Kunta-alan murros näkyy esimiesnimikkeissä
Kunta-alalla on tällä hetkellä henkilöstöä noin 429 000. Heillä on käytössään lähes 7 000 eri ammattinimikettä. Pääsääntöisesti kuntatyönantajalla on oikeus käyttää haluamaansa ammattinimikettä, joka löytyy Kevan ammattinimikeluettelosta. Työnantaja voi pyytää tarvittaessa täydennystä luetteloon.

Palvelussuhteen ehdot maahanmuuttajaopetuksessa
Kunnalla on velvoite perusopetusikäisten lasten perusopetuksen järjestämiseen. Valmistavaa opetusta ei sen sijaan ole pakko järjestää. Useimmat kunnat pitävät kuitenkin tarpeellisena järjestää vasta maahan tulleille lapsille valmistavaa opetusta, koska näiden oppilaiden taidot eivät yleensä riitä normaalissa ryhmässä opiskeluun esimerkiksi kielitaitovaikeuksien vuoksi.

Yhtiöittäminen ja palkkausjärjestelmä

Milloin virkasuhteeseen?
Julkisen vallan käyttämisen rajoja ei ole mahdollista tarkkaan määritellä. Julkista valtaa käytetään lain mukaan seuraavissa tehtävissä:

Kolme neljästä työskentelee työsuhteessa
Virkasuhteisen henkilöstön määrä lähti laskuun, kun kuntalakia muutettiin. Vuonna 1995 voimaan tulleen kuntalain mukaan virat tulee perustaa vain viranomaistehtäviä varten. Vuoteen 2002 mennessä virkasuhteisten lukumäärä väheni noin kymmenellä prosenttiyksiköllä, ja virkasuhteisia oli alle puolet henkilöstöstä.

Päihteet hallintaan työyhteisössä
Uusi suositus painottaa ennaltaehkäisyä, päihdeongelmien tunnistamista, varhaista puuttumista ja selkeiden, työpaikkakohtaisten toimintamallien rakentamista.

Kuntien vertailu helpottuu

Hyvityssakkoja ulosmarssista
Työtuomioistuimen tuomion mukaan HUS:n Kellokosken sairaalassa 7. lokakuuta järjestetty ulosmarssi kohdistui työantajan työnjohto- ja valvontaoikeuteen.

Valmennuksella osaamista esimiestyöhön
Esimiesten ja keskijohdon valmennusta (EKJ) on kehitetty Uudistuva esimiesosaaminen kuntakonsernissa -ohjelmassa vuosina 2014–2016. Loviisa tuli mukaan ohjelmaan lyhyellä miettimisajalla.
