Suomen suurimmat työnantajat paljon vartijoina

Hyvinvointialueet eivät ole kuntia tai kuntayhtymiä. Myöskään talouden pelisäännöt eivät periydy kunnilta, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä kuntien ja hyvinvointialueiden talouden sääntelyssä onkin.

Talouden reunaehdot ovat hyvinvointialueille monilta osin tiukemmat kuin kunnilla. Käytännössä toiminta pitää mitoittaa käytössä olevaan valtion rahoitukseen samanaikaisesti, kun palveluista säädetään tiukasti lailla eikä asiakasmaksutkaan juurikaan jousta. Investoinnit puolestaan pitää rahoittaa tulorahoituksella tai kertyneellä ylijäämällä. Pitkäaikaista lainaa saa ottaa investointeihin talouden kantokyvyn verran valtiolta saadun lainanottovaltuuden mukaisesti.

Kaiken takana vaanii uhka hyvinvointialueen johtumisesta arviointimenettelyyn, jos sitä koskevat talouden tunnusluvut täyttyvät tai palveluiden järjestäminen on vaarantunut.

Hyvinvointialueiden talouden ja toiminnan yhteensovitus ja koko sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää positiivista kierrettä alueiden päätöksenteossa. Kaikki on hyvin, kun toiminta on mitoitettu ja tarvittaessa sopeutettu käytössä olevaan rahoitukseen ja vieläpä ennakoidusti niin, että talouteen kertyy ylijäämää, joka mahdollistaa investoinnit ja palveluiden kehittämisen. Toiminnan uudistaminen kustannusvaikuttavasti taas ruokkii talouden liikkumavaraa ja sitä myötä positiivista kierrettä.

Talouden ja toiminnan suunnittelun lähtökohtana tulee olla myös tavoitteellinen yhteistyö alueen kuntien ja toimijoiden kanssa. Kustannuskehityksen hillinnässä olennaista on vaikkapa toimivat yhdyspinnat kuntien kanssa sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hyte-työssä. Riittävien osaajien varmistaminen sote- ja pela-töihin taas edellyttää yhteistyörakenteita ELY-keskuksiin, maakuntien liittoihin, kuntiin sekä alueen oppilaitoksiin.

Positiivinen kierre pitää arviointimenettelyn ja valtiovarainministeriön tummapukuiset virkahenkilöt kaukana hyvinvointialueen arjesta.

Positiivisen kierteen vastakohtana on hyvinvointialueiden talouden ja toiminnan suunnittelun jumiutuminen negatiiviseen kierteeseen. Tällöin alueen toiminta ei ole mitoitettu käytössä olevaan rahoitukseen. Epävarmuus taloudesta estää uudistamisen ja tulevaisuuteen tähtäävät investoinnit. Toiminnan rahoituksessa joudutaan turvautumaan valtion lisärahoitukseen ja lainanottovaltuuksien muutoksiin, jolloin itsehallinto kaventuu, koska lisärahoituksen päätökseen sisältyvät ehdot siirtävät vastuuta pelätyille ministeriökäytäville.

Onko hyvinvointialueilla valmiudet lähteä toimintaa uudistamaan? Mielestäni on, mutta kulttuurinen muutos tulee viemään useamman valtuustokauden. Uskon, että uudistamiseen ajaa päättäjien ja viranhaltijoiden aito halu ylläpitää ja kehittää hyvinvointialueiden palveluita, tahto säilyttää itsehallinto ja talouteen liittyvä päätöksenteko omissa käsissä ja ylipäätään ymmärrys siitä, että pula osaajista ja henkilöstöstä edellyttää toiminnan muuttumista sekä panostamista moderneihin prosesseihin, laadukkaaseen johtamiseen ja henkilöstön työhyvinvointiin.

Mammuttityönantajien merkitys koko julkiselle taloudelle tulee olemaan merkittävä. Toivottavaa on, että hyvinvointialueet, kaiken muun valmistelukiireen keskellä, tiedostavat roolinsa työnantajina. Edunvalvonta henkilöstöön liittyvässä kansallisessa päätöksenteossa on olennainen osa talouden ja toiminnan yhteensovituksen palapeliä ja sitä myötä positiivisen kierteen aikaansaamista.