Palkkoihin korotuksia vuonna 2019
… 2019 Vuonna 2019 työvoimakustannukset nousevat noin 615 miljoonaa euroa. Palkkoja korotetaan kahdella … ja yleiskorotus 1.4.2019. Sopimuskorotusten kustannusvaikutus on keskimäärin 2,36 prosenttia. Lisäksi … tuloksellisuuteen perustuva kertaerä, jonka kustannusvaikutus on 0,67 prosenttia. Vuonna 2019 henkilöstömenojen …
Ansiokehitys nopeinta 2019 kuntasektorilla
… jossa korkeapalkkaisten asiantuntijoiden määrä kasvatti osuuttaan valtion henkilöstössä. Toimialan sisäisillä … työajan ansiot olivat keskimäärin samalla tasolla vuosina 2011–2013 ja vuonna 2018. Sen sijaan vuosina 2014–2017 … tasopalkoiksi: osaamisen ja vastuun tasoja neljä Pointti! 25.3.2026 HR-viestinnän asiantuntija Outi Paasonen: …
Sopimukset 2017
… allekirjoittivat kunta-alan virka- ja työehtosopimukset 5. syyskuuta 2016. Ei palkankorotuksia Sopimuskaudella … jota noudatetaan lomarahan määräytymisessä lomanmääräytymisvuosina 2016–2017, 2017–2018 ja 2018–2019. Sitä noudatetaan kaikilla sopimusaloilla. Lomanmääräytymisvuonna 2015–2016 lomaraha maksetaan KVTES 2014–2016 …
Henkilöstömäärä väheni
… Työmarkkinat 31.5.2018 Kuva: Pixhill Henkilöstömäärä väheni Kunta-alan … Korkeimmillaan kunta-alan henkilöstömäärä oli vuonna 2011, jolloin kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa oli 441 … lääkärien, muusikoiden ja näyttelijöiden lukumäärät kasvoivat hieman. Muilla sopimusaloilla henkilöstömäärä …
Ansiokehityksen erot pieniä
… keräämään lokakuun palkkatilastoon. Valtiolla ansiot kasvaneet nopeimmin Kuviossa 1 on esitetty ansiotasoindeksin … yksityistä sektoria nopeampaa 2010–2012. Vuosina 2013–2015 kuntasektorilla ansiot ovat kehittyneet hiukan yksityistä … uusien työntekijöiden ansioiden ero (taulukko 1). Vuosina 2011–2013 kuntasektorille palkattujen työntekijöiden …
Vuosilomamääräyksiin muutoksia
… Sopimukset 5.6.2019 Vuosilomamääräyksiin muutoksia KVTES 2018–2019:n ja … huhtikuuta 2019 alkavalta ja sen jälkeisiltä lomanmääräytymisvuosilta ansaittavaan vuosilomaan. KVTES:n vuosilomaluvun … oikeus 20 vuosilomapäivään täydeltä lomanmääräytymisvuodelta, jos hänen lomaoikeutensa jää alle mainitun määrän …
KVTES:n palkantarkistukset
… suuruinen paikallinen järjestelyerä. Yleiskorotus 1.5.2018 Tehtäväkohtaista palkkaa tai siihen rinnastettavaa … kuntatalouden tilaan ja kunta-alan henkilöstön kasvavaan tyytymättömyyteen lomarahan leikkausta kohtaan. … yleiskirjeessä . Muutokset virka- ja työvapaaluvussa Isyysvapaalta maksetaan 1.helmikuuta lukien täysi palkka aiempaa …
Mihin kunta-alalla rekrytoidaan?
… rekrytoidaan? Kuntasektorille palkattiin vuoden 2015 ja 2016 välillä 46 500 uutta henkilöä, joista 80 prosenttia on KVTES:n … Kunnat ja kuntayhtymät ovat rekrytoineet noin 46 500 uutta henkilöä vuoden aikana. Tämä vastaa kymmentä … Kuntasektorille palkattiin vuoden 2015 ja 2016 välillä 46 500 uutta henkilöä, joista 80 …
Yli 60-vuotiaiden määrä kuntasektorilla kasvaa
… Työmarkkinat 25.10.2018 Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Kuva: Pixhill Yli 60-vuotiaiden määrä kuntasektorilla kasvaa Väestön ikääntyminen näkyy myös kunta-alalla. 60 vuotta … Kuntasektorin henkilöstössä yli 60-vuotiaiden osuus on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Vuonna 2002 vain noin …
Kiky pähkinänkuoressa
… Lainsäädäntö 15.12.2016 Sari Ojanen, neuvottelupäällikkö Kuva: Pixhill … suomalaisen työn ja yritysten kilpailukykyä, lisätä talouskasvua, luoda työpaikkoja, tukea julkisen talouden … eivät nouse eikä palvelussuhteen ehtoihin tehdä kustannusvaikutteisia muutoksia. Työaika pitenee ja julkisen …