Toimiva työtila tukee jaksamista
Vietämme työssä suuren osan valveillaoloajastamme. Siksi sillä, millaisessa ympäristössä työtä tehdään, on monia vaikutuksia työn sujuvuuteen ja työhyvinvointiin.
KT:n yritysjaostolle ensimmäiset jäsenet
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT palvelee nykyisillä sopimuksillaan kuntia, kuntayhtymiä, tulevia hyvinvointialueita ja niiden yhtymiä sekä näiden määräysvallassa olevia yhteisöjä (säätiöt, yritykset ja osuuskunnat).
Mielenterveyttä tuettava myös työpaikoilla
OECD:n raportin mukaan mielenterveyden suorat ja epäsuorat kustannukset ovat Suomessa OECD-maiden suurimpien joukossa.
Ulkomaalaistaustaisten määrä kunta-alalla kasvaa tasaisesti
Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2020 oli yhteensä 444 031, mikä on 8 prosenttia koko väestöstä.
Vauhti kiihtyy hyvinvointialueiden valmistelussa
Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat toimintansa ensi vuoden maaliskuussa. Aluevaltuustot tarvitsevat HR-valmistelijoiden tuottamaa HR-tietoa muun muassa alueiden henkilöstövoimavarojen suunnitteluun ja alueiden toiminnan käynnistämiseen vuoden 2023 alussa.
Ratkaisuja etsimässä
Kovasti toivon, että sopu löytyy ja rauha palaa pian. Pääsemme uutisoimaan kaikista niistä hyvistä asioista, joita kunnissa ja alueilla tehdään. Olen nähnyt, kuinka kovasti KT:n neuvottelijat tekevät töitä ratkaisun eteen.
Häikäilemätöntä peliä ihmisten hengellä
KT aloitti neuvottelut Superin ja Tehyn kanssa uudelleen heti kesätauon jälkeen. Vain muutaman tapaamisen jälkeen järjestöt kriisiyttivät neuvottelut hengenvaarallisiin lakkoilmoituksiin. Työriitaa sovitellaan jälleen valtakunnansovittelijan johdolla.
Jyväskylä bongaa paluumuuttajia
Jyväskylä on tunnettu koulu- ja opiskelukaupunkina. Kaupungin oppilaitoksista valmistuu vuosittain tuhansia nuoria toiselta ja korkea-asteelta. Suurin osa valmistuneista nuorista ei kuitenkaan jää Jyväskylään. Samaan aikaan monet kaupungin yrityksistä sekä kaupunki itse kärsivät työvoimapulasta.
Tervetuloa Espooseen!
Projektipäällikkö Olga Silfver luotsaa maaliskuun alussa 2021 aloittanutta KOSKE-osaamiskeskusta, joka edistää korkeakoulutettujen maahanmuuttajataustaisten espoolaisten työllistymistä.