Työmarkkinat 19.2.2015Mika Juutinen, työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill Muutos kohti suurempia työnantajayksiköitä Kuntien ja kuntayhtymien koko työnantajana vaihtelee suuresti. Tilastokeskuksen Kuntasektorin palkat 2013 -aineiston mukaan kuntatyönantajien koko työntekijämäärässä mitaten vaihteli suuresti aina parista työntekijästä/viranhaltijasta jopa kymmeniin tuhansiin.
Työelämän kehittäminen 19.2.2015Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Kuva: Pixhill Työelämää kehittämällä lisää tuloksellisuutta Kun kuntapalvelujen tuloksellisuutta arvioidaan kunnan tehtävien näkökulmasta, tarvitaan laaja-alaista ja kuntapalveluihin soveltuvaa tarkastelutapaa.
Johtaminen 19.2.2015Teksti: Tiina Toivakka Kuva: Paula Myöhänen Mikkelistä mallia muillekin Mikkelin kaupunki on onnistunut säästämään henkilökuluissa ilman lomautuksia ja irtisanomisia. Salaisuus piilee toimintojen tehostamisessa ja hyvässä suunnittelussa.
Johtaminen 19.2.2015Teksti: Mari Keränen Kuva: Kaisa Sirén Rovaniemi etsii luovia ratkaisuja Palvelujen kustannusrakennetta saadaan pienemmäksi palveluiden uudelleen suunnittelulla, sanoo henkilöstön kehittämispäällikkö Ville Urponen. Hän peräänkuuluttaa pitkäjänteistä strategista suunnittelua niin rakenteissa kuin henkilöstöpuolella.
Työelämän kehittäminen 15.12.2014Teksti: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva: Pixhill Kunnissa piilee paljon potentiaalia Suomalainen työvoima on kallista mutta tehokasta. Lapin yliopiston tutkimusjohtaja Marko Kestin mukaan kuntasektorin tehokkuutta voitaisiin kuitenkin huomattavasti parantaa työelämän laatuun ja henkilöstöön panostamalla.
Työelämän kehittäminen 15.12.2014Merja Rusanen, työelämän kehittämisen asiantuntija, ohjausryhmän jäsen Kuva: Seppo Haavisto Välineitä työurien kehittämiseen Pelastuslaitosten työhyvinvointia pohtinut työryhmä ehdottaa toimia, joilla pelastuslaitosten työterveyshuollon käytäntöjä voidaan yhtenäistää ja pelastushenkilöstön urapolkuja kehittää. Työryhmä valmisteli myös ohjeita työturvallisuuteen ja fyysisen toimintakyvyn arviointiin.
Johtaminen 15.12.2014Teksti ja kuva: Oili Valkila Henkilöstö mukaan kehittämään – Kun rahat loppuvat, otetaan konstit käyttöön, ja tällainen konsti meillä on nyt Hämeenkyrössä meneillään, sanoo Hämeenkyrön kunnan henkilöstöpäällikkö Erkki Jortikka.
Johtaminen 15.12.2014Teksti: Birgitta Suorsa / UP Kuva: Ilkka Pietarinen Muutosvastarinnan taittaminen vie aikaa Muutosvastarinnan taittamiseen tarvitaan sinnikkyyttä ja johdonmukaisuutta. Jyväskylän seudun kunnallisten työterveyspalvelujen yhtenäistäminen ja toimintatapojen muuttaminen vei kolme vuotta.
Työelämän kehittäminen 21.10.2014Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill Työmarkkinahäiriöistä ilmoitettava KT:lle Kunnalliseen sopimusjärjestelmään kuuluu mahdollisuus käyttää laillisia työtaistelukeinoja. Aika ajoin ammattiyhdistykset ovat ryhtyneet laittomiin työtaisteluihin.
Työelämän kehittäminen 21.10.2014Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö Kuva: Pixhill Kovaa vai pehmeää henkilöstöjohtamista? Henkilöstöjohtaminen on liukumassa kohti kovan linjan mukaista henkilöstöjohtamista. Kuntien henkilöstöammattilaiset pitävät entistä tärkeämpänä, että henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan.
Johtaminen 21.10.2014Teksti: Pirjo Tuusa Kuva: Jussi Partanen Jokaisen askeleen otat itsellesi Lisää askelia arkeen – omaksi hyödyksi. Satakunnan sairaanhoitopiiri herättelee 3 600 työntekijäänsä ”arkiaktiivisuuden” lisäämiseen. Tavoitteena on jatkuva huolenpito omasta hyvinvoinnista.
Johtaminen 21.10.2014Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Milla-Kariina Oja Ikätietoinen johtaminen tuo tulosta Helsinkiin tullaan tutustumaan, kuinka eri-ikäiset ja eri elämänvaiheessa olevat työntekijät saadaan jaksamaan työssä paremmin. Työhyvinvointipäällikkö Titi Heikkilän mukaan kyse on ikätietoisuudesta.