Työelämän kehittäminen 1.4.2015Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Matti Immonen Sote-uudistuksessa edettävä harkiten Sote-uudistuksessa täytyy välttää aiempien uudistusten virheet, sanoo Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas. Toimintatapoja uusitaan hänen mukaansa parhaiten arvioimalla ensin palvelukonsepti ja tehtävä sisällöt. Vasta sitten on aika miettiä palkkojen harmonisointia.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Taija Hämäläinen, työmarkkina-asiamies Kuva: Pixhill Perehdytyksellä toivotetaan kesätyöntekijä tervetulleeksi Perehdytys työsuojelun perusteisiin on erityisen tärkeää nuorille, joilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta työelämästä eikä näin valmiuksia toimia työympäristössä. Perehdytys vaikuttaa myös myönteisen työnantajakuvan syntymiseen.
Johtaminen 1.4.2015Teksti: Oili Valkila Kuvat: Juha Tanhua Kotihoito inhimillistyi – samalla säästettiin Päijät-Hämeen alue on ollut laitospaikkojen runsaudessa mustaa aluetta. Nyt kehitys on käännetty ennakkoluulottomalla toimintamallilla, ja paikkoja on voitu purkaa.
Oikeustapaukset 1.4.2015Ritva Liivala, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Johtavan tai itsenäisen aseman määrittely Työtuomioistuimen tuomiossa 183/2014 on kysymys siitä, oliko kaupungin teknisen sektorin viranhaltijoiden ja työntekijöiden tehtävien luonne sellainen, että työnantaja oli voinut määritellä heidät johtavassa tai itsenäisessä asemassa oleviksi.
Johtaminen 1.4.2015Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Olli Häkämies Liikkeen luovutus vaatii hyvää valmistelua Liikkeen luovutuksen valmisteluun kannattaa nimetä vastuuhenkilö, mieluiten se, joka ryhtyy johtamaan uutta organisaatiota, Vihdin hallintojohtaja Noora Nordberg sanoo. Hän on ollut tavalla tai toisella mukana neljässä liikkeen luovutuksessa.
KT-kulma 23.3.2015Markku Jalonen, kunta-alan työmarkkinajohtaja Kuva: Jarmo Teinilä Nyt tarvitaan päätöksiä Lyhyen ajan sisällä on ilmestynyt useita merkittäviä talousraportteja, jotka tähtäävät uuden hallituksen ohjelman rakennepuiksi. Julkisen talouden ohella raporteissa esitetään toimenpide-ehdotuksia työmarkkinajärjestöille ja työmarkkinoiden toiminnan parantamiseksi.
Työmarkkinat 19.2.2015Mika Juutinen, työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill Muutos kohti suurempia työnantajayksiköitä Kuntien ja kuntayhtymien koko työnantajana vaihtelee suuresti. Tilastokeskuksen Kuntasektorin palkat 2013 -aineiston mukaan kuntatyönantajien koko työntekijämäärässä mitaten vaihteli suuresti aina parista työntekijästä/viranhaltijasta jopa kymmeniin tuhansiin.
Lainsäädäntö 19.2.2015Markus Mankin, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Eläkejärjestelyt irtisanomistilanteissa Myös tänä vuonna kunnissa ja kuntayhtymissä tavoitellaan välttämättömiä säästöjä lomauttamalla ja vähentämällä henkilöstöä. Tyypillisesti henkilöstövähennykset toteutetaan eläkejärjestelyillä, määräaikaisten tehtävien uudelleen järjestelyllä sekä irtisanomisilla.
Työelämän kehittäminen 19.2.2015Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Kuva: Pixhill Työelämää kehittämällä lisää tuloksellisuutta Kun kuntapalvelujen tuloksellisuutta arvioidaan kunnan tehtävien näkökulmasta, tarvitaan laaja-alaista ja kuntapalveluihin soveltuvaa tarkastelutapaa.
Oikeustapaukset 19.2.2015Anne Kiiski, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Palmian työnseisauksesta ennätyssakot Työtuomioistuin tuomitsi 9. joulukuuta 2014 JHL:n ja sen Helsingin yhteisjärjestön hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. Kunta-alan unioni tuomittiin hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden rikkomisesta.
Oikeustapaukset 19.2.2015Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Tuntiopettajan määräaikaisille työsopimuksille oli hyväksyttävät perusteet Turun hovioikeus teki joulukuussa päätöksen, jonka mukaan kansalaisopiston tuntiopettajan ottaminen 12 vuoden aikana 22 perättäiseen työsopimussuhteeseen oli perusteltua. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiolauselmaa, ja opettajan vaatimukset hylättiin perusteettomina.
Johtaminen 19.2.2015Teksti: Tiina Toivakka Kuva: Paula Myöhänen Mikkelistä mallia muillekin Mikkelin kaupunki on onnistunut säästämään henkilökuluissa ilman lomautuksia ja irtisanomisia. Salaisuus piilee toimintojen tehostamisessa ja hyvässä suunnittelussa.