Tiesitkö, että suurin osa on lisännyt tekoälyn käyttöä?
Tekoälyn käyttö on kasvanut nopeasti asiantuntijatyössä kunta- ja hyvinvointialalla.
Yli 90 prosenttia työnantajan edustajista on lisännyt tekoälyn käyttöä työssään kunta- ja hyvinvointialalla viimeisimmän vuoden aikana.
Tulos käy ilmi KT:n tekoälykyselystä, jossa tekoälyn käytöstä kysyttiin kunnista, hyvinvointialueilta ja niiden omistamista yrityksistä. Kyselyyn vastasi johtajia, esihenkilöitä, henkilöstöhallinnon edustajia ja asiantuntijoita.
Vaikka tekoälyn käyttö on lisääntynyt nopeasti, sitä ei kuitenkaan vielä johdeta systemaattisesti. Lähes puolet vastaajista arvioi, että käyttö vaihtelee paljon eri yksiköiden välillä.
Vasta kaksi prosenttia kokee tekoälyn olevan systemaattinen osa oman organisaationsa toimintaa ja sen kehittämistä.
Tekoälyä käytetään jo laajasti
Tekoälyn käyttö työtehtävissä on kunta- ja hyvinvointialalla laajaa ja monipuolista. Johtajat, esihenkilöt ja asiantuntijat käyttävät tekoälyä yleisimmin tekstien laatimisessa ja muokkaamisessa, tiedonhaussa, raportoinnissa sekä suunnittelussa ja ideoinnissa.
Johto-, esihenkilö- ja asiantuntijatason työntekijät käyttävät tekoälyä työtehtävissä paljon. Noin kolmannes vastaajista hyödyntää tekoälyä päivittäin ja yli 40 prosenttia viikoittain.
Tekoäly voisi lisätä tuottavuutta
Jopa 60 prosenttia vastaajista arvioi tekoälysovellusten muuttavan työtehtäviä melko paljon tai erittäin paljon seuraavan viiden vuoden aikana.
Vastaajat suhtautuvat muutokseen myönteisesti. Enemmistö heistä uskoo, että tekoäly parantaa julkisen sektorin tuottavuutta ja palveluja. Vastaajat uskovat tuottavuuden parantuvan, koska tekoäly voi nopeuttaa rutiinityötehtäviä ja vapauttaa aikaa muuhun työhön.
Tekoäly on monelle johtajalle, esihenkilölle ja asiantuntijalle jo nyt toimiva arjen työväline. Se nopeuttaa kyselyn vastausten perusteella valmistelua ja auttaa jäsentämään laajoja kokonaisuuksia.
Samalla korostuu tekoälyosaamisen ja kriittisen arvioinnin merkitys. Tekoälyn tuottamiin tietoihin ei voi luottaa sellaisenaan, vaan ne pitää tarkistaa muista lähteistä.
Ajanpuute hidastaa käyttöönottoa
Tekoälyn nykyistä laajempaa käyttöönottoa hidastavat ennen kaikkea ajanpuute, osaamisen ja tietoisuuden puute sekä tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät huolet.
Kyselyn perusteella tekoälyn laajemman käyttöönoton esteet eivät liity haluttomuuteen hyödyntää tekoälyä vaan rakenteellisiin tekijöihin, kuten työaikaan, koulutukseen, lisenssien saatavuuteen ja selkeiden pelisääntöjen puutteeseen.
Henkilöstö haluaa hyödyntää tekoälyä, mutta organisaatioissa tarvitaan selkeämpiä linjauksia, koulutusta ja johdon tukea. Ilman niitä käyttö jää helposti yksittäisten aktiivien varaan.
Tietosuojaan liittyvät kysymykset korostuvat erityisesti hyvinvointialueilla, joissa potilas- ja henkilötietojen käsittely asettaa tekoälyn hyödyntämiselle tiukat reunaehdot.
Tekoälyn käyttöönotto kunnissa ja hyvinvointialueilla edellyttää selkeitä linjauksia siitä, miten tietoturva, vastuunjako ja eettiset periaatteet varmistetaan käytännön työssä.
Kyselyssä 562 vastaajaa
KT:n tekoälykyselyyn vastasi 562 johtajaa, esihenkilöä, asiantuntijaa ja henkilöstöhallinnon edustajaa kunta- ja hyvinvointialan organisaatioista.
Vastaajista 380 edustaa kuntia ja kuntayhtymiä ja 67 hyvinvointialueita ja -yhtymiä. 115 vastaajaa edustaa kuntien ja hyvinvointialueiden omistamia KT:n jäsenyrityksiä.
Kysely toteutettiin helmikuussa 2026.
Kyselyn tulokset löytyvät pdf-muodossa kokonaisuudessaan KT:n verkkosivuilta osoitteessa kt.fi >