Terveys- ja hyvinvointialan koulutuksella vetovoimaa
… koulutusala ammattikorkeakouluissa. Hakijoiden määrä kasvoi edellisiin vuosiin verrattuna. Tilastokeskus julkaisi … johtavassa koulutuksessa oli lähes 5 000 opiskelijaa enemmän kuin vuonna 2019. Vuosina … saman verran opiskelijoita kuin vuonna 2020, mutta vuosien 2013–2019 aikana ammattikorkeakouluopiskelijoiden määrä oli …
KT-yhteyshenkilöt ovat yhteistyökumppaneita
… KT yhteyshenkilön nimi otettiin käyttöön vuonna 2013. Sitä ennen yhteyshenkilöä nimitettiin … yleisimmät ammattinimikkeet Henkilöstöpäällikkö 15 % Hallintojohtaja 12 % Kunnanjohtaja 9 % Henkilöstöjohtaja … 10.4.2026 Saako lääkehoidosta tasolisää varhaiskasvatuksessa? Lainsäädäntö 15.9.2026 KT:n neuvottelujohtaja …
Tarinoita Torilta
… kehittämistekoa Torin antimista. 1. Hämeenkyrön varhaiskasvatus Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa on tarkoitus siirtyä … työaikaa ja -tehtäviä esiin tuova kokeilu vuosina 2013–2014. Kokeiluun osallistui yhdeksän perusopetuksen … on ollut kaikkien rehtoreiden käytössä lukuvuodesta 2014–2015 lähtien. Rehtorit ovat pystyneet aiempaa paremmin …
Kunnissa piilee paljon potentiaalia
… Työelämän kehittäminen 15.12.2014 Teksti: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva: Pixhill … Analyysi kertoo, paljonko taloudellinen tulos kasvaa eri kehittämistoimenpiteiden myötä. Kestin mallia on … Kesti M. (2014): Henkilöstövoimavarat tuottaviksi Kesti M. (2013): Hiljaiset signaalit esimiestyössä Luetuimmat …
Ikäjohtaminen on osa moninaisuuden johtamista
… Taija Hämäläinen. Kunta-alan työntekijöiden keski-ikä oli 45,7 vuotta vuonna 2013. Suurimman ikäryhmän muodostivat 50–59-vuotiaat, joita … useilla vuosilla samalla, kun väestön eliniän odote on kasvanut. Erityisesti fyysisesti raskaista ammateista jäädään … useilla vuosilla samalla, kun väestön eliniän odote on kasvanut. Erityisesti fyysisesti raskaista ammateista jäädään …
Työvuoroluettelon muuttaminen
… anestesiahoitajan työvuoroa niin, että se päättyi noin 45 minuuttia myöhemmin kuin mitä työvuoroon oli merkitty. … tai työvuoron alkamisen jälkeen. Tuomio helmikuussa 2013 Helmikuussa 2014 annetun tuomion (TT 2014-26) … 10.4.2026 Saako lääkehoidosta tasolisää varhaiskasvatuksessa? Lainsäädäntö 15.9.2026 KT:n neuvottelujohtaja …
Millainen on tyypillinen kunnanjohtaja?
… kuntajohtaja on edelleen keski-ikäinen mies. Iältään hän on 51-vuotias ja koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. … koulunkäynninohjaajia, luokanopettajia, varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja maatalouslomittajia. … 15 prosenttia. Naisten osuuden kasvu on kiihtynyt vuodesta 2013. Vertailun vuoksi: pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista …
Aito yhteistoiminta tuo hyvän tuloksen
… Pertti Malkki. Jyväskylän kaupungissa selkiytyi keväällä 2013 tietoisuus siitä, millaiset suitset talous tarvitsisi … toteuttamiseksi. Tavoitteeksi konkretisoitui 50 miljoonan euron vähennys käyttömenoista tai 900 … 10.4.2026 Saako lääkehoidosta tasolisää varhaiskasvatuksessa? Lainsäädäntö 15.9.2026 KT:n neuvottelujohtaja …
Oikeudenmukaista johtamista ja avointa viestintää
… viestintää, listaa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö Matti Toivola kysyttäessä, mitä … mutta eihän terveyspuolella voitu erotella alle ja yli 65-vuotiaiden palveluja, Toivola toteaa. Työväkeä kuin … isoista kaupungeista sosiaali- ja terveysvirastonsa vuoden 2013 alussa. Virastossa työskentelee noin 15 000 henkilöä …
Nurmijärvi tavoittelee kestävää kasvua
… Lammi Kuva: Eeva Anundi Nurmijärvi tavoittelee kestävää kasvua Voimakkaasti kasvanut Nurmijärvi hakee talouteen … käydään useimmiten pääkaupunkiseudulla. Työttömyysaste on 5,8 prosenttia, mikä on lähiseudun alhaisimpia. Uudet … ei nyt ole, mutta määrän kasvuun ei ole varaa. Vuonna 2013 tiukennettiin henkilöstösuunnittelua. …