksen järjestämissuunnitelmasta ja linjannut, mitä tietoa ministeriö toivoo saavansa ja mitä se painottaa suunnitelman arvioinnissaan.

Suunnitelman merkitys on erityisen keskeinen, jos kunnassa on päädytty hakemaan poikkeuslupaa muodostaa työllisyysalue yksin, vaikka kunnassa ei ole 20 000 henkilön suuruista työvoimapohjaa. Suunnitelma kannattaa siis tehdä huolella.

Koska uusi työvoimaviranomainen vastaa myös uudessa kotoutumislaissa säädettyjen toimenpiteiden ja palvelujen toteuttamisesta, on suunnitelmasta käytävä ilmi myös näiden asioiden järjestämiseen liittyvät asiat.

Järjestämislain perusteella suunnitelmasta on käytävä ilmi tehtävän hoitamiseen tarkoitetut talous- ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen. Lisäksi suunnitelmaan on kirjattava palvelujen tuottamista ja kohdentamista koskevat ratkaisut, toimipisteiden määrä ja sijoittuminen, yhteistyötahot ja -muodot, työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaaminen sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen sekä varautuminen rakennemuutostilanteisiin.

Henkilöstön määräksi riittää arvio

Järjestämissuunnitelmasta on käytävä ilmi myös työllisyysalueen tulevan henkilökunnan määrä.

Valtion yhteistoimintaneuvottelut ovat kuitenkin lokakuussa käynnissä vasta valtakunnallisella tasolla, eivätkä vielä virastotasolla. Näin ollen kuntien oman henkilöstön lisäksi tiedossa on syksyllä vain työvoimapohjaan perustuva laskennallinen luku siirtyvästä henkilöstöstä.

Koska valtiolta siirtyvän henkilökunnan määrä on epävarma, on huojentavaa, että tältä osin suunnitelman tarkkuudeksi käy se, mitä valmistelutilanne lokakuussa 2023 mahdollistaa. Henkilökunnan määräksi voi siis kirjata arvion.

Henkilöstövoimavarojen kohdentumisen kuvausten avulla ministeriö pyrkii arvioimaan, säilyykö työvoimapalveluiden kuntasiirron yhteydessä alueellinen palvelutaso.

Toimenpanosuunnitelmaan on syytä sisällyttää arvio siitä, miten henkilöstöä hajautetaan eri palveluihin ja toimintoihin. On hyvä ankkuroida tiedot alueen työvoimapohjaan ja työttömyyden rakenteeseen.

Henkilöstön kohdentamiseen vaikuttaa myös se, miltä osin työllisyysalue järjestää palvelut itse ja miltä osin hankkii ne palveluntuottajilta. Myös tämä on siis syytä kuvata suunnitelmassa.

Suunnitelmaan pitää kirjata selvitys, miten eri kohderyhmät huomioidaan palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa. Kuvaus voi perustua TE-toimiston ja kuntakokeilujen virkailijoiden työn kohdentumiseen ja jo toteutuneisiin palvelujen hankintoihin ja palveluntuottajaverkoston potentiaaliseen palvelutarjontaan. On olennaista suhteuttaa myös palvelutuotanto työvoimapohjaan ja työttömyyden rakenteeseen.

Suomeen muodostuu noin 45 työllisyysaluetta

Etelä-Pohjanmaa + Pohjanmaa + Keski-Pohjanmaa: 5–6 työllisyysaluetta
Etelä-Savo: 2 työllisyysaluetta
Päijät-Häme + Kanta-Häme: 3–4 työllisyysaluetta
Kymeenlaakso + Etelä-Karjala: 3 työllisyysaluetta
Kainuu: 1 työllisyysalue
Keski-Suomi: 3 työllisyysaluetta
Lappi: mahdollisesti 4 työllisyysaluetta
Pirkanmaa: 2–3 työllisyysaluetta
Pohjois-Karjala: 1 työllisyysalue
Pohjois-Pohjanmaa: 2 työllisyysaluetta
Pohjois-Savo: 3 työllisyysaluetta
Satakunta: 2 työllisyysaluetta
Varsinais-Suomi: 2 työllisyysaluetta
Uusimaa: 9 työllisyysaluetta

Karttaan on merkitty kysymysmerkillä alueet, joilla on vielä enemmän kuin yksi vaihtoehto muodostettavasta alueesta.

Kartta on suuntaa antava. Siihen on voinut tulla muutoksia lehden ilmestyessä. Vastuukunta on merkitty karttaan, jos se on ollut tiedossa. Lähteet: ELY-keskus ja KT-lehti.

Palveluiden järjestäminen hyvä kuvata tarkkaan

Ministeriö odottaa saavansa kuvauksen, miten haavoittuvassa asemassa olevat huomioidaan työnhakijapalveluissa. Tämä ryhmä on kuitenkin varsin monimuotoinen ja kaiken kattavaa palvelukuvausta voi olla vaikea antaa. On luultavaa, että työtön nuori hyötyy toisenlaisista palveluista kuin esimerkiksi yli 55-vuotias pitkäaikaistyötön.

Toiseksi ministeriö haluaa tietää, miten työnantajapalvelut järjestetään yhteistyössä ELY-keskusten yrityspalvelujen kanssa. Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen sekä yhteistyötahot ja -muodot vaikuttavat myös palveluiden tuottamiseen.

TE-uudistuksella ei sinänsä tavoitella tiheämpää palvelupisteverkkoa, mutta suunnitelmaan on syytä sisällyttää jonkinasteinen arvio tai analyysi palveluiden saavutettavuudesta ja saatavuudesta valitussa ratkaisussa. Etenkin poikkeuslupaa hakeneiden kohdalla ministeriö arvioi palvelutasoa myös palvelupisteiden määrän ja sijoittumisen avulla.

Luontevia yhteistyötahoja ovat hyvinvointialueet, Kela, koulutuskuntayhtymät ja kolmannen sektorin toimijat. Suunnitelmassa kannattaa huomioida työnantajapalveluiden osalta yhteistyö sekä Business Finlandin että KEHA-keskuksen kansainvälisen rekrytoinnin palveluiden kanssa.

Yhteistyötä tarvitaan usein

Työvoimapalveluiden kuntiin siirtymisen kärkkäin kritiikki on kohdistunut epäilyyn kuntien kykenemättömyydestä alueet ylittävään yhteistyöhön.

Työvoimaviranomaisten yhteistyötä tarvitaan esimerkiksi työvoiman liikkuvuuden edistämisessä, työperäisen maahanmuuton hoitamisessa sekä siinä, että työpaikat ja työnhakijat löytäisivät toisensa.

Yhteistyön kuvaus onkin syytä tuottaa yhdessä muiden tulevien työvoimaviranomaisten kanssa.  Lähtökohdaksi voi ottaa esimerkiksi jo esiintyvät työllisyysalueiden väliset pendelöinnit, jotka muodostavat käytännössä todelliset työssäkäyntialueet.

Työpaikkojen ja työnhakijoiden kohtaamattomuuden ongelma ei kumpua vain työvoiman ammatillisen liikkuvuuden ongelmista, jossa ratkaisut löytyvät osaamisen uudistamisesta. Uusien kuntavetoisten työvoimaviranomaisten tulee pyrkiä ratkaisemaan myös työvoiman alueellisen liikkuvuuden haasteita – ja se onnistuu vain yhteistyötä tekemällä. 

Lopuksi järjestämissuunnitelmaan tulee sisällyttää kuvaus ennakoivista toimista rakennemuutostilanteissa. On huomioitava, että mahdollisuudet voivat olla negatiivisten lisäksi myös positiivisia. Suunnitelmalta odotetaan paitsi kuvausta työllisyysalueen yhteistyömallista keskeisten sidosryhmien välillä myös kuvaus konkreettisista toimenpiteistä.