Työelämän kehittäminen 1.10.2015Teksti: Oili Valkila Kuva: Pixhill Kuntien vertailu helpottuu Kuntien keskinäinen vertailu helpottuu, hyvät käytännöt leviävät ja siten myös kehittäminen yleensä käy helpommaksi. Tämä kaikki tapahtuu, kun keväällä 2015 lanseerattu sähköinen henkilöstöraportoinnin vertailutietopankki saa lisää käyttäjiä.
Työelämän kehittäminen 1.10.2015Merja Rusanen, työelämän kehittämisen asiantuntija Kuva: Pixhill Päihteet hallintaan työyhteisössä Päihdehaittojen kustannukset ovat huomattavat niin työpaikoille kuin yhteiskunnalle, inhimillisiä menetyksiä unohtamatta. Valtakunnan tasolta tuli toivomus päivittää vanha päihdesuositus vuodelta 2006. Uusi suositus Päihdehaitat hallintaan! valmistui kesäkuussa 2014 työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteistyönä.
Johtaminen 27.5.2015Teksti: Tiina Toivakka Kuva: Antero Aaltonen Järvenpäässä innostetaan innovoimaan Järvenpään kaupungin järjestämä inno- ja ideakilpailu innosti kaupungin henkilökuntaa miettimään oman työyhteisönsä kehittämistä. Työyhteisöja kannustettiin pohtimaan keinoja kehittää työntekoon uusia malleja.
Työelämän kehittäminen 27.5.2015Jorma Palola, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill Työttömyys tulee kunnalle kalliiksi Kunnat ovat tämän vuoden alusta rahoittaneet yhä suuremman osan työttömyysturvasta. Nyt olisi tärkeää jatkaa työllisyyden kuntakokeilua ja käynnistää sen toinen vaihe, jossa vahvistetaan kuntien toimivaltaa edistää 12 kuukautta työttömänä olleiden työllisyyttä.
Työelämän kehittäminen 27.5.2015Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Seppo Haavisto Digitalisaatio muuttaa työtä Työn tekemisen tavat ja ammatit muuttuvat digitalisaation myötä. Samoin käy työajoille, työpaikoille ja työyhteisöille. – Meillä on jo meneillään hiljainen vallankumous, sanoo Kuntatyönantajien kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Markus Mankin, työmarkkinalakimies Kuva: Pixhill Työkyvyttömyyden aiheuttamat vastuut lisäävät työvoimakustannuksia Työkyvyttömyyden aiheuttamissa kustannuksissa on suuria kuntakohtaisia eroja. Eniten kustannuksia aiheuttavat sairauspoissaolot ja etenkin pitkät sairauspoissaolot. Kevan arvion mukaan työkyvyttömyyden aiheuttamat kustannukset ovat kunta-alalla noin 2,2 miljardia euroa vuosittain.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Teksti: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva: Pixhill Savuttomuus on kaikkien etu Parempi terveys, korkeampi tuottavuus, enemmän aikaa ja rahaa. Siinä vain muutama syy, miksi tupakkaa kannataa tumpata.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Risto Eronen, AVI, työsuojelun vastuualue Kuva: Pixhill Kunnat motivoituneita työsuojeluun Kunnat ovat motivoituneita kehittämään turvallisuusjohtamista ja parantamaan työturvallisuuden hallintaa ja työoloja, joskin kunnilla on erilaiset valmiudet tähän. Näin voi kiteyttää työsuojeluviranomaisen valtakunnallisen kunta-alan valvontahankkeen vuoden 2014 havainnot.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Matti Immonen Sote-uudistuksessa edettävä harkiten Sote-uudistuksessa täytyy välttää aiempien uudistusten virheet, sanoo Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas. Toimintatapoja uusitaan hänen mukaansa parhaiten arvioimalla ensin palvelukonsepti ja tehtävä sisällöt. Vasta sitten on aika miettiä palkkojen harmonisointia.
Työelämän kehittäminen 1.4.2015Taija Hämäläinen, työmarkkina-asiamies Kuva: Pixhill Perehdytyksellä toivotetaan kesätyöntekijä tervetulleeksi Perehdytys työsuojelun perusteisiin on erityisen tärkeää nuorille, joilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta työelämästä eikä näin valmiuksia toimia työympäristössä. Perehdytys vaikuttaa myös myönteisen työnantajakuvan syntymiseen.
Johtaminen 1.4.2015Teksti: Oili Valkila Kuvat: Juha Tanhua Kotihoito inhimillistyi – samalla säästettiin Päijät-Hämeen alue on ollut laitospaikkojen runsaudessa mustaa aluetta. Nyt kehitys on käännetty ennakkoluulottomalla toimintamallilla, ja paikkoja on voitu purkaa.
Johtaminen 1.4.2015Teksti: Birgitta Suorsa Kuva: Olli Häkämies Liikkeen luovutus vaatii hyvää valmistelua Liikkeen luovutuksen valmisteluun kannattaa nimetä vastuuhenkilö, mieluiten se, joka ryhtyy johtamaan uutta organisaatiota, Vihdin hallintojohtaja Noora Nordberg sanoo. Hän on ollut tavalla tai toisella mukana neljässä liikkeen luovutuksessa.