
Alueiden talouden valuvika
Hyvinvointialueiden on annetun budjetin rajoissa järjestettävä lainsäädännön sanelemat palvelut. Vaatimusten ja rahojen riittävyyden välillä on lähtötilanteessa selkeä ristiriita. Hyvinvointialueiden yhteenlaskettu alijäämäarvio kuluvalle vuodelle on tällä hetkellä 1,2–1,5 miljardia.

Kuuluvuuden tunne syntyy vuorovaikutuksessa
Se, miten työyhteisö ottaa tulijan vastaan, koskee jokaista uutta työntekijää. Maahanmuuttajien kohdalla asia korostuu. Myönteiset kokemukset parantavat kaikkien työhyvinvointia ja työssä jaksamista.

TE-henkilöstön palkkauksesta neuvotellaan

Kunnanjohtajan irtisanominen vaatii lainmukaiset perusteet
Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 18. elokuuta ratkaisun kunnanjohtajan irtisanomisesta. Kunnanjohtaja voidaan irtisanoa joko kuntalaissa säädetyllä menettelyllä tai viranhaltijalain mukaisella irtisanomismenettelyllä.

Työtuomioistuin: Poikkeuslupaan voitiin liittää paikallista sopimista koskeva ehto
Työtuomioistuimen päätöksillä TT 2023:42 ja TT 2023:41 kumottiin työneuvoston päätöksiä palauttaa hakemuksia aluehallintoviraston arvioitaviksi.

Vihdoinkin vauhtia kansainväliseen rekrytointiin

Työeläkejärjestelmän kehittämistä on jatkettava
KT oli mukana neuvottelemassa vuoden 2017 eläkeuudistusta, jonka tuloksena keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä on noussut tavoiteltua nopeammin ja kestävyysvajetta on supistettu miljardeilla.

"Hyvä työilmapiiri vetoaa nuoreen"
Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalvelujohtaja Anu Salonen kertoo, että työilmapiiriin panostamisella on erityisen iso merkitys nuorille.

"Jos nuoria ei tavoiteta ajoissa, on hyvin haastavaa houkutella työvoimaa enää tulevaisuudessa"
Tänä kesänä jokainen ysiluokkalainen nuori on oikeutettu Lahdessa kaupungin tarjoamaan 300 euron kesätyöseteliin, jonka voi käyttää työllistyessään mihin tahansa alueen yritykseen.
