Economicus

Viime vuoden kehysriihessä Juha Sipilän hallitus keskittyi hallitusohjelman neljän miljardin euron säästötavoitteeseen. Tahto säästää ja vähentää julkisen sektorin velkaantumista oli kova. Sen vuoksi kehysriihessä päätettiin esimerkiksi 0,85 prosentin indeksisidonnaisten menojen lisäleikkauksesta, mikä pienensi myös kuntien valtionosuuksia.

Sote- ja maakuntauudistus mullistaa julkisen sektorin, mutta sen vaikutuksista kuntien, valtion ja maakuntien välisiin rahavirtoihin on toistaiseksi käytössä hyvin vähän konkreettisia laskelmia. Maakuntauudistuksen rahoituksen perusperiaatteet kunnilta poistuvista kustannuksista sekä verojen ja valtionosuuksien vastaavasta laskusta on toki kuvattu lainvalmistelun yhteydessä ja julkisuudessa moneen kertaan. 

Sitkeiden mielikuvien mukaan kunnat ovat himoverottajia, jotka nostavat veroja mielin määrin ja tehtailevat homeisissa rakennuksissaan kuntalaisille tukulti byrokratiaa sekä tehottomia ja eriarvoisia palveluita. Mikään asia ei ole mustavalkoinen, mutta yhä useammin selvitykset ja kuntien päätösten tarkempi havainnointi tarjoavat vastapropagandan paikan.

Kuntapäättäjät ovat jo pitkään kamppailleet nopeasti kasvavien menojen, tehtävien paljouden ja mittavien valtionosuusleikkausten kanssa. Paljolti nämä huolet ovat totta myös tänä päivänä, mutta osin näkymät ovat parantumassa.

Kilpailukykysopimuksen tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja lisätä talouskasvua pienempien yksikkötyökustannusten avulla. Tulevien vuosien työllisyyskehitys onkin ratkaisevaa niin Suomen talouskasvulle kuin julkiselle sektorille.

Sipilän hallitus sopi syksyn 2015 budjettiriihessä julkisen talouden suunnitelmasta ja sitä täydentävästä kuntatalousohjelmasta. Huhtikuussa hallitus päivitti ennusteita ja tarkasteli, eteneekö kehitys kohti hallituksen asettamia tavoitteita. Samalla julkaistiin uusi julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalousohjelma vuosille 2017–2020.