
Opettajan määräaikaisen palvelussuhteen pituus
Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan kunta ei menetellyt viranhaltijalain syrjintäkiellon eikä hallintolaissa edellytettyjen tarkoitussidonnaisuuden ja suhteellisuusperiaatteiden vastaisesti, kun se otti opettajat määräaikaisesti täytettäviin avoimiin virkoihin (ei sijaisuuksiin) vain opetukselliselle ajalle. Määräaikaiset palvelussuhteet päättyivät kesäkeskeytyksen alkaessa.

Pääluottamusmiehen siirto määräaikaisesti toiseen työyksikköön
Luottamusmiesmääräysten tarkoituksena ei ole saattaa luottamusmiehiä muusta henkilöstöstä poikkeavaan asemaan jättämällä heidät kokonaan erilaisten työjärjestelyiden ulkopuolelle.

Järvenpäässä innostetaan innovoimaan
Työntekijöiden palkitseminen ei Järvenpäässä ole uusi keksintö. Laatukannusteita on jaettu työyhteisöille jo 1990-lopulta lähtien, ja vuonna 2010 sen rinnalle tuotiin innovaatiokannuste. Tänä vuonna palkitsemisjärjestelmään otettiin mukaan myös ideat. Uuden järjestelmän kautta haluttiin myös löytää aikaisempaa enemmän säästöä tuovia innovaatioita.

Akaan opettajalomautukset olivat lainmukaisia
Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi kuluvan vuoden alussa päätöksen, jossa se totesi Akaan vuoden 2014 opettajalomautukset lainmukaisesti toteutetuiksi.

Digitalisaatio muuttaa työtä
Kuntatyön tarve ei katoa mihinkään, kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen muistuttaa heti alkuun.
– En usko, että henkilöstömäärä juurikaan kutistuu, mutta tehtävät muuttuvat.

Liikkeen luovutus vaatii hyvää valmistelua
Vihdin, Karkkilan ja Nummi-Pusulan perusturvakuntayhtymä Karviainen aloitti 2009. Jo valmisteluvaiheessa huomattiin, että uusi kuntayhtymä tarvitsee hallinnon tukipalveluita. Niinpä päädyttiin perustamaan samanaikaisesti liikelaitoskuntayhtymä Puhti, joka tuotti palveluja myös peruskunnille.
Jos kuntayhtymät perustettaisiin nyt, muutos valmisteltaisiin eri tavoin.

Johtavan tai itsenäisen aseman määrittely
Kuntaliitoksen (toteutettiin vuonna 2003) jälkeen syntyi tarve harmonisoida kahden lakkautetun kunnan erilaiset työaikakorvausten maksamiskäytännöt. Toisessa kunnassa oli tehty johtavassa ja itsenäisessä asemassa olevien henkilöiden määrittelyt, mutta toisessa tätä määrittelyä ei ollut tehty.

Kotihoito inhimillistyi – samalla säästettiin
Päijät-Hämeessä on tehty laajamittaista palvelurakenneuudistusta jo vuodesta 2008 alkaen. Kotihoidon toimintamalleja alettiin järkiperäistää, ja tuloksena syntyi toiminnanohjausjärjestelmän mobiili-optimointi. Järjestelmää pilotoitiin peruspalvelukeskus Aavassa.

Rovaniemi etsii luovia ratkaisuja
Rovaniemellä uudistetaan parhaillaan kaupungin rakenteita ja hallintoa. Uuteen tulosohjausmalliin siirryttiin vuoden alussa.