”Kasin taso riittää”

Savitaipaleen kunnan­johtajan Johanna Mäke­län halu puhua työhyvinvoinnista heräsi ­siitä havainnosta, että hän ei ole ainoa, joka on voinut huonosti. Mäkelä sanoo suoraan, että kun rahat ovat ­lopussa, johtaminen ei ole hauskaa. Pienikin asia voi laukaista sen, ettei työpaikkaa enää ole.

– Tunnollinen luonteenlaatu ja kunnanjohtajan työ ovat riskialtis ­yhdistelmä. Työ vie mukanaan, eikä ­kukaan ole ­rajoittamassa tekemisen määrää. Kun ikää tulee lisää, tarvitsee enemmän aikaa ­palautumiseen, mutta työkuorma on kasvamaan päin, Mäkelä sanoo.

Korona oli käännekohta hänen jaksamisessaan.

– Esimerkkinä oleminen ja tsemppaaminen kaiken perustekemisen ohella vei voimat. Etätöissä työaika muuttui täysin rajattomaksi, kun työvälineet olivat käytettävissä jatkuvasti, hän sanoo.

Vaikeudet eivät päättyneet siihen. ­Koronan jälkeen alkoi Ukrainan sota, jonka tuomat paineet näkyvät itärajan läheisyydessä erityisesti matkailuelinkeinon hankalana tilanteena.

"Etätöissä työaika muuttui täysin rajattomaksi, kun työvälineet olivat käytettävissä jatkuvasti."

Johanna Mäkelä näkee kunnanjohtajan aseman erityisenä verrattuna muihin johtotehtäviin siinä, että yhtälössä ovat mukana myös poliittisesti valitut luottamushenkilöt, joiden kanssa yhteistyön on sujuttava. Omia esityksiä on saatava läpi, jotta työ on tuloksellista.

Savitaipaleen kunnanhallituksen ­puheenjohtajan kanssa Mäkelä muodostaa toimivan työparin.

– Olen tässä suhteessa onnekas, koska yhteistyö toimii ja asioista voidaan keskustella jo valmisteluvaiheessa ja myös vaikeissa tilanteissa. Jos näin ei olisi, ­olisi työskentely aivan mahdotonta.

Parhaillaan Mäkelä vie läpi uransa toisia yhteistoimintaneuvotteluja. Tosin ­tällä hetkellä tilanne on hänen ­mukaansa hyvä, koska työpaikkoja ei ole vaarassa. Neuvotteluissa käydään läpi kunnan toimintoja toimiala kerrallaan aidon yhteistoiminnan hengessä. Tavoitteena on löytää uusia, mielekkäämpiä tapoja hoitaa asiat ja samalla säästää kuluissa.

– Vuosi sitten jouduin hoitamaan kuntaan kytkeytyvän yhdistyksen konkurssia, joka oli erittäin raskas prosessi. Samoin Lemillä yt-neuvotteluissa kunnan taloustilanne vaati irtisanomisia, Mäkelä kertoo.

Excelin tilalle tuli aarrekartta

Johanna Mäkelän työkyvyn pelastuk­seksi koitui hakeutuminen Kelan Oras-kuntoutukseen. Mäkelä kuvaa kuntoutusta silmiä avaavaksi kokemukseksi.

– Tärkein oppi oli se, että on hyväk­syttävä se tilanne, jossa on. Ei ole ­mitään hokkuspokkus-temppua, ­jolla jaksaminen taianomaisesti lisääntyy. ­Hyväksyminen tarkoittaa vastuun ottamista omasta tilanteestaan: on itse rajattava omaa ­kalenteriaan ja laitettava ­sinne ­vapaapäiviä.

Kaupallisen alan koulutuksen saaneelle Mäkelälle suuri ajattelutavan muutos oli myös se, että omista ­arvoista on hyvinvoinnin ja jaksamisen takia ­oikeus ja velvollisuuskin pitää kiinni.

– Olin tottunut tarkastelemaan työelämän vaatimuksia numeroiden ja suorittamisen kautta. Kuntoutuksessa löysinkin itseni askartelemasta aarrekarttaa.

