
Maine on monen tekijän summa
Kaupunginjohtaja Timo Halonen tutki vuonna 2016 ilmestyneessä väitöskirjassaan kaupunkimaineen rakentumista. Työn tuloksia toteutetaan Mikkelissä kaupungin valmisteilla olevassa strategiassa, jonka on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä.

Valinnanvapaudella mittavia henkilöstövaikutuksia
Sote- ja maakuntauudistuksessa kunnilta ja kuntayhtymiltä siirtyy maakunnille arviolta noin 214 000 palkkaa saavaa ja 16 000 palkattomalla virka- tai työvapaalla olevaa henkilöä. Siirtyvän henkilöstön työvoimakustannukset ovat noin 11 miljardia euroa eli yli puolet kunta-alan työvoimakustannuksista. Siirtyvistä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä on noin 202 000.

HR-asioiden painoarvo on tunnustettava
KT Kuntatyönantajat edustaa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä kunta- että maakuntatyönantajia. KT:n asiantuntijoita on mukana työnantajuuteen ja henkilöstöön liittyvien asioiden alueellisissa ja valtakunnallisissa elimissä.

Palkkaa sai alentaa 8 viikon kuluttua tehtävämuutoksesta
KT Kuntatyönantajien kanta voitti tehtäväkohtaisen palkan muuttamista koskevassa jutussa työtuomioistuimessa. Riita koski tehtäväkohtaisen palkan muutosajankohtaa organisaatiomuutostilanteessa.

Mahdollista, innosta ja luota!
Itäsuomalaisten iloisuuteen on helppo uskoa, kun kuuntelee Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n kehitysjohtajan Simo Kaksosen puhetta. Hänen organisaatiossaan kuulostaa olevan niin hyvä meininki, että sinne haluaisi itsekin mukaan.

Myönteinen talousennuste lepää kapeilla hartioilla
Ennusteoletuksiin kun on hyvin vaikea sisällyttää uskottavasti yllätystekijöitä tai suhdanteiden käännepisteitä.

Kunta-alan neuvottelut loppusuoralla
Suomen talous on kääntynyt kasvuun ja työllisyys paranee. Viime vuosina tehdyt maltilliset työmarkkinaratkaisut ja kilpailukykysopimuksen vaikutukset alkavat näkyä Suomen kilpailukyvyn parantumisena ja työttömyyden laskuna.

Sote-muutos pienentää kuntien menopaineita
Näiden materiaalien yhteydessä julkaistaan myös kuntatalousohjelma. Se tarkastelee kuntatalouden tilaa, kuntiin kohdistuvia yleisiä muutospaineita ja hallituksen kuntia koskevia toimenpiteitä. Ohjelman lopussa on kuntien kirjanpidon mukainen kehitysarvio loppukehyskaudelle. Se on painelaskelma, mutta antaa puutteineenkin kunnille tärkeää tietoa lähivuosien kehityssuunnista.

Enemmän strategisuutta työhyvinvoinnin johtamiseen
Hyvä työhyvinvointi merkitsee suoraan säästöjä työkyvyttömyysmenoissa, kuten sairauspoissaoloissa ja työkyvyttömyyseläkkeiden aiheuttamissa kustannuksissa. Työhyvinvointiin liittyvät ongelmat vaikuttavat myös työprosessien sujumiseen, asiakastyytyväisyyteen ja työnantajamaineeseen.

Toimivasta palkkausjärjestelmästä kilpailuvaltti
Yhteisymmärryksessä kunta-alan pääsopijajärjestöjen kanssa toteutettu KVTES-palkkausjärjestelmän kehittäminen perustuu tehtävän vaativuuden ja työsuorituksen arviointiin.
KVTES 2012–2013:ssa päivitettiin kunta-alan suurimman sopimusalan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkausjärjestelmä.