Yhteisöllisyys ei synny itsestään edes lähitöissä

Aloitan huonoilla uutisilla. Yhteisöllisyyttä ei tuota se, että olemme fyysisesti samassa paikassa tekemässä työtä. Teknologia mahdollistaa yhteisöllisyyden rakentamisen etätyössä, jos vain näemme vaivaa. Yhteisöllisyys jää syntymättä sekä läsnä että etänä ilman rakenteita, aikaa ja tietoista pyrkimystä. Sekä lähi- että etätyössä vuorovaikutuksen laatu on tärkeämpää kuin sen määrä.

Mitä oikeastaan tarkoitamme, kun haluamme lisätä yhteisöllisyyttä tai pelkäämme sen murentumista? Emme luultavasti tarkoita yksittäisten kollegoiden hyvää työkaveruutta, vaan työpaikkatason tai tiimin yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka tukee työstä suoriutumista.

Akateeminen tutkimus tuntee monia käsitteitä, joilla voidaan kuvata yhteenkuuluvuutta työssä. Tarkastelen tässä kahta. Tutkijat Deci ja Ryan nostivat 1985 julkaistussa tutkimuksessaan yhteenkuuluvuuden tunteen yhdeksi kolmesta keskeisestä motivaatiotekijästä. Yhteenkuuluvuuden tunne tarkoittaa vastavuoroista kokemusta siitä, että on tärkeä, hyväksytty ja arvostettu osa sosiaalista ympäristöään. On turvallista ilmaista omia näkemyksiään ilman pelkoa. On mahdollista saada tukea muilta.

Miten etä- ja lähityö liittyvät tähän? Nähdäkseni ei kovin paljon. Tärkeintä on luoda virtuaalisia tai kasvokkaisia rakenteita, joissa voi saada aitoa palautetta omista vahvuuksistaan ja onnistumisistaan yksilönä ja tiiminä. Se tarkoittaa yhteisiä sopimuksia ja seurantaa siitä, miten työssä toimitaan ja kohdellaan muita. Se on esihenkilöiden ja johdon antamaa esimerkkiä arvostavasta vuorovaikutuksesta. Se on siilojen purkamista ja yhteistyörakenteiden luomista. Se on yhteisten tavoitteiden tarkastelua ja sen kirkastamista, miten kunkin rooli ja työ on tärkeä tavoitteiden saavuttamisessa. Se on yhteisiä hetkiä, joilla juhlistetaan tavoitteiden toteutumista. Kaikki nämä edellyttävät laadukasta ja säännöllistä vuorovaikutusta. Kanavalla ei liene väliä.

”Yhteisöllisyydestä on syytä puhua.”

Toinen yhteenkuuluvuutta kuvaava käsite on koheesio, joka tarkoittaa ryhmän kiinteyttä. Koheesiota on kahta lajia: sosiaalista ja tehtäväkoheesiota. Sosiaalinen koheesio liittyy ryhmän jäsenten välisiin henkilökohtaisiin siteisiin, luottamukseen ja keskinäiseen vetovoimaan. Tehtäväkoheesio tarkoittaa ryhmän yhteistä sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen. Osallistava päätöksenteko vahvistaa molempia.

Sosiaalista koheesiota voi tukea esimerkiksi me-hengen ja yhteisen identiteetin rakentamisella. Tutkijat Carless ja Paola päätyivät ehdottamaan vuonna 2000 julkaistussa artikkelissaan, että työn tulosten kannalta järkevintä olisi keskittyä tehtäväkoheesioon. Ryhmä toimii parhaiten, kun keskitytään käyttäytymiseen, joka tukee ryhmän suoriutumista. Ei siihen, että ryhmän jäsenet pitäisivät toisistaan. Koheesiota lisää yhteinen, selkeä tavoite, jonka toteuttamisessa kaikilla ryhmän jäsenillä on tärkeä rooli. Ryhmäläiset voivat luottaa siihen, että kukin hoitaa oman tehtävänsä. Ryhmän vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ovat toimivat ja ryhmän jäsenillä on ymmärrys omasta osaamisestaan ja sen rajoista.

Yhteisöllisyys ei ole lainkaan vähäpätöinen asia työn tekemisen kannalta, joten siitä on syytäkin puhua. Lähityön perusteena se on kuitenkin yksioikoinen. Parempi peruste lähityölle olisi vaikkapa asiakkaan palvelun tarve. Oleellisinta olisi keskittyä siihen, mitä työssä saadaan aikaiseksi, oltiinpa etänä tai läsnä.