Kuntacaset 3/2012 Sitä saat, mitä mittaat – Hallinnointi on lukuja ja tuloksia, johtajuus on suunnannäyttämistä. Molempia tarvitaan, sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n toimitusjohtaja Aki Lindén.
Kuntacaset 2/2012 Virikeyksikkö tuotteisti palvelunsa Asiakastyö Vaasan ikäkeskuksen viriketoiminnassa tehostui, kun palvelut tuotteistettiin, kertoo palvelualuejohtaja Hannele Laaksonen.
Kuntacaset 2/2012 Uusi keskustelukulttuuri tehosti koulutyötä Keskustelu ryhmissä tuo kaikki mielipiteet yhteiseen pöytään ja nopeuttaa kehitystyötä, kehuu Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.
Kuntacaset 1/2012 Palkitseminen ohjaa haluttuun suuntaan Palkitsemisjärjestelmän pitää olla oikeudenmukainen ja kunnianhimoinen, luonnehtii Vantaan kaupungin henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen.
Kuntacaset 6/2011 Työsuojelu tukee työhyvinvointia – Työhyvinvointia on johdettava samoin kuin muutakin toimintaa, muistuttaa työympäristöpäällikkö Kari Parikka. Työnantajan edustajana työsuojelupäälliköllä on tässä keskeinen rooli.
Kuntacaset 6/2011 Oikea palvelu oikeaan aikaan Porissa kaupungin henkilöstö on iäkkäämpää kuin kunnissa keskimäärin. Silti työntekijät päätyvät työkyvyttömyyseläkkeelle harvemmin kuin muualla. Terve Pori -mallilla ennakoidaan ongelmat ja niihin puututaan heti.