Economicus
3
/2025

Juho Ruskoaho, pääekonomisti

Pääekonomistin talouskolumni: Budjettiriihessä jatkui tuttu kaava

KT:n pääekonomisti Juho Ruskoaho kertoo talouskolumnissaan, että kitukasvuisen Suomen talouden käännettä on odotettu pitkään. Varjoissa pilkistää positiivisia signaaleja, mutta käänne tapahtuu vasta, kun yritykset ja kotitaloudet luottavat, että investoiminen ja kuluttaminen on otollisempaa kuin kulukuri ja varautuminen.

 

Juho Ruskoaho

Hallitus sääti budjettiriihessä valtion rahankäyttöä syyskuun alussa. Linja oli tuttu. Velkaantuminen on voimakasta, joten hallituksen on hillittävä rahanmenon virtoja ja luotava toivoa talouskasvun käynnistymisestä.  Kitukasvuisen Suomen talouden käännettä parempaan on odotettu jo parissa edellissäkin riihessä. Valitettavasti kasvukäänne on ollut vain kangastus jo parin vuoden ajan. Kasvunytkähdys odotuttaa edelleen saapumistaan.

Nyt varjoista pilkistää positiivisia signaaleja.  Teollisuuden yritysten tilauskirjat pullistuvat ja elinkeinoelämän luottamus on kasvanut. Pankkien maksukorttidata antaa osviittaa, että kesän helteet innostivat kansalaisia kuluttamaan.

Kotitaloudet ovat olleet pitkään erittäin varovaisia ja rahaa on kerätty sukanvarsiin. Varovaisuus on ymmärrettävää, koska puhe leikkaamisesta ja säästämisestä täyttää ilmatilan. Työttömyyden uhka on suuri. Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt. Työttömyys on lisääntynyt ja pitkittynyt. Säästäminen on yksilön kannalta perusteltua, mutta varovaisuus heikentää talouden virtaa. Siksi talouden psykologista komponenttia ei pidä väheksyä. Käänne  tapahtuu vasta, kun yritykset ja kotitaloudet luottavat, että investoiminen ja kuluttaminen on otollisempaa kuin kulukuri ja varautuminen.

Kehysriihessä euromääräisesti merkittävimmät toimet kohdistuivat kohtuuhintaisten asuntojen korkotukilainojen leikkaukseen sekä lisääntyneisiin tuloutuksiin valtion eläkerahastoista. Varsinaisia lisäleikkauksia hallitus teki muun muassa yritystukiin, yksityisen sairaanhoidon tukiin sekä kehitystyöhön ja kotouttamiseen. Lisäksi hallitus kiristi haittaveroja ja pienensi hyvätuloisten eläkeläisten veronalennuksia. Toimia kohdistuu erityisesti vuoteen 2027. Hallituksen tavoitteena on vakauttaa velkasuhdetta niin, ettei julkisen velan suhde BKT:sta kasvaisi enää vuonna 2027. Käytännössä uusi hallitus saa lahjakseen vuoden 2027 budjettiin nyt riihessä päätetyt toimet.

 

“On vaikea urakka samaan aikaan leikata menoja ja kasvattaa taloutta.”

 

Kunnille on positiivista, että valtionosuuksiin ei tullut lisäleikkauksia. Kuntiin iskee kuitenkin kotouttamiskorvausten leikkaus. Kunnille olisikin tärkeintä työllisyyden paraneminen ja verotulojen kasvu, ja siksi pienet lisäpanostukset työllisyyden hoitoon ovat tervetulleita. Usva valtionosuusuudistuksen ja kiinteistöverouudistuksen ympärillä on edelleen sankka.

Tällä hallituskaudella poliitikot ovat sopeuttaneet taloutta varsin mittavilla toimilla. Valtionvarainministeriö kuitenkin muistuttelee säännöllisesti, että  seuraavillakin hallituskausilla on haettava noin 10 miljardin euron säästöt. Menohaasteita lisäävät puolustusinvestoinnit ja jatkuvasti kasvavat velkojen korkomenot. Nämä nostavat valtion menoja useilla miljardeilla ja niiden rahoitus on jostain muualta pois.

Taloustieteilijät ovat hyvin yksimielisiä siinä, että velkaantumisen kuriin saamiseksi julkista taloutta on sopeutettava. Lisäksi tarvitsemme kipeästi tuottavuuden ja talouden kasvua.

Investoinnit koulutukseen ja innovointiin ovat yleensä ekonomistien listan kärjessä keinoina, kun pohdimme eurojen kohdentamista, jotta kasvuedellytykset parantuvat. Työvoiman osaaminen kärsii, kun nuoret eivät valmistuttuaan pääse työmarkkinoille ja työttömyys pitkittyy, jolloin uutta osaamista karttuu hitaammin. Riihessä hallitus päätti myös vähentää lisäyksiä tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-toimintamenoihin, mikä tuskin parantaa kasvunäkymiä.

Samalla tavalla toimiminen tuo saman lopputuloksen. Uudet toimintatavat ovat välttämättömiä, että tuottavuus- ja talous kasvavat. Toivottavasti yritykset ja kansalaiset alkavat rohkeasti luottaa talouteen. 

 

 

8.9.2025