Kuntoutuksessa Mäkelä oppi hyödyllistä tietoa myös stressinhallinnan kehollisesta puolesta. Nyt hän ajattelee, ­että tiedosta olisi hyötyä kaikille jo ­ennen kuin oma tilanne kriisiytyy.

– Toivoisin, että kuntapuolen johta­jille järjestettäisiin koulutusta myös rentoutumisesta ja jaksamisesta. Uskon, ­että tässä kytee muuten aikapommi.

Toisaalta Mäkelä näkee, että erityisesti pienissä kunnissa olisi kehittämisen varaa suhtautumisessa työhyvinvointiin. Henkilöstöhallinnon fokus on usein sopimusten tulkinnassa, mutta muuhunkin tulisi löytää aikaa.

Työkuorman rajaamisessa avain ­onnistumiseen on Johanna Mäkelän mielestä luopuminen liiasta tunnollisuudesta. Epätäydellisyyden hyväksymiseen kuuluu myös keskeneräisyyden sietäminen.

– On ymmärrettävä ja hyväksyttävä, ettei kaikkea voi tehdä täydellisesti. Jos ei opi laskemaan rimaa, palaa loppuun. Kasin tason pitää riittää. Samoin kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi heti, vaan on kestettävä se, että työpöydällä on keskeneräisiä asioita, ja silti on oikeus ­pitää kiinni vapaa-ajasta.

Moni on nykyisin somen takia solmussa. Mäkelä kiittää, että Savitaipaleella meno on siistiä ja ­yhteydenotoissa kunnioitetaan virka-aikoja. Muustakin hänellä on kokemusta.

– Erilaisissa puskaradioissa palstan ylläpidolla on suuri vastuu. Suosittelen ylipäätään ulkoistamaan somen seurannan ja kunnan sometilien ylläpidon muille. Kaikkea ei tarvitse käydä lukemassa eikä sietää. Omilta sivuiltani poistan asiattomat kommentit, enkä vastaa yksityisviesteihin.

"On ymmärrettävä ja hyväksyttävä, ettei kaikkea voi tehdä täydellisesti. Jos ei opi laskemaan rimaa, palaa loppuun."  

”Tässä työssä on kaikki!”

Johanna Mäkelä kokee, että ­paikka-kunnalla asumista odotetaan kunnanjohtajalta, ja siitä on etua ­työssä. Muihin viranhaltijoihin samanlaista ­painetta ei kohdistu.

– Työ on perhe-elämälle vaativaa. ­Savitaipaleella arvostetaan omia perinteitä ja kulttuuria. Paikkakunnan elämänmenoon on osallistuttava, koska muuten alkavat puheet kunnanjohtajan näkymättömyydestä.

Oma koti maaseudun rauhassa metsän keskellä on Johanna Mäkelälle henkireikä. Metsässä samoilu on välttämätön vastapaino työlle. Iloa löytyy arkisista asioista.

– Oma yksityinen paikka on välttämätön, jotta en kuulu Savitaipaleen kun­nalle 24/7. En voi kuvitella, että asuisin kirkonkylällä, jossa olisin kaikkien töllisteltävänä kaiken aikaa. Tai siltä se ainakin tuntuisi, Mäkelä naurahtaa.

Mäkelä uskoo henkilökemioiden ratkaisevan sen, keiltä tukea jaksamiseen voi saada. Ulkoa järjestettyjä mentorointisuhteita hän pitää keinotekoisina.

– Olen ollut kunnanjohtajien verkostoissa mukana, mutta parhaan tuen olen löytänyt lähikuntien johtajista. Myös ­aiemman työuran varrelta tuttu aivan toisen alan johtaja on tärkeä keskustelukumppani.

Lomansa Johanna Mäkelä viettää ­nykyisin kotikunnan ulkopuolella.

– Kun pysyn poissa kotinurkilta, ei silmiin osu asioita, joita pitäisi hoitaa. On myös helpompi kieltäytyä edustami­sesta, vaikka kylällä olisi oman loman ­aikana millainen tapahtuma, kun ei ole paikalla. ■