Esihenkilökin saa näyttää tunteita
Haastavat henkilöstö- ja vuorovaikutustilanteet, oma ja alaisten mielen hyvinvoinnin tukeminen, työtehtävien jako sekä oman ajankäytön hallinta.
Työhyvinvointi lähtee esihenkilöstä
Kun puhutaan esihenkilötyöstä, puhutaan inhimillisten voimavarojen johtamisesta, sanoo Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) vs. henkilöstöjohtaja Marja Hietamäki.
Julkisen talouden tasapainosta huolehdittava
Uuden hallitusohjelman merkitys on hyvin keskeinen työmarkkinoiden, hyvinvointipalveluiden ja julkisen talouden näkökulmasta. Vaikka keskitettyjä työmarkkinasopimuksia ei ole toistaiseksi enää tehty Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksen jälkeen, tulevankin hallituksen ohjelma tulee sisältämään suuren joukon työmarkkinoita laajasti koskevia kirjauksia.
Ilolla muutosta päin
Samaan aikaan uudistus on ollut vuosia monen työpöydällä ja varmaan yöunissakin. Yksi heistä on kunta-alan konkari Aija Tuimala, joka summaa vuosien puskemisen tämän lehden sivuilla 30–32.
Pitkän aikavälin haasteet on joskus ratkaistava
Haasteisiin vastaaminen on sitä helpompaa mitä tukevammalla alustalla seisomme. Varautumisen eväitä on kuitenkin mieluummin syöty kuin säästetty. Julkinen sektori on velkaantunut käytännössä koko 2000-luvun ajan. Vaikka työllisyysaste on huipussaan, valtio tekee alijäämää. Voisi sanoa, että tulevaisuus kestävyysvajeineen on jo täällä.
Fiksu varautuu suunnitelmalla B
Palkka kaikille tammikuussa. Se on vuodenvaihteessa aloittavan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen HR-yksikön tärkein tavoite juuri nyt. Tavoitteen toteutuminen on varmistettu myös varasuunnitelmalla. Muutoinkin valmistelut vuodenvaihteen h-hetkeä varten ovat edenneet tulevan Pohjois-Pohjanmaalla hyvin, vaikka liikkuvia osia on monia.
Ilon kautta, uutta kohti
Kiitosjuhlan idea syntyi henkilöstöjohtaja Nina Holopaisen mukaan jo keväällä vastaiskuna sille, miten teknisenä toimenpiteenä hyvinvointialueeseen liittyminen ja liikkeenluovutus näyttäytyivät. Valtuustosta tuli kysymys, kuinka kaupunki aikoo kiittää siirtyvää henkilöstöään palveluksesta.
Arvopuheen asialla
Uudet hyvinvointialueet ottavat pian kunnilta vastuun sosiaali- ja terveyspalveluista. Mediassa on kirjoiteltu pitkin syksyä siitä, miten hyvinvointialueiden rahat eivät riitä tehtävien hoitamiseen ja miten hyvinvointialueita olisi pitänyt perustaa sovittua vähemmän.
Mistä lisää maahanmuuttajia?
Henkilöstöpula on yksi suurimmista haasteista kunnissa ja hyvinvointialueilla. KT on esittänyt ratkaisuksi ongelmaan muun muassa henkilöstön kelpoisuusvaatimusten ja henkilöstömitoitusten uudelleenarviointia sekä koulutuspaikkojen lisäämistä. Tarvitaan monenlaisia koulutuspolkuja, jotta mahdollisimman moni voi joustavasti pätevöityä tarpeellisiin ammatteihin.