
Kuntien toiminta saa tunnustusta
Ankeita mielikuvia torjuu esimerkiksi pari tuoretta uutista marraskuun puolivälistä.
Ensinnäkin tuoreessa Legatum Instituten kansainvälisessä maavertailussa Suomen hallinto arvioitiin maailman parhaimmaksi. Vertailussa oli kaikkiaan 149 maan hallinnon tehokkuus, demokratian ja poliittisen osallistumisen taso sekä lainmukaisuuden toteutuminen.

Kuntatalouden menokehitys ei saa revetä
Valtiovarainministeriön kuntatalouden kehitysarviossa näkymät vuosille 2016–2020 ovat aikaisempia laskelmia selvästi myönteisemmät, sillä tilikauden tulos jopa hieman vahvistuu. Ennusteajanjaksolla investoinnit tulorahoituksen jälkeen huomioiva rahoitusjäämä pysyy vähintään ennallaan, eivätkä heikkene radikaalisti aikaisempien ennusteiden tapaan.

Valtionosuuksien ennätyksellisten leikkausten vuosi
Työllisyydestä näet riippuu, miten kuntien ja valtion verotulot kehittyvät ja kuinka paljon euroja niiden pitää laittaa etuusmenojen rahoittamiseen. Parantaessaan työllisyyttä kiky-sopimus vahvistaa myös kuntien ja valtiontaloutta.

Yksittäisistä sopeutustoimista kokonaisuuteen

Neljännesvuosisata kunta-alan uudistuksissa mukana
Olen saanut monien muiden ikätovereideni lailla olla mukana kunnallishallinnon kehitystyössä hyvin kiinnostavana ajanjaksona.

KT-yhteyshenkilöt ovat yhteistyökumppaneita

Voiko palvelussuhde jatkua vanhuuseläkkeen myöntämisen jälkeen?
Työsuhteen päättymisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä työntekijän tai viranhaltijan irtisanoutumista ellei kysymyksessä ole 68 vuoden iän täyttäminen. Tällöin palvelussuhde päättyy suoraan lain nojalla ilman irtisanomista.

Kunta-alan neuvottelupöytä muuttui
Aiemmin helmikuussa Tehy ja SuPer perustivat kunta-alalle uuden neuvottelujärjestön eli Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry:n. Kohosta tuli uusi kunnallisen pääsopimuksen tarkoittama neuvottelu- ja sopijaosapuoli. Myös Suomen Palomiesliitto SPAL liittyi KoHon jäseneksi. KoHo yhtyy ensi vuoden alusta teknisten sopimukseen.

Voiko sairausloman merkitä työvuorotaulukkoon?
Tietosuojavaltuutettua (TSV) oli pyydetty tutkimaan, toteutuiko sairaanhoitopiirissä tietosuojalainsäädännön asettamat edellytykset työvuorosuunnittelussa, työvuorosuunnitelmien esilläpidossa ja toteutumayhteenvetojen tarkistuksessa.
