Lainsäädäntö 27.10.2016Eeva Nypelö, työmarkkinalakimies Päiväkodin henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista Päiväkodin henkilöstöön sovelletaan yhä sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettua lakia, vaikka se kumottiin viime toukokuussa.
Lainsäädäntö 14.9.2016Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill Muutosturvan lainsäädäntö uudistuu Kilpailukykysopimuksessa sovittiin muutosturvaa koskevan lainsäädännön kehittämisestä. Uuden lainsäädännön on määrä tulla voimaan vuoden 2017 alusta.
Lainsäädäntö 26.5.2016Anne Kiiski, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Muutoksia kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin Kunnallisesta viranhaltijasta annettu laki muuttui huhtikuun 2016 alussa. Muutoksella muun muassa nostetaan viranhaltijoiden eroamisikää.
Lainsäädäntö 23.3.2016Mari Ojalammi, väitöskirjatutkija Kunnan puututtava asiattomaan käytökseen Kunnilla on työsuojelulliset velvollisuudet puuttua työntekijöihinsä kohdistuvaan epäasialliseen käyttäytymiseen.
Lainsäädäntö 23.3.2016Eija Meripaasi, työmarkkina-asiamies, Avainta Kuva: Pixhill Liikkeen luovutuksen tunnusmerkkejä Kunnan toimintojen yhtiöittämisellä on monia vaikutuksia henkilöstön asemaan. Liikkeen luovutusta koskevan sääntelyn tarkoitus on suojata työntekijän asemaa.
Lainsäädäntö 12.11.2015Eeva Nypelö, työmarkkinalakimies Kuva: Mostphotos Työsuhteen päättäminen sairauden perusteella Työsuhteen päättäminen työntekijän terveydentilan perusteella on oikeutettua ainoastaan silloin, kun sairaus on aiheuttanut työkyvyn merkittävän alenemisen eikä alenemista voida pitää tilapäisenä.
Lainsäädäntö 12.11.2015Lauri Niittylä, johtava työmarkkinalakimies Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Milloin virkasuhteeseen? Kuntalain henkilöstöä koskevan perussäännöksen mukaan henkilöstö on joko virka- tai työsuhteessa kuntaan. Sellaista tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, tulee hoitaa virkasuhteessa.
Lainsäädäntö 27.10.2015Riitta Arko, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Sosiaalihuollon ammattilaisten rekisteröidyttävä Suosikkiin Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden on vuoden 2017 loppuun mennessä haettava laillistamista tai nimikesuojausta ja rekisteröidyttävä Suosikkiin. Uusien alalle tulevien kannattaa rekisteröityä välittömästi.
Lainsäädäntö 1.10.2015Teksti: Oili Valkila Kuva: Matti Immonen On aika tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma Vuoden vaihteessa voimaan tullut laki velvoittaa kuntia työnantajina laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman vuoden 2017 alkuun mennessä. Uuden lain myötä syrjinnän määritelmä täsmentyi ja syrjintäperusteita listattiin lakiin lisää.
Lainsäädäntö 27.5.2015Kuva: Pixhill Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö uudistuu Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen ensimmäisen vaiheen lakimuutokset on vahvistettu toukokuussa. Uudistuvat säännökset astuvat voimaan 1. elokuuta.
Lainsäädäntö 27.5.2015Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelupäällikkö Riitta Arko, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Sijaisten rekrytointi vaikeutuu Eduskunta hyväksyi maaliskuussa lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alusta. Laissa määritellään sosiaalityöntekijän vastuut ja se tiukentaa sijaisen kelpoisuusvaatimuksia.
Lainsäädäntö 19.2.2015Markus Mankin, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Eläkejärjestelyt irtisanomistilanteissa Myös tänä vuonna kunnissa ja kuntayhtymissä tavoitellaan välttämättömiä säästöjä lomauttamalla ja vähentämällä henkilöstöä. Tyypillisesti henkilöstövähennykset toteutetaan eläkejärjestelyillä, määräaikaisten tehtävien uudelleen järjestelyllä sekä irtisanomisilla.