HR-verkosto on jäsentensä näköinen
Kunta-alalla työskentelevät jakavat poikkeuksellisen avoimesti osaamistaan, kokemuksiaan ja kehittämistekojaan. HR-verkosto on henkilöstötyötä tekevien työnantajan edustajien oma verkosto. Se tarjoaa alustan kehittää henkilöstöjohtamista ja henkilöstötyötä strategisesti ja tavoitteellisesti, jakaa hyviä henkilöstöjohtamisen ja -kehittämisen käytäntöjä ja paikan oppia uutta.
Työtaistelutoimenpiteistä useita hätätyöilmoituksia
Kriisissä maine ratkeaa tunteiden varassa
Sopimusratkaisun edistettävä työllisyyttä
Kilpailukykysopimuksen mukaiset kunta-alan sopimukset ovat voimassa tammikuun 2018 loppuun. Kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovittiin, että seuraavat sopimusratkaisut toteutetaan syksystä 2017 lähtien liittokohtaisesti. Kun työmarkkinajärjestöjen kesken ei syntynyt yhteistä näkemystä Suomen mallista, edessä on perinteinen liittokierros.
Johtajan paikka on omiensa keskellä
– Hyvän sotilasjohtajan pitää olla luova ja kekseliäs, valmis ottamaan riskejä ja taktisesti herkkävainuinen. Tällaisesta johtamisesta pitää palkita ja siltä pitää sietää hiukan virheitäkin, sanoo everstiluutnantti ja filosofian tohtori Aki-Mauri Huhtinen.
Vanhaan maailmaan jämähtänyt järjestelmä
Työelämän lainsäädäntö on kovan uudistamispaineen alla. Painetta muutoksiin tuovat työn murros sekä kotimainen ja EU:n oikeuskäytäntö.