
Tuloksellisuusyhteistyö tiivistyy
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat tehneet tuloksellisuusyhteistyötä
jo 1980-luvun lopulta lähtien. Kuntien selviytymiskampanjalla oli 1990-luvun alussa keskeinen rooli siinä, että kunnat selvisivät syvän laman vaikutuksista.

Tärkeä päänavaus
Palkankorotusvaateet nousivat tästä syystä liian korkeiksi ja olisivat toteutuessaan johtaneet palkkainflaation kiihtymiseen ja työttömyyden lisääntymiseen.

Digitalisaatio mullistaa terveydenhuollon
Sote-uudistuksen suunnittelu täyttää lehtien palstat ja vie virkamiesten ajan. Se on jättänyt varjoonsa todellisen tulevaisuuden megatrendin, joka on jo käynnistynyt. Digitalisaation ja tekoälyn tuleminen nimittäin muuttaa olennaisesti työn sisältöä ja organisointia.

Isyysvapaa piteni 54 arkipäivään

Työsuojelu on luonteva osa arkipäivän työtä
Työmarkkina-asiamies Markku Roiha Kuntatyönantajista sanoo, että työsuojeluorganisaatio hoitaa tehtävänsä.
– Varsinainen työsuojelu tehdään kuitenkin linjaorganisaatiossa. Tässä on parantamista.
Roiha muistuttaa, että työsuojelupäälliköt, työsuojeluvaltuutetut ja työsuojelutoimikunnat tekevät arvokasta työtä.