Työelämän kehittäminen 17.5.2017Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö Kuva: Suomen Kuntaliitto Tulevaisuuden kunta työnantajana Sote- ja maakuntauudistus muuttaa väistämättä kunnan roolia. Uudistus haastaa myös kunnan tavat toimia. Kunnan elinvoima- sivistys- ja hyvinvointirooli korostuvat. Kunnat myös erilaistuvat.
Työelämän kehittäminen 17.5.2017Teksti: Taru Berndtson Avoimuus torjuu korruptiota Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen kunnissa ja maakunnissa tehdään entistä enemmän yhteistyötä yritysten kanssa. Siitä voi seurata riski korruption ja muiden taloudellisten väärinkäytösten lisääntymiselle.
Johtaminen 17.5.2017Teksti: Tiina Toivakka Kuva: Jukka-Pekka Moilanen/KuvaUljas Hyvä valmistelu helpottaa Pohjois-Pohjanmaalla sote- ja maakuntauudistukseen on alettu valmistautua hyvissä ajoin ja suunnitellusti.
Työelämän kehittäminen 17.5.2017Merja Rusanen, henkilöstön kehittämisen asiantuntija Kuva: Seppo Haavisto Pelastustoimi uutta kohti Sote- ja maakuntauudistuksen rinnalla muutoksessa on myös pelastustoimi. Pelastustoimi siirtyy vuoden 2019 alusta 18 maakunnan hoidettavaksi.
Työelämän kehittäminen 17.5.2017Teksti: Teuvo Arolainen Kuva: Jarno Pellinen Kansalaisilla paljon epäilyjä korruptiosta Vaasan yliopiston kyselytutkimus nosti esiin eettisten pelisääntöjen tarpeen.
Työmarkkinat 17.5.2017Niina Paakkonen, työmarkkinatutkija Kuntajohtaja kaipaa arvostusta ja kollegoiden tukea Tuoreen kyselyn mukaan suurin osa kuntajohtajista näkee itsensä nykyisessä tehtävässään vuonna 2020. Myös työ yksityisellä sektorilla tai toisessa kunnassa kiinnostavat.
Pääkirjoitus 5.5.2017Teuvo Arolainen, päätoimittaja Valinnanvapaus ja harmaat tilaisuudet Valinnanvapaus on parhaillaan eduskunnassa olevan sote- ja maakuntauudistusta koskevan lakipaketin hankalimpia ja samalla kiistellyimpiä ja osia. Siihen liittyy paljon pelkoja ja toiveita.
KT-kulma 5.5.2017Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo Teinilä Väliaikaisratkaisu maakuntien ja yritysten sopimuksista KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat sopineet kuntasektorin sopimusten määräaikaisesta soveltamisesta maakunnissa sekä kuntien ja maakunnan yhtiöitetyssä toiminnassa.
Oikeustapaukset 30.3.2017Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Opettaja ei voi kieltäytyä sijaistamasta Opettajat ovat viranhaltijoita, joiden tehtävistä päättää työnantaja. Opettajan on tehtävä tehtäväkuvansa mukaiset tehtävät, asia ei ole sopimuksen tai suostumuksen varainen.
Sopimukset 30.3.2017Tuula Vaskelainen, työmarkkina-asiamies Kuva: Pixhill Kansalaisopiston tuntiopettajan lomakorvaus Kansalais- ja kansanopistojen sekä lasten ja nuorten taidekoulujen tuntiopettajien oikeus vuosilomaan tai lomakorvaukseen määräytyy vuosilomalain mukaan.
Työelämän kehittäminen 30.3.2017Anna-Mari Jaanu, ohjelmapäällikkö Kuntekon tuella kohti uudistuvaa kuntaa Strategioiden ja toimialarakenteiden uudistaminen on ajankohtaista liki joka kunnassa. Se ei onnistu, mikäli esimiehiä ja henkilöstöä ei saada sitoutettua uudistustyöhön.
Sopimukset 30.3.2017Hannu Freund, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill/KT Ammatillisessa koulutuksessa tehdään tulevaisuutta Ammatillisten opettajien vuosityöaikajärjestelmän 1.8.2017 käyttöön ottavien oppilaitosten lukumäärä on varmistunut seitsemäksi. Ensi lukuvuonna noin 2 000 opettajan palvelussuhteen ehtoina sovelletaan neuvoteltua sopimusmallia.