Terveys- ja hyvinvointialan koulutuksella vetovoimaa
… Työmarkkinat 11.6.2021 Riikka Krause, työmarkkinatutkija Kuva: Eeva … koulutusala ammattikorkeakouluissa. Hakijoiden määrä kasvoi edellisiin vuosiin verrattuna. Tilastokeskus julkaisi … 5 000 opiskelijaa enemmän kuin vuonna 2019. Vuosina 2010–2012 ammattikorkeakouluissa oli lähes saman verran …
Arvopuheen asialla
… arvoille tavoitteet perustetaan. Työelämän kehittäminen 20.12.2022 Teksti: Tuomo Tamminen Kuvat: Marjaana Malkamäki … Erityisesti uuteen ajatteluun uskottiin Ronald Reaganin Yhdysvalloissa ja Margaret Thatcherin Britanniassa. … yhteiskuntana paremmin, että pystymme hillitsemään kestävyysvajetta vai esimerkiksi optimoimaan resurssien käyttöä? Kun …
Digitalisaatio mullistaa terveydenhuollon
… Johtaminen 26.10.2017 Teksti: Taru Berndtson Kuva: Arttu Muukkonen … myöskään hoiva-alalla tarvittavan henkilökunnan määrä ei kasva. Tähän astihan on ajateltu, että hoiva-alan työntekijöiden kysyntä kasvaa huomattavasti tulevina vuosikymmeninä. – Vanhusten … myöskään hoiva-alalla tarvittavan henkilökunnan määrä ei kasva. Tähän astihan on ajateltu, että hoiva-alan …
Ilon kautta, uutta kohti
… sekä henkilöstölle että kaupungille. Johtaminen 20.12.2022 Teksti: Tuula Alasalmi Kuvat: Akseli Muraja Ilon … henkilöä ja tukipalveluista huolehtivalle Servica-yhtiölle 130 henkilöä. Kaupungin palvelukseen jää 720 työntekijää. … omat tehtävänsä ja hyvinvointialueilla omansa. – Järjestämisvastuun siirto oli tarpeen, sillä kunnat olisivat ennen …
Vihdoinkin pitkäjänteisyyttä työelämän kehittämiseen
… Sopimukset 20.12.2022 Teksti: Tuomo Tamminen Vihdoinkin pitkäjänteisyyttä … ongelmia. Ikäluokat pienevät, väestö keskittyy muutamiin kasvukeskuksiin ja palveluntarve kasvaa. Samaan aikaan moni ala potee pahaa henkilöstöpulaa. … Ikäluokat pienevät, väestö keskittyy muutamiin kasvukeskuksiin ja palveluntarve kasvaa. Samaan aikaan moni …
Kesätyöt saavat nuorilta paljon kiitosta
… Työmarkkinat 20.12.2024 Teksti: Riikka Krause , työmarkkina-tutkija Kesätyöt … kunta- ja hyvinvointialalla. Kyselyyn vastasi noin 1 100 kunta-alan ja noin 2 000 hyvinvointialan … samalla työnantajalla. He työllistyivät yleensä varhaiskasvatuksen, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden, puisto- ja …
Peräkkäiset määräaikaiset tuntiopettajuudet perusteltuja
… Oikeustapaukset 11.6.2021 Teija Metsäranta, johtava työmarkkinalakimies Kuva: … kielen päätoimiseksi tuntiopettajaksi ajalle 15.8.2011–31.7.2012. Opettajalla oli kelpoisuus englannin ja saksan kielen … kielen päätoimiseksi tuntiopettajaksi ajalle 15.8.2011–31.7.2012. Opettajalla oli kelpoisuus englannin ja saksan kielen …
Määräaikaisten työsopimusten perusteet
… Oikeustapaukset 12.11.2015 Lauri Niittylä, johtava työmarkkinalakimies Kuva: … hakenut sijaisia keittiötöihin. Lisäksi asiakasmäärän kasvun vuoksi J:n toimipisteen työntekijöiden lukumäärä oli … voimassa olleena Tapaus 2:
ravintotyöntekijä M M oli 1995–2012 työskennellyt määräaikaisissa työsuhteissa …
Lääkärien koulutusmäärät eivät vastaa potilaiden tarpeita
… Työmarkkinat 12.12.2019 Juho Ruskoaho, työmarkkinatutkija Lääkärien … tahtia. Vuoteen 2040 mennessä yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa reilusta puolesta miljoonasta yli yhdeksänsataan … ennusteiden mukaan terveydenhuollon työvoimatarve kasvaisi lähes 20 prosenttia vuoteen 2040 mennessä, vaikka …
Fiksu varautuu suunnitelmalla B
… että muutos sujuu kitkatta vuodenvaihteessa. Johtaminen 20.12.2022 Teksti: Taru Berndtson Kuvat: Maiju Pohjanheimo … keväästä saakka, jotta palkat saadaan maksettua ajallaan 13. tammikuuta. Palkka kaikille tammikuussa. Se on … toimintaa 37 organisaatiosta. Siirtyviä työntekijöitä on 18 500. Alueen budjetti on 1,7 miljardia euroa, josta …