Oikeustapaukset
5
/2015

Lauri Niittylä, johtava työmarkkinalakimies
Kuva: Pixhill

Määräaikaisten työsopimusten perusteet

Korkein oikeus arvioi kahdessa ratkaisussaan sijaisuuksien, työvoiman pysyvän tarpeen, toiminnan muutosten ja muodollisen pätevyyden merkitystä. Korkein oikeus toteaa, että sijaisuudet voivat olla määräaikaisuuden peruste, kun työvoiman tarpeen pysyvyys huomioidaan. Toiminnan muutosten keskeneräisyys tai pätevyyden puuttuminen ei ollut peruste määräaikaisuudelle.

Tapaus 1: 
ruokapalvelu-
työntekijä J

J oli työskennellyt 2005–2010 ensin kaupunki A:n ja sitten yhdistyneen uuden kaupunki K:n palveluksessa lähes yhtäjaksoisesti yhteensä 22 määräaikaisessa työsuhteessa ruokapalvelutyöntekijänä palvelukeskuksen tuotantokeittiössä. Kaikkien määräaikaisten työsopimusten perusteeksi oli ilmoitettu nimetyn henkilön sijaisuus, ja kahdessa viimeisessä peruste oli ollut toimintatapatarkastuksen keskeneräisyys. Kaupunki oli samaan aikaan ylläpitänyt sijaislistaa tarvittavien sijaisten saamiseksi ruokapalvelun eri toimipisteisiin. Syyskuun 2010 jälkeen J:n työsopimusta ei ollut jatkettu.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen katsoen, että kaupungilla oli ollut peruste määräaikaisuudelle. Hovioikeus puolestaan katsoi, että työvoiman tarve oli arvioitavissa pysyväksi.

Toimintatapatarkastuksen keskeneräisyys ei ole peruste

Vakiintuneesti on katsottu, että sijaisuus voi olla perusteltu syy solmia työsopimus määräaikaisena. J:lle oli työsopimuksia solmittaessa kerrottu, kenen vakituisen työntekijän tehtävää hän oli hoitanut. Korkeimman oikeuden (KKO) mukaan kaupungilla on siten sijaisuuden vuoksi lähtökohtaisesti ollut perusteltu syy solmia J:n kanssa määräaikaisia työsopimuksia.

Vuonna 2009 kaupunki käynnisti kouluverkkoselvityksen, jolla toteutuessaan tulisi olemaan merkitystä ruokapalvelutyöntekijöiden määrään koulujen lakkauttamisen johdosta. KKO toteaa, että varautuminen toiminnan muutoksiin voi sinänsä olla muu työnantajan toimintaan liittyvä perusteltu syy, joka voi oikeuttaa työsopimuksen solmimiseen määräaikaisena.

Kaupunki ei ole kuitenkaan esittänyt tarkkaa ajankohtaa tai edes arviota siitä, koska toimintatapatarkastus valmistuisi ja koska mahdolliset muutokset J:n tekemissä ruokapalvelutyöntekijän töissä tulisivat voimaan. Päinvastoin, kaupunki on todennut, että muutosten ajankohdat olivat avoinna. Työvoiman tarpeen muutos tai sen kesto ei siten ole ollut osapuolten ennakoitavissa työsopimuksia solmittaessa.

Kaupunki ei myöskään ollut sitonut J:n kanssa tekemiensä kahden viimeisen työsopimuksen pituutta toimintatapatarkastuksen valmistumiseen tai työvoiman tarpeen muutokseen taikka kestoon. Työsopimusten päättymisajankohta ei siten ole määräytynyt objektiivisin perustein.

KKO katsoo, että kaupungilla ei ole ollut perusteltua syytä solmia J:n kanssa työsopimuksia määräaikaisina toimintatapatarkastuksen keskeneräisyyden vuoksi. Perusteltua ei ole, että kaupunki voisi siirtää työntekijäasemassa olevalle J:lle sellaista riskiä mahdollisista, mutta vielä ennakoimattomista muutoksista, joka kuuluu työnantajana kaupungin kannettavaksi.

KKO katsoo työvoiman tarpeen pysyväksi

KKO:n mukaan kaupungin työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu se, että määräaikaisten työsopimusten perusteena on ollut nimettyjen henkilöiden sijaisuus. Kaupunki on lähtökohtaisesti voinut pitää työvoiman tarvetta väliaikaisena. Kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei ole kysymys silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin.

Työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu myös kaupungin esittämä selvitys kuntien yhdistymisestä ja siihen liittyvistä mahdollisista toiminnan muutoksista. Kuntaliitosten myötä työvoiman tarvetta on ollut kartoitettava uudelleen. Työvoiman tarpeen mahdollinen muutos tai sen ajankohta ei kuitenkaan ole ollut arvioitavissa jatkettaessa J:n työsuhdetta määräaikaisilla työsopimuksilla.

Työvoiman tarpeen pysyvyyden puolesta puhuvat kuitenkin J:n työtehtävien samankaltaisuus, määräaikaisten työsopimusten kesto, niiden lukumäärä, niistä muodostuva kokonaisuus sekä se, että J oli hoitanut useiden eri henkilöiden sijaisuuksia. Työvoiman tarve vaikuttaa pysyvältä myös siksi, että kaupunki oli samaan aikaan ylläpitänyt sijaislistaa, jolla se oli jatkuvasti hakenut sijaisia keittiötöihin. Lisäksi asiakasmäärän kasvun vuoksi J:n toimipisteen työntekijöiden lukumäärä oli lisääntynyt yhdellä J:n työsuhteen päättymisen jälkeen.

Työvoiman tarpeen pysyvyyttä arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä siihen, kohdistuuko siihen sellaisia uhkia, jotka poikkeavat niistä uhista, jotka tyypillisesti liittyvät työn jatkuvuuteen toistaiseksi voimassa olevissa työsopimuksissa. Kuntaliitoksesta seuraavat toiminnan muutokset saattavat muodostaa tällaisen tavanomaisesta toiminnasta poikkeavan uhan. Erilaiset toiminnan muutokset ovat kuitenkin tyypillisiä kunta-alalla. Kaupungin asiana on ollut osoittaa, että toiminnan muutokset ovat tosiasiallisesti vaikuttaneet juuri J:lle tarjolla olleisiin työtehtäviin.

KKO katsoo, ettei J:n työsopimuksia solmittaessa ollut ollut nähtävissä, että hänen tekemänsä työt tulevaisuudessa todennäköisesti vähenevät. Se, että keittiöhenkilökunnan määrän tarvetta oli toimintatapatarkastuksessa selvitetty, ei osoita, että määrä myös tosiasiassa vähenee. Näissä olosuhteissa ruokapalvelutyöntekijän työn tarvetta on ollut perusteltua pitää pysyvänä. J:n työsopimusta on sen vuoksi pidettävä toistaiseksi voimassa olleena

Tapaus 2: 
ravintotyöntekijä M

M oli 1995–2012 työskennellyt määräaikaisissa työsuhteissa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa ravintotyöntekijänä ensin P:n sairaalassa ja sen jälkeen T:n yliopistollisessa keskussairaalassa. Työsopimuksia oli ollut yhteensä 64, ja työnantaja oli vuodesta 1999 lukien ilmoittanut perusteeksi sijaisuuden. Syyskuusta 2006 lähtien työsopimukset olivat seuranneet välittömästi toisiaan.

Kuntayhtymä oli vuonna 1999 asettanut tehtävään muodolliset pätevyysedellytykset, joita M ei ollut täyttänyt. M oli vuonna 2008 aloittanut työnantajan tarjoaman oppisopimuskoulutuksen, mutta hän oli jättänyt sen kesken tapaturman vuoksi.

Käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat, että työnantajalla oli ollut perusteltu syy kantajan kanssa tehtyihin määräaikaisiin työsopimuksiin.

Epäpätevyys perättäisten määräaikaisten työsopimusten perusteena

Vakiintuneesti on katsottu, että sijaisuus voi olla perusteltu syy solmia työsopimus määräaikaisena. M:n määräaikaisten työsopimusten perusteena on ollut vakinaisten työntekijöiden sijaisuuksien hoitaminen. Korkeimman oikeuden mukaan kuntayhtymällä on siten sijaisuuksien vuoksi lähtökohtaisesti ollut perusteltu syy solmia M:n kanssa määräaikaisia työsopimuksia.

KKO toteaa, että työnantajalla on oikeus asettaa tehtävän hoitamiseen vaadittavat pätevyysedellytykset ja painottaa työnhakijoiden ansioita omien tarpeidensa mukaan. Työnantaja ei kuitenkaan voi pätevyysvaatimuksiin vetoamalla kiertää työntekijän suojaksi säädettyä pakottavaa oikeutta työsopimuksen kestosta.

Kuntayhtymä ei ole väittänyt, että M:n määräaikaisten työsopimusten perusteena olisi ollut epäpätevyys. Kuntayhtymä on yli 12 vuoden ajan poikennut asettamastaan pätevyysedellytyksestä solmimalla M:n kanssa toistuvia määräaikaisia työsopimuksia. M on suorittanut työnantajan tarjoaman oppisopimuskoulutuksen lähes kokonaan. M:n työ on ollut sairaalassa tapahtuvaa astiahuoltoa ja ruoanjakoa, mistä hän on työnantajan edustajan kertoman mukaan suoriutunut hyvin.

KKO katsoo, että kuntayhtymällä ei ole ollut perusteltua syytä solmia M:n kanssa toistuvia määräaikaisia työsopimuksia sen vuoksi, että hänellä ei ole ollut työnantajan vuodesta 1999 lähtien edellyttämää muodollista pätevyyttä. Vakituisiin tehtäviin oli aina hakenut myös työnantajan asettaman pätevyysedellytyksen täyttäviä henkilöitä, mikä ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

KKO pitää työsopimusta toistaiseksi voimassa olleena

Kuntayhtymän työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu se, että M:n kanssa solmittujen määräaikaisten työsopimusten perusteena on ollut vakituisten työntekijöiden sijaisuus. Kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei ole kysymys silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin.

Työvoiman tarpeen pysyvyyttä vastaan puhuu jossain määrin myös se, että kuntayhtymällä oli ollut käytössään vakituinen varahenkilöjärjestelmä, sekä se, että ruokahuoltopalveluiden tarve oli vuosien mittaan vähentynyt kysynnän vähenemisen ja yksiköiden lakkauttamisen vuoksi.

Työvoiman tarpeen pysyvyyden puolesta puhuvat kuitenkin M:n työtehtävien samankaltaisuus, määräaikaisten työsopimusten kesto, niiden lukumäärä, niistä muodostuva kokonaisuus sekä se, että M oli hoitanut useiden eri henkilöiden sijaisuuksia. M oli työskennellyt lähes 17 vuotta kuntayhtymän palveluksessa lähes yhtäjaksoisesti samassa toimipisteessä samoissa työtehtävissä. Työvoiman tarve vaikuttaa pysyvältä myös siksi, että kuntayhtymän ilmoituksen mukaan M olisi vakinaistettu, mikäli hän olisi suorittanut loppuun työnantajan tarjoaman oppisopimuskoulutuksen.

Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että ravintotyöntekijän työn tarvetta on ollut perusteltua pitää pysyvänä. M:n työsopimusta on sen vuoksi pidettävä toistaiseksi voimassa olleena.

Ratkaisut luettavissa Finlexistä:

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2015/20150064

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2015/20150065

12.11.2015

Yhteystiedot