KT-lehti uudistui sinua varten!
KT-lehteä luetaan kahvi- ja lounastauolla, jopa autossa.
Kunta- ja hyvinvointialalla tehdään joka päivä tärkeää työtä, joka kannattelee koko yhteiskuntaa. Silti alan työstä ja johtamisesta puhutaan usein ongelmien kautta.
KT-lehden tehtävä on toinen. Me teemme näkyväksi arvokasta julkista työtä ja johtamista, kehitystä ja ratkaisuja. Tavoitteena on vahvistaa alan työnantajien yhteisöä ja tarjota tukea sekä ohjeita.
Uudistuksessa halusimme tehdä lehdestä raikkaan, selailtavan ja aikakauslehtimäisen. Lehti ilmestyy painettuna neljä kertaa vuodessa, ja yksittäisen lehden sivumäärä kasvaa. Täällä ktlehti.fin puolella ilmestyy myös ajankohtaisia uutisia.
KT-lehden ytimessä ovat edelleen KT:n juridiset ohjeet ja asiantuntija-artikkelit. Lehti toimitetaan KT:n toimistolla alan johtajia, esihenkilöitä ja HR:ää varten. Toista vastaavaa työnantajalehteä ei ole.
"Moni säästää lehdet ja tekee merkintöjä."
Painotamme lehdessä aiempaa enemmän myös johtamista ja työhyvinvointia. Alallamme on paljon hyvää johtamista ja erinomaisia johtajia. Haluamme jakaa heidän kokemuksensa, oppinsa ja vinkkinsä muille. Johtajan ja koko työyhteisön jaksaminen ratkaisee, kun työ on vaativaa ja sen vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.
Kiitos kaikille lukijoillemme, jotka osallistuitte lehden uudistustyöhön. Kerroitte, että lehti on teille tärkeä. Sitä luetaan kahvi- ja lounastauolla, jopa autossa työmatkalla. Moni säästää lehdet ja tekee merkintöjä. Tämä kertoo, että painetulle lehdelle ja rauhalliselle lukemiselle on yhä paikkansa.
Haluan vinkata, että KT-lehden voi tilata myös kotiin täältä. Juttuvinkkejä ja palautetta toivomme osoitteeseen viestinta@kt.fi. Antoisia lukuhetkiä!