Pääekonomistin talouskolumni: Turvallisuus perustuu vahvaan talouteen

Kunnat ja hyvinvointialueet tuottavat niitä ydinpalveluita, joiden varaan kansalaisten on ­hyvä rakentaa turvallista ja vakaata elämää.

Julkiset palvelut ovat tärkeitä sijoituksia, esimerkkeinä varhaiskasvatus ja koulutus. Terveys- ja sosiaalipalvelujen merkitystä turvaverkkoina ei kyseenalaista kukaan. Välittömässä hädässä muun muassa ensihoito-, palo- ja ­pelastustoimi pitävät huolen siitä, että apu saapuu paikalle. Näitä yhteiskunnan perus­pilareita ei voida turvata ilman kestävää julkista taloutta.

Vahva julkinen talous mahdollistaa reagoinnin silloin, kun lisärahaa tarvitaan yllättävään tarpeeseen. Tilapäinen velkaantuminen on hyvinkin perusteltua, kun esimerkiksi pandemiat ja muuttuvat geopoliittiset tilanteet vaativat panostuksia ja investointeja, joita ei ole varaa jättää tekemättä.

Välttämättömät tarpeet muistuttavat, miksi terve julkinen talous on niin tärkeää: se nimittäin helpottaa merkittävästi varautumisen mahdollisuuksia. Korkojen nousu alleviivaa tarvetta pitää velkamäärä kohtuullisena. Ilman talouden ja tuottavuuden kasvua kärsivät myös ­vakaus ja turvallisuus.

Julkinen talous pyristelee nyt velkaantumis­ongelman kourissa. Siksi kansalaisille annetun palvelulupauksen tasoa on mitoitettava niin, ­että rahat ja henkilöstö riittävät olennaisimpiin palveluihin. Työvoimapulaa ei voida ratkaista siirtämällä palvelujen kysyntää yksityiselle ­sektorille, jonka pitäisi rekrytoida uudet henkilöt näitä palveluita tuottamaan. Työvoiman riittävyyttä on ­arvioitava kokonaisuutena.

Riittävä ammattitaitoinen henkilöstö on edellytys palveluiden tehokkaalle tuottamiselle. Työvoimapula yhdistettynä hoitovelkaan on hankala yhdistelmä, kuten koronapandemia osoitti. Kun ammattilaisia ei kouluteta riittävästi suhteessa tarpeeseen, kasvanutta hoitovelkaa on vaikea ­kuroa kiinni. Työvoimatarpeen ennakoinnissa on epäonnistuttu, ja tulokset ovat nyt nähtävillä.

Suomen Nato-sopimuksen kolmas artikla ­korostaa tehokkaan oman valmistautumisen tärkeyttä. Työvoimapula tekee tyhjäksi turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä tavoitteita. Liian vähäinen työvoima heikentää terveydenhuollon kapasiteettia ja mahdollisuuksia selvitä hoitotarpeesta sekä kertyneestä hoitovelasta.

Riittämätön työvoiman määrä kasvattaa myös työ­panoksen hintaa suhteettomasti, ilman että tuottavuus paranee. Tämä nähdään ­hyvinvointialueiden vuokratyö- ja ostopalvelusopimuksista. Kustannusten kasvu aiheuttaa ­mittavia tappioita veronmaksajille ja syö taloudellisia voimavaroja.

Kun resurssit eivät riitä kaikkeen, pitäisi linjata, mitkä ovat kaikkein tärkeimmät asiat, joihin resurssit täytyy ensisijaisesti kohdentaa. Turvallisuuden takaamiseksi on uskallettava tehdä päätöksiä siitä, mihin voimavaroja käytetään.

Priorisointi ja palveluiden rajaaminen yhteis­kunnan tehtävien ulkopuolelle tuntuu kuitenkin olevan tulenarka tai jostain syystä mahdoton ­tehtävä.

Voisikin olla järkevää lähteä liikkeelle siitä, ­että määritetään kaikista tärkeimmät palvelut ­ensin. Sen seurauksena tietyt palvelut ovat saatavilla ­vasta, kun tärkeimmät on saatu hoidettua. Pakon tai kiireen edessä näin toimitaan joka tapauksessa.