
Miksi nuoret pitävät lähityöstä toimistolla?
Raportin mukaan lähes puolet eli 42 prosenttia alle 25-vuotiaista nuorista suhtautuu positiivisesti pakolliseen toimistolle menoon viikon jokaisena päivänä. Sen sijaan yli 54-vuotiaista vastaajista vain 24 prosenttia suhtautuisi näin tiukkaan läsnäolopakkoon myönteisesti.

Voiko nuorikin luottaa saavansa eläkettä?
Usein kuulee, etteivät nuoret luota eläkejärjestelmään. Ajatus on, ettei eläkkeelle pääse koskaan tai jos pääseekin, eläke jää liian pieneksi elämiseen.

Miten väkivallan riskiä voi vähentää työssä?
Kunta-alalla noin joka kymmenes on kokenut epäasiallista kohtelua työpaikallaan. Epäasiallinen kohtelu on yhdistetty lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin. Epäasiallista kohtelua kokeneet myös poistuvat työnantajansa palveluksesta todennäköisemmin kuin muut työntekijät.

Näin saat oppisopimuskoulutuksella täsmäkoulutetun työntekijän
Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään oppisopimusta tutkinnon saavuttamiseksi esimerkiksi puhtaus- ja ateriapalvelujen sekä hoitoalan tehtäviin.

Sosiaaliturvamaksut pienenevät merkittävästi